Kipinä koulumaailmaan sai opiskelemaan kasvatustieteen perusopintoja

Olen koulutukseltani restonomi. Tällä hetkellä olen perhevapaalla tarjoilijan työstäni. Olen Seinäjoelta kotoisin. Asuimme mieheni kanssa kauan Helsingissä, kunnes saimme perheenlisäystä ja päätimme palata synnyinkaupunkiimme takaisin. Perheeseemme kuuluu myös 2,5-vuotias lapsemme.
Kasvatustieteen perusopinnoista lisäpisteitä opettajakorkeakouluun
Viimeiset viisi vuotta Helsingissä asuessamme työskentelin Liiketalousopisto Perhon opetusravintolassa hovimestarina, ohjaten kokeiksi ja tarjoilijoiksi ammattikoulusta valmistuvia nuoria. Sen myötä sain kipinän koulumaailmaan ja hain Ammatilliseen Opettajakorkeakouluun. En kuitenkaan ole vielä päässyt sinne sisään ja siksi hakeuduin opiskelemaan Seinäjoen kansalaisopistoon, jossa voi opiskella Jyväskylän avoimen yliopiston kasvatustieteen opintoja. Kasvatustieteiden perusopinnoista saan lisäpisteitä hakiessani opettajakorkeakouluun.
Ryhmänohjaajalta ja kanssaopiskelijoilta tukea opintoihin
Opintojen suoritustavaksi halusin ehdottomasti valita ryhmänohjausmallin sen vuoksi, että saan tukea opintoihin sekä ryhmänohjaajalta että ryhmäläisiltä lähiopetuksessa. Verkko-opinnot tuntuivat liian yksinäiseltä puurtamiselta. Olen ollut todella tyytyväinen valintaani.
Meillä on huippu ryhmä, jossa on todella monen ikäisiä opiskelijoita monilta eri aloilta.
Lisäksi olen ollut tyytyväinen siihen, että monet kurssit olemme saaneet suorittaa ryhmäsuorituksena. Olemme tehneet yhdessä tiettyyn kurssiin liittyvän ryhmäsuorituksen, esimerkiksi ison kirjallisen työn, jonka vastuuopettaja Jyväskylän avoimesta yliopistosta on kurssin lopussa arvioinut. Näin koko ryhmä on saanut suorituksesta saman arvosanan. Jokainen on silloin vastuussa koko ryhmän suoriutumisesta, ei vain omastaan. Välillä motivaation ollessa alhainen ”ryhmän paine” saa sinut tekemään vaaditut asiat.
Opintojen selkeä aikataulu auttaa sovittamaan opinnot oman elämäntilanteen mukaan
Alussa opinnot tuntuivat haastavilta ja työläältä, mutta vuoden opiskelujen aikana olen mielestäni hyvin harjaantunut lukemaan tieteellistä tekstiä ja oma kirjoitustaito ja asioiden esiin tuominen myös sanallisesti on kohentunut. On ollut helpottavaa, että meillä oli jo syksyn alussa aika tarkka aikataulu opintojen etenemisestä, tiesin siis mitä opintoja on tulossa missäkin vaiheessa ja pystyin järjestelemään muuta elämää sen mukaan. Opintojen alussa mietitytti myös se, kuinka korona vaikuttaa opiskeluihin ja esimerkiksi ryhmän kokoontumisiin, mutta onneksi olemme voineet kokoontua koko lukukauden ryhmänä, toki maskeja pitäen ja turvavälejä noudattaen.
Haastattelu ja teksti: Jaana Saukko
Aloita yliopisto-opintosi Seinäjoen kansalaisopistossa
Seinäjoen kansalaisopiston lukuvuoden 2021-2022 tarjonnassa on avoimen yliopiston perusopintoja kasvatustieteestä ja erityispedagogiikasta. Perusopinnot suoritetaan Jyväskylän yliopiston pääainevaatimusten mukaan ryhmänohjausmallilla. Opintoihin voi ilmoittautua Seinäjoen kansalaisopiston ilmoittautumisjärjestelmän kautta. Ilmoittautuminen on nyt avoinna.
Lue lisää Jyväskylän avoimen yliopiston opinnoista JYU avoimen yliopiston verkkosivuilta. Kasvatustieteen opintoihin voit tutustua tarkemmin JYU avoimen yliopiston kasvatustieteen verkkosivuilla.
Kysy lisää Seinäjoen kansalaisopistossa suoritettavista avoimen yliopiston opinnoista!