Alla yhteenveto kokouksessa tehdyistä päätöksistä ennen pöytäkirjan tarkastusta.
Pöytäkirjan tarkastuksen jälkeen pöytäkirja on nähtävänä kaupungin nettisivuilla.
§ 44 Viranhaltijapäätökset
Hallintojohtajan ehdotus
Kaupunginhallitus merkitsee viranhaltijapäätökset tiedoksi.
Päätös: Ehdotus hyväksyttiin.
§ 45 Lauta- ja johtokuntien sekä henkilöstöjaoston pöytäkirjat
Hallintojohtajan ehdotus
Kaupunginhallitus päättää, ettei pöytäkirjoista ilmeneviä päätöksiä oteta kaupunginhallituksen käsiteltäviksi.
Päätös: Ehdotus hyväksyttiin.
§ 46 Valtuuston päätösten täytäntöönpano
Kaupunginhallituksen ehdotus
Kaupunginhallitus toteaa valtuuston 17.2.2025 tekemät päätökset laillisiksi ja määrää ne täytäntöönpantaviksi. Täytäntöönpanossa huomioidaan edellä valmistelutekstistä ilmenevät ohjeet.
Päätös: Ehdotus hyväksyttiin.
Esteelliset, ei läsnä: Mervi Mäenpää (hallintolaki 28 § 1 mom. 3 ja 5 kohta) ja Kati Ojaniemi (hallintolaki 28 § 1 mom 5 kohta)
§ 47 Sisäisen tarkastuksen raportointi
Hallintojohtajan ehdotus
Kaupunginhallitus merkitsee tiedoksi saadun selvityksen.
Päätös: Ehdotus hyväksyttiin.
§ 48 Tilintarkastajan väliraportti 2024
Hallintojohtajan ehdotus
Kaupunginhallitus merkitsee tiedoksi tilintarkastajan väliraportin tilikauden 2024 tilintarkastuksesta.
Päätös: Ehdotus hyväksyttiin.
§ 49 Tulosneuvottelu Seinäjoen Työterveys Oy
Hallintojohtajan ehdotus
Kaupunginhallitus merkitsee tiedokseen Seinäjoen Työterveys Oy:n kanssa käydyn tulosneuvottelun ja hyväksi siinä sovitut asiat.
Päätös: Ehdotus hyväksyttiin.
Esteellinen, ei läsnä: Eija Pienimäki Seinäjoen Työterveys Oy:n hallituksen jäsenenä (hallintolaki 28 § 1 mom.)
Pöytäkirjan pitäjänä Mika Itänen, rahoitusjohtaja
§ 50 Tulosneuvottelu Sevas Kodit Oy
Hallintojohtajan ehdotus
Kaupunginhallitus merkitsee tiedokseen Sevas Kodit Oy:n kanssa käydyn tulosneuvottelun ja hyväksyy sinä sovitut asiat.
Päätös: Ehdotus hyväksyttiin.
Esteelliset, ei läsnä: Juha Takamaa Sevas Oy:n hallituksen jäsenenä (hallintolaki 28 § 1 mom., Jesse Luhtala ja Erkki Välimäki Sevas Oy:n hallituksen varajäseninä (hallintolaki 28 § 1 mom.)
§ 51 Vuoden 2025 alue- ja kuntavaalien vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien valitseminen / valmistelevan toimikunnan nimeäminen / vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien jäsenten ja varajäsenten valinta
Hallintojohtajan ehdotus
Kaupunginhallitus valitsee alue- ja kuntavaalien 2025 vaalilautakuntiin ja vaalitoimikuntiin valmistelutekstistä ilmenevät ehdotetut jäsenet ja varajäsenet.
Päätös: Ehdotus hyväksyttiin.
§ 52 Vaalien ulkomainonta / vaalitelinepaikat
Hallintojohtajan ehdotus
Kaupunginhallitus hyväksyy keskusvaalilautakunnan esityksen vaalien ulkomainonnan toteuttamisesta 26.3.2025 alkaen.
Päätös: Ehdotus hyväksyttiin.
§ 53 Alue- ja kuntavaaleihin osallistuville maksettavat palkat ja muut korvaukset vuonna 2025
Hallintojohtajan ehdotus
Kaupunginhallitus hyväksyy keskusvaalilautakunnan esityksen vaalitoimitsijoille maksettavista palkoista ja muista korvauksista alue- ja kuntavaaleissa 2025.
Päätös: Ehdotus hyväksyttiin.
§ 54 TyöLakeuden määräaikaisten virkojen jatkaminen
Hallintojohtajan ehdotus
Kaupunginhallitus päättää jatkaa TyöLakeuden viiden määräaikaisen omavalmentajan määräaikaista virkaa maaliskuun 2025 lopusta elokuun 2025 loppuun saakka.
Päätös: Ehdotus hyväksyttiin.
§ 55 Seinäjoen Pintakäsittely Oy:n yrityssaneeraus / saneerausohjelmaehdotus / kaupungin kannanotto / Pohjanmaan käräjäoikeuden päätös /muutos saneerausohjelmaan ja saneerausohjelman päättymiseen liittyvät järjestelyt / muutokset / lainan maksaminen
Hallintojohtajan ehdotus
Kaupunginhallitus merkitsee asian tiedokseen.
Päätös: Ehdotus hyväksyttiin.
§ 56 Kaupungin lausunto työryhmämietinnöstä hallituksen esitykseksi hankintalain, erityisalojen hankintalain ja rikosrekisterilain 6 b §:n muuttamiseksi
Hallintojohtajan ehdotus
Kaupunginhallitus antaa oheisen lausunnon hankintalakia ym. lakeja koskevasta työryhmän mietinnöstä.
Päätös; Ehdotus hyväksyttiin.
§ 57 Etuosto-oikeuden käyttäminen kiinteistö 743-406-5-196 / Karvasuo
Hallintojohtajan ehdotus
Kaupunginhallitus päättää
- että kaupunki käyttää etuosto-oikeutta 21.1.2025 allekirjoitetussa kaupassa, jossa Hietaharju Markku Olavi, Hietaharju Martti Mikael, Hietaharju Mauri Antero, Keski-Opas Kirsti Helena ja Syrjälä Leena Kyllikki ovat myyneet 16,433 ha:n suuruisen kiinteistön 743-406-5-196 Isoniemi Ville Matiakselle 17 000 euron kauppahinnalla
- antaa hallintojohtajan tehtäväksi etuoston loppuun saattamisen
Päätös: Ehdotus hyväksyttiin.
§ 58 Ranta-asemakaavan laajennus, Peräseinäjoki 31. kaupunginosa, Särkikuja ja Kiiskikuja / asemakaavaehdotus nähtäville
Hallintojohtajan ehdotus
Kaupunginhallitus päättää hyväksyä Peräseinäjoen 31. kaupunginosan Kalajärven ranta-asemakaavan kortteleita 508 ja 509 sekä niihin liittyviä maa- ja metsätalousalueita sekä virkistys- ja vesialueita koskevan
asemakaavaehdotuksen virallisesti nähtävänä pidettäväksi MRL 65 §:n ja MRA 27 §:n mukaisesti.
Päätös: Ehdotus hyväksyttiin.
§ 59 Salassapidettävä (JulkL 621/1999 § 24)
Lisätietoja
Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Paula Risikko, p. 050 511 3107
Hallintojohtaja Jari Jokinen, p. 044 754 1670
Henkilöstöjohtaja Eija Pienimäki, p. 040 569 8339