Seinäjoella tuotetaan kohdennettuja kulttuuripalveluita ikääntyneille. Palveluista vastaa ikääntyneiden kulttuuritoiminnan koordinaattori, joka on kahden tulosyksikön yhteinen työntekijä. Koordinaattori mm. suunnittelee ja kehittää ikääntyneiden kulttuuritoimintaa yhteistyökumppaneiden kanssa, tukee ja innostaa kulttuurivastaavia ja on mukana valtakunnallisessa kulttuurisen seniori- ja vanhustyön Aili-verkostossa.

Konsertti palvelutalossa

Kotona asuville suunnattu kulttuuritoiminta

  • Ensisijaisena kohderyhmänä ovat ne, joille kaupungin yleisten kulttuuripalveluiden saavuttaminen on jo haastavaa.
  • Kaikille yli 65-vuotialle tarkoitettuja matalan kynnyksen toimintoja (ilmaisia, avoimia), kuten kerhotoimintaa sekä lähelle kotia tulevia tapahtumia, esimerkiksi senioriasuntojen konsertteja ja taidetyöpajoja.
  • Kulttuuritoimintaa suunnitellaan yhdessä ikääntyvien palveluiden kanssa. Viestintä palveluista ja ohjaaminen kohdennettuihin kulttuuripalveluihin tapahtuu kotihoidon ja ikäkeskuksen kautta, toisinaan myös terveydenhuollon (aikuisneuvola) kautta.
  • Ikääntyneiden kulttuuritoiminnan voimannäytteenä on Armas-festivaali, joka on usean kymmenen tapahtuman kokonaisuus ja kerää vuosittain satoja kävijöitä!
  • Satunnaisesti tarjotaan myös kotiin vietäviä kulttuuripalveluita heille, joille osallistuminen kulttuurielämään on muuten mahdotonta.

Palveluasumisen kulttuuritoiminta

Asumispalveluyksiköissä vierailee esiintyjiä ja taiteilijoita, järjestetään työpajoja ja tapahtumia sekä tempaudutaan lauluun ja tanssiin ihan kesken arjen. Kulttuurivastaavat

  • Kulttuurivastaavat: Jokaisessa asumispalveluyksikössä on kulttuurivastaava, jonka tehtävänä on suunnitella yksikön kulttuuritoimintaa ja kannustaa koko henkilökuntaa toteuttamaan kulttuuritoimintaa arjessa.
  • Kulttuurin teemavuodet: Palveluasumisen yksiköissä toteutetaan kulttuuritoimintaa teemavuosittain. Teemaa käsitellään monipuolisesti ja saavutettavasti. Teemavuosien sisällöistä vastaavat paikalliset taiteen ammattilaiset, kaupungin taidelaitokset ja muut kulttuuritoimijat.
  • Vuoteen viereen menevä toiminta: Jos osallistuminen yhteiseen ohjelmaa yleisissä tiloissa on haastavaa tai mahdotonta, pyritään kulttuuria ja taidetta viemään sängyn viereen.