”Monica, sinähän olet niin iloinen tyttö, miten ihmeessä sinä sinne patologialle olet päätynyt? Tämä on kysymys, jonka olen saanut kuulla kertoessani työskenteleväni patologian osastolla Seinäjoen keskussairaalassa. Nykypäivänä moni yhdistää patologian edelleen obduktiotoimintaan eli vainajiin, vaikka käytännössä se on myös paljon muuta.

Aloitin työskentelyn sairaalabiologina patologialla keväällä 2017, noin vuosi filosofian maisteriksi valmistumisen jälkeen. Olen kotoisin Ähtäristä ja olen aina hiukan vieroksunut Seinäjoelle muuttamista, sillä nuorempana haaveilin asuinpaikkakunnakseni suurempaa kaupunkia. Kun pitkäaikainen haaveeni sairaalamaailmassa työskentelystä toteutui, oli paikkakunta kuitenkin toissijainen.

Patologia on erinomainen esimerkki sairaalan moniammatillisesta työyhteisöstä, jonka päätyönä on selvittää mahdolliset poikkeavat löydökset potilaan kudos- ja solunäytteistä. Työporukkamme on aivan loistava, siinä eteläpohjalaisuus näkyy ahkerana työntekona, rehellisyytenä sekä roisina huumorintajuna.

Muualla asuessani huomasin kaipaavani eteläpohjalaista työyhteisöäni

Muutin välillä pois puoleksitoista vuodeksi ja palasin takaisin keväällä 2020. Muualla asuessani huomasin kaipaavani eteläpohjalaista työyhteisöäni ja usein kertovani ”kuinka Seinäjoella kaikki oli paremmin”.

Seinäjoen keskussairaala on sopivan pieni ja samalla suuri, mikä mahdollistaa kehityshankkeiden toteuttamisen. Tämä näkyy osastollamme, joka on Suomen mittakaavassa erittäin moderni. Meillä on todella kannustava ilmapiiri uusien menetelmien käyttöönottoon ja toimiva yhteistyö muiden osastojen välillä.

Vapaa-ajalla Seinäjoki tarjoaa erinomaiset mahdollisuudet liikuntaharrastukselle ja luonnossa liikkumiselle. Saan tuuletettua pääni työasioista crossfit-salilla traktorin renkaan kääntelyllä tai Jouppiskalla metsäpolkuja juosten. Kaiken kaikkiaan minusta tuntuu, että olen löytänyt paikan, jossa viihdyn ja saan olla oma itseni.”

Monica


Avaruusasukkaat-sarjassa seinäjokelaiset kertovat unelmistaan, elämänsä käännekohdista, heille tärkeistä asioista tai asumismaisemistaan. Tarinat julkaistaan osana Seinäjoki 60 -juhlavuotta.