Motoriset perustaidot kehittyvät tekemällä, monien toistojen kautta. Motoristen perustaitojen oppiminen tapahtuu vaiheittain lapsen kasvun ja kehityksen myötä. Oppimiseen vaikuttavat taitojen vaativuus, ympäristö ja yksilön biologia vastavuoroisessa vuorovaikutuksessa. On tärkeää huomioida taitojen oppimisen herkkyyskaudet ja tehdä havaintoja lapsen yksilöllisestä kehityksestä ja näin tukea lapsen oppimista. Tavoitteena on motoristen perustaitojen automatisoituminen ennen kouluikää. Jokaisen lapsen päivittäiset liikuntakokemukset vaikuttavat suoraan hänen motoriseen kehitykseen, ensimmäiset kolme vuotta ovat jo merkityksellisiä.

Hermoston, luuston ja lihaksiston yhteistoiminta mahdollistaa motorisen kehityksen. Ihmisen hermojärjestelmä kehittyy voimakkaimmin varhaiskasvatusiässä. Juuri tässä iässä motoriset perustaidot tulisi oppia ja luoda näin hyvä pohja mm. lajitaitojen oppimiselle. Hyvin kehittynyt, laajasti haaroittunut hermojärjestelmä on tulos monipuolisesta liikunnallisesta ja toiminnallisesti aktiivisesta arjesta.

Hermojärjestelmän, hengityselimien ja lihasten kehittyminen:

Motoriset perustaidot jaetaan tasapainotaitoihin, liikkumistaitoihin ja välineen käsittelytaitoihin:

Tasapainotaidot luovat pohjan muiden taitojen oppimiselle. Niiden harjoittelu on hyvä aloittaa tietoisesti jo varhaiskasvatuksen pienimpien ryhmissä, mm. kävely metsässä, peuhaaminen pehmopatjoilla ja –palikoilla, keinuminen, kieriminen ja tanssahtelu kehittävät hyvin pienten lasten tasapainotaitoja.

Liikkumistaidot ovat yleensä kehittyneet käsittelytaitoja paremmin. Usein pojat hallitsevat käsittelytaitoja paremmin kuin tytöt. Tyttöjä on hyvä kannustaa ja motivoida mm. pallonkäsittelyharjoitteiden pariin.

Motorisia perustaitoja voi harjaannuttaa liiketekijöiden kautta. Liiketekijöitä ovat: suunnat, tila, aika, voima ja taso. Motoriseen perustaitoon lisäämällä erilaisia liiketekijöitä saadaan monipuolista oppimista aikaan. Esimerkiksi siirryttäessä eteiseen pukemaan, voidaan se tehdä monella tapaa kehittäen motorisia perustaitoja. Voidaan hyppiä pupuina takaperin, laukata hevosina sivuttain, kävellä varpailla pitkinä jäykkinä jääpuikkoina tai vaikkapa loikkia kevyesti pitkäsäärisinä sammakkoina.