”Perheemme muutti Ilmajoelta Seinäjoelle 1960-luvulla. Tunsin välittömästi kuuluvani Seinäjoen pikkukaupunkiin ja ystävystyin helposti ikäisteni kanssa.

Aikaa vietimme teineinä ja nuorina aikuisina vekseliaukiolla ”kulmilla” notkuen. Myöhemmin kiersimme rinkiä autolla. Tuntui, että kaikki sen ajan nuoret tunsivat toisensa, jos ei nimeltä, niin ainakin ulkonäöltä tai autoista, joilla liikuttiin.

Aika kului ja moni vaihtoi maisemia opiskelujen perässä tai perusti perheen ja vähin äänin hävisi katukuvasta. Minäkin perustin perheen ja poistuin kuvioista viettämään perheenäidin arkea. Vuosia myöhemmin eräänä kesäiltana lähdin lasteni kanssa autoajelulle keskustaan ja havahduin siihen, että en tunne enää ketään, keitä siellä pyöri.

Aloin miettimään, missä kaikki ovat, mihin elämä on kenetkin heittänyt. Silloin alkoi kyteä unelma siitä, että joskus vielä saisi kerättyä kaikki kokoon ja vaihtaa kuulumisia. Ajatuksenakin se tuntui utopistiselta kunnes…

Kari Rosell perusti 2013 Facebook-ryhmän Vanhat seinäjokelaiset ja kutsui minut yhdeksi ylläpitäjäksi. Ensi töikseni toin kauan muhineen unelmani esiin. Olisiko mahdollista järjestää kesäkekkerit Vanhojen seinäjokelaisten jäsenten kesken? Teimme unelmastani totta.

Tapaamiselle annoimme nimeksi Vekseliaukiobileet. Järjestimme ne pienen puuhaporukan kanssa ensimmäisen kerran Mallaskoskella 2014, osallistujia oli noin 400. Voi sitä jälleennäkemisten riemua ja iloa, puheen sorinaa, halauksia ja hyvää mieltä. Mitään näin hienoa en osannut kuvitellakaan tapahtuvaksi, vaikka olinkin vuosikymmeniä haaveillut.

Tarkoitus oli, että Vekseliaukiobileet olisivat ainutkertaiset. Jäsenemme halusivat niistä jokavuotisen tapahtuman. Seuraavat bileet pidimme Sorsanpesällä. Paikalla oli 600-700 jäsentä. Seuraavat kesät bileistämme on vastannut biletoimikunta. Viime kesänä osallistujia oli yli 800, ja meno oli yhtä lämminhenkinen, niin kuin aina.

Kiitos ihan kaikille, jotka olette mukana olleet.”

Satu


Avaruusasukkaat-sarjassa seinäjokelaiset kertovat unelmistaan, elämänsä käännekohdista, heille tärkeistä asioista tai asumismaisemistaan. Tarinat julkaistaan osana Seinäjoki 60 -juhlavuotta.