Kaupunginhallituksen 17.3.2025 kokouksen päätökset

Alla yhteenveto kokouksessa tehdyistä päätöksistä ennen pöytäkirjan tarkastusta.
Pöytäkirjan tarkastuksen jälkeen pöytäkirja on nähtävänä kaupungin nettisivuilla.

§ 66 Viranhaltijapäätökset
Kaupunginjohtajan ehdotus
Kaupunginhallitus merkitsee viranhaltijapäätökset tiedoksi.

Päätös: Ehdotus hyväksyttiin.

§ 67 Lauta- ja johtokuntien sekä henkilöstöjaoston pöytäkirjat
Kaupunginjohtajan ehdotus
Kaupunginhallitus päättää, ettei pöytäkirjasta ilmeneviä päätöksiä oteta kaupunginhallituksen käsiteltäviksi.

Päätös: Ehdotus hyväksyttiin.

§ 68 Kuntayhtymien pöytäkirjat
Kaupunginjohtajan ehdotus
Kaupunginhallitus merkitsee oheisen pöytäkirjan tiedokseen.

Päätös: Ehdotus hyväksyttiin.

§ 69 Kumppanuussopimukset tapahtumanjärjestäjien kanssa / ehdotus tapahtumien kanssa tehtävistä kumppanuussopimuksista 2025
Kaupunginjohtajan ehdotus
Kaupunginhallitus hyväksyy tapahtumien kanssa laaditut kumppanuussopimukset vuodelle 2025.

Päätös: Ehdotus hyväksyttiin.

Esteelliset: Kimmo Heinonen Seinäjoen Tangomarkkinat Oy:n hallituksen puheenjohtajana ja Johannes Karhu hallituksen varajäsenenä ( hallintolaki 28 § 1 mom. 5 kohta) ; eivät läsnä.

§ 70 Tekojääradan uusiminen kokonaisurakka-hankkeen tarjouksen hyväksyminen
Kaupunginjohtajan ehdotus
Kaupunginhallitus päättää

  1. Valita tekojääradan uusimisen toteuttajaksi vertailuhinnaltaan edullisemman tarjouksen antaneen Maansiirto Veljekset Rinta Oy:n. Hankintasopimus tehdään ehdolla, että valtuusto hyväksyy kohdassa 2. esitetyn lisämäärärahan. Hankintasopimus syntyy vasta, kun sopimus on allekirjoitettu.

2. Esittää valtuustolle, että se hyväksyy 500 000 euron lisämäärärahan myöntämisen investointi kohteelle 5403 Tekojääradan uusimiseen.

Päätös: Ehdotus hyväksyttiin.

Esteellinen: Johannes Karhu Rakennus K. Karhun palveluksessa olevana ( hallintolaki 28 § 1 mom. 4 kohta) ;ei läsnä.

§ 71 Käsittelemättömät valtuustoaloitteet vuonna 2024
Kaupunginjohtajan ehdotus
Kaupunginhallitus

  • antaa valtuustolle liitteessä todetut selvitykset vastauksina valtuustoaloitteisiin sekä
  • esittää valtuustolle, että valtuusto päättää katsoa liitteessä olevat valtuustoaloitteet tulleen loppuun käsitellyiksi.

Päätös: Ehdotus hyväksyttiin.

Lisäksi kaupunginhallitus pitää tärkeänä, että Bromsin Bresko taideteos hyödynnetään kaupungin kohteessa digitaalisessa muodossa tai jossakin muussa toisintomuodossa.

§ 72 Seinäjoki-mitalien säännöt
Kaupunginjohtajan ehdotus
Kaupunginhallitus ehdottaa valtuustolle, että se hyväksyy oheiset Seinäjoki-mitalien säännöt.

Päätös: Ehdotus hyväksyttiin.

§ 73 Vuoden 2025 alue- ja kuntavaalien vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien valitseminen / valmistelevan toimikunnan nimeäminen / vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien jäsenten ja varajäsenten valinta / muutokset
Kaupunginjohtajan ehdotus
Kaupunginhallitus hyväksyy alue- ja kuntavaalien 2025 vaalilautakuntiin 010 ja 012 ja vaalitoimikuntaan 7. valmistelutekstistä ilmenevät muutokset.

Päätös: Ehdotus hyväksyttiin.

§ 74 Tulosneuvottelu Seinäjoen Ammattikorkeakoulu Oy:n kanssa
Henkilöstöjohtajan ehdotus
Kaupunginhallitus merkitsee tiedokseen Seinäjoen Ammattikorkeakoulu Oy:n kanssa käydyn tulosneuvottelun ja hyväksyy siinä sovitut asiat.

Päätös: Ehdotus hyväksyttiin.

Esteelliset: Jaakko Kiiskilä Seinäjoen Ammattikorkeakoulu Oy:n hallituksen jäsenenä ja Paula Risikko koska hänen puolisonsa on Seinäjoen Ammattikorkeakoulu Oy:n hallituksen jäsen ( hallintolaki 28 1 mom. 5 kohta) ja Jari Jokinen koska hänen puolisonsa on osallistunut tulosneuvotteluun Seinäjoen Ammattikorkeakoulu Oy:n edustajana ( hallintolaki 28 § 1 mom. 7 kohta); eivät läsnä.

Puheenjohtajana tämän asian kohdalla toimi 1.varapuheenjohtaja Aki Ylinen.

Pöytäkirjanpitäjänä tämän asian kohdalla toimi rahoitusjohtaja Mika Itänen.

§ 75 Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueen esitys vuokrasopimusmalliksi ja vastuunjakotaulukoksi/kaupungin lausunto
Kaupunginjohtajan ehdotus
Kaupunginhallitus toteaa, ettei Seinäjoen kaupunki hyväksy Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueen ehdotusta vuokrien määräytymisperusteista eikä esitettyä vastuunjakotaulukkoa.

Kaupunki ehdottaa vuokrasopimusten valmistelemista valmistelutekstistä ilmenevillä tavoin tässä yhteydessä yhtiöitettävien kohteiden osalta.

Kiinteistö Oy Seinäjoen Paloasema Oy:n tilojen vuokran määrä neuvotellaan erikseen.

Päätös: Ehdotus hyväksyttiin.

Esteelliset: Paula Risikko Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueen valtuuston puheenjohtajana ( hallintolaki 28 § 1mom. 7 kohta) ja Jesse Luhtala sekä Aki Ylinen Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueen hallituksen varajäseninä ( hallintolaki 28 § 1mom. 5 kohta) ; eivät läsnä

Puheenjohtajana tämän asian kohdalla toimi 2.varapuheenjohtaja Erkki Valtamäki.

.

§ 76 Etelä-Pohjanmaan korkeakoulusäätiön hallituksen jäsenten ja varajäsenten valinta
Kaupunginjohtajan ehdotus
Kaupunginhallitus valitsee Etelä-Pohjanmaan korkeakoulusäätiön hallitukseen kahden vuoden toimikaudeksi, joka alkaa vuoden 2025 vuosikokouksen päättymisen jälkeen, seuraavat henkilöt:

Varsinainen jäsen………………Henkilökohtainen varajäsen
johtaja Olli-Pekka Viinamäki————————-

Varsinainen jäsenHenkilökohtainen varajäsen
johtaja Olli-Pekka Viinamäkikoulutuspäällikkö Piia Välimäki-Kleemola
toimitusjohtaja/rehtori Jaakko Hallilavararehtori Elina Varamäki
Maakuntahallituksen jäsen Sari Oja-LipastiMaakuntahallituksen jäsen Satu Ylisiurua-Hemminki
toiminnanjohtaja Jaakko Yli-OjanperäYhdistyksen hallituksen 1. varapuheenjohtaja Liisa Lähdesmäki
toimitusjohtaja Olli Pirhonentoimitusjohtaja Kari Niemelä
toimitusjohtaja Mikko Rotola-Pukkilahallituksen puheenjohtaja Petri Mäkelä

Kaupunginhallitus nimeää lisäksi yhden kaupungin edustajan hallituksen jäseneksi ja hänen henkilökohtaiseksi varajäsenekseen elinvoimajohtaja Erkki Välimäen.

Päätös: Ehdotus hyväksyttiin.

Kaupungin edustajaksi Etelä-Pohjanmaan korkeakoulusäätiön hallituksen jäseneksi nimettiin Jesse Luhtalan ehdotuksesta Paula Risikko.

§ 77 Kouran koulun lakkauttaminen syyslukukauden 2025 alusta / kaupungin lausunto / Vaasan hallinto-oikeuden päätös
Kaupunginjohtajan ehdotus
Kaupunginhallitus merkitsee tiedokseen Vaasan hallinto-oikeuden päätöksen.

Päätös: Ehdotus hyväksyttiin.

§ 78 Kassalainan myöntäminen SeiLab Oy:lle / laina-ajan jatkaminen / vakuuksien etuoikeusjärjestyksen muuttaminen / laina-ajan jatkaminen / rahoitusanomus / pääomalaina / talousarvion muutos
Kaupunginjohtajan ehdotus
Kaupunginhallitus ehdottaa valtuustolle, että se myöntää SeiLab Oy:lle pääomalainan seuraavasti:

Pääomalainan määrä 250 000 euroa.

Lainan korko12 kuukauden euribor + 1 %:n marginaali. Korko kuitenkin aina vähintään 1 %. Korko maksetaan kerralla laina-ajan päättyessä.
Laina-aikaViisi vuotta. Laina maksetaan pois
kerralla viiden vuoden kuluttua (bullet laina).

Vuoden 2025 talousarviota muutetaan seuraavasti:
+250 000 euroa tili 1750

Päätös: Ehdotus hyväksyttiin.

Esteelliset: Kati Ojaniemi Seilab Oy:n hallituksen puheenjohtajana ja Mika Itänen hallituksen jäsenenä ( hallintolaki 28 § 1 mom. 5 kohta);eivät läsnä.

§ 79 Hankinta-asia 25047: Tulostuslaitteet palveluineen 2025 Hansel Oy
Kaupunginjohtajan ehdotus
Kaupunginhallitus

  • hyväksyy valmisteluosassa esitetyin perustein Seinäjoen kaupungin liittymisen Hansel Oy:n Tulostuslaitteet palveluineen 2025 – yhteishankintaan,
  • oikeuttaa hankintajohtajan allekirjoittamaan Hansel Oy:n liittymissitoumuksen,
  • oikeuttaa hankintajohtajan allekirjoittamaan asiakaskohtaiset ja muut tarvittavat hankintasopimukset, – oikeuttaa hankintajohtajan hyväksymään sopimuksiin perustuvat vähäiset muutokset sopimuskauden aikana.

Päätös: Ehdotus hyväksyttiin.

§ 80 Hankinta-asia 25046: Tietokoneet 2023–2027 (DPS) Hansel Oy
Kaupunginjohtajan ehdotus
Kaupunginhallitus

  • päättää olla käyttämättä Dustin Finland Oy:n kanssa tietokoneista ja lisätarvikkeista solmitun sopimuksen 220327 toista optiota
  • hyväksyy valmisteluosassa esitetyin perustein Seinäjoen kaupungin liittymisen Hansel Oy:n yhteishankintaan Tietokoneet 2023-2027 (DPS)
  • oikeuttaa hankintajohtajan allekirjoittamaan Hansel Oy:n liittymissitoumuksen
  • oikeuttaa hankintajohtajan allekirjoittamaan asiakaskohtaiset ja muut tarvittavat hankintasopimukset
  • oikeuttaa hankintajohtajan hyväksymään sopimuksiin perustuvat vähäiset muutokset sopimuskauden aikana

Päätös: Ehdotus hyväksyttiin.

§ 81 Poikkeamispäätös: Ylistaro, 743-25-1-3, Suomenhevosentie 5
Kaupunginjohtajan ehdotus
Kaupunginhallitus myöntää tontille 743-25-1-3 poikkeamisluvan koskien poikkeamista asemakaavan mukaisesta pääkäyttötarkoituksesta, enimmäisrakennusoikeudesta sekä julkisivun materiaaleja ja väritystä
koskevista määräyksistä. Suunnitelman mukainen rakentaminen ja poikkeaminen asemakaavan pääkäyttötarkoituksesta, enimmäisrakennusoikeudesta sekä julkisivun materiaaleja ja väritystä koskevista määräyksistä ei aiheuta haittaa kaavoitukselle eikä kaavan toteuttamiselle, joten AKL/MRL 171§:n tarkoittamat erityiset edellytykset ovat olemassa. Pelastusviranomaisen lausunnossa annettuja ohjeistuksia on noudatettava ja niihin liittyviä suunnitelmia on tarpeen mukaan tarkennettava rakennuslupavaiheessa. Kaikki rakenteet tulee sijoittaa tontin 743-25-1-3 puolelle.

Tämä päätös annetaan julkipanon jälkeen.

Sovelletut oikeusohjeet:
ALK/MRL 58, AKL/MRL 171, 173, 174, 198 § sekä MRA 86, 88 ja 97 §.

Kaupungin hallintosäännön 5.luku, 21 §, kohta 18.

Voimassaoloaika:
Tämä lupa on voimassa päätöksenantopäivästä kaksi (2) vuotta, jonka kuluessa tätä poikkeamislupaa vastaavaa rakennuslupaa on haettava. Ennen minkäänlaiseen rakennustoimenpiteeseen ryhtymistä hakijan on saatava rakennusvalvontaviranomaiselta rakennuslupa.

Päätöksen tiedoksianto:
Päätöksestä ilmoitetaan siten kuin AKL/MRL 174 §:ssä säädetään.

Muutoksenhaku:
Tähän päätökseen saa hakea muutosta valittamalla Vaasan hallinto-oikeudelle.

Valitusosoitus on liitteenä.

Päätös Ehdotus hyväksyttiin.

§ 82 Hirvijärvi-Varpulan osayleiskaavan tarkistus ja laajennus / rakennuskiellon ja toimenpiderajoituksen jatkaminen
Kaupunginjohtajan ehdotus
Kaupunginhallitus päättää jatkaa Hirvijärvi-Varpulan osayleiskaavan tarkistuksen ja laajennuksen alueella AKL 38 §:n mukaista rakennuskieltoa ja siihen liittyvää RakL 53 §:n mukainen toimenpiderajoitusta viiden vuoden ajaksi.

Kaupunginhallitus päättää lisäksi, että rakennuskielto ja toimenpiderajoitus ei koske hankkeita, joilla on voimassa oleva ympäristölupa, maa-ainestenottolupa, poikkeamispäätös, suunnittelutarveratkaisu tai muu
rakentamiseen vaadittava lupa, tai joille ennen rakennuskiellon määräämistä olisi voitu myöntää rakentamislupa olemassa olevaan rakennettuun pihapiiriin ilman poikkeamispäätöstä tai suunnittelutarveratkaisua (AKL 72 § ja MRL 137 §, käynnistetty ennen lain muutosta).

Lisäksi kaupunginhallitus määrää AKL:n 202 §:n perusteella, että päätös tulee voimaan ennen kuin se on saanut lainvoiman

Päätös: Ehdotus hyväksyttiin.

§ 83 Vuoden 2024 talousarvion määrärahojen ylitykset / positiivinen poikkeama ottolainoissa

Kaupunginjohtajan ehdotus
Kaupunginhallitus esittää valtuustolle hyväksyttäväksi asiaselostuksen mukaisen määrärahojen positiivisen poikkeaman vuoden 2024 pitkäaikaisten ottolainojen osalta.

Päätös: Ehdotus hyväksyttiin.

§ 84 Ero luottamustoimesta / Heini-Johanna Keränen
Kaupunginjohtajan ehdotus
Kaupunginhallitus esittää valtuustolle, että se hyväksyy hyvinvointilautakunnan jäsenen Heini-Johanna Keräsen eron ko. luottamustehtävästä ja valitsee hänen tilalleen hyvinvointilautakuntaan uuden jäsenen jäljellä olevalle toimikaudelle.

Päätös: Ehdotus hyväksyttiin.


Lisätietoja
Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Paula Risikko, p. 050 511 3107
Hallintojohtaja Jari Jokinen, p. 044 754 1670
Rahoitusjohtaja Mika Itänen, p. 040 566 1245
Henkilöstöjohtaja Eija Pienimäki, p. 040 569 8339