Seinäjoki on mukana Ylen Miljoona roskapussia -kampanjassa. Kaksi kuukautta kestävissä siivoustalkoissa suomalaisia innostetaan keräämään ympäristöstään roskia.

Kampanjan tavoitteena on kerätä Suomesta miljoona roskapussia. Kerätyt roskapussit merkitään roskalaskuriin osoitteessa yle.fi/miljoonaroskapussia. Kampanjan suojelijana on tasavallan presidentin puoliso, tohtori Jenni Haukio. Suomalaisten innostajina toimivat Ylen kanavilta tutut henkilöt.

Haasta mukaan perhe, naapurit tai kaverit

Pidä hyvää tekevä ulkoiluhetki ja osallistu siivouskökkään! Haasta mukaan perhe, naapurisi, kaverit, harrastusporukka tai esimerkiksi työyhteisösi. Siivotkaa yhdessä kotikatu, parkkipaikka, puistoraitti tai leikkipuisto.

Seinäjokelainen vai seinäjokinen? Roskasi on ääni

Seinäjokelaisia innostettiin kampanjaan mukaan äänestyksellä, jossa otettiin kantaa tunteita herättävään ikuisuuskysymykseen, kumpi on oikein, parempi tai ihan vaan suuhun sopivampi: seinäjokelainen vai seinäjokinen?

Äänestys päättyi 15.5.

Kerää roskat turvallisesti

Huomioi turvallisuus! Käytä huomioliivejä tai ympäristöstä erottuvaa vaatetusta alueilla, joilla liikkuu moottoriajoneuvoja, polkupyöriä skuutteja tai muita kulkuneuvoja. Kerää roskat aina yhdeltä puolelta tietä kerrallaan. Turvallisin tapa etenemiseen on käyttää tien vasenta reunaa ja kulkea liikennettä vastasuuntaan.

Käytä roskien keräämisessä hanskoja ja mahdollisuuksien mukaan myös roskapihtejä. Voit lainata roskapihtejä pääkirjasto Apilasta sekä Ylistaron, Nurmon ja Peräseinäjoen kirjastoista. Saat niistä myös kertakäyttöhanskoja ja roskapusseja.

Yleisiltä alueilta kerätyt jätesäkit

Viheralueilta ja muilta yleisiltä alueilta voi kerätä roskia isoihin jätesäkkeihin. Puistotoimi noutaa jätesäkit, joista on ilmoitettu sähköpostiin puisto@seinajoki.fi. Keruun nopeuttamiseksi kerää säkit vähintään kolmen säkin kasoihin. Jätä säkit sellaiseen paikkaan, josta kaupunki voi hakea ne traktorilla. Keruu tapahtuu arkipäivinä.

Kotitalousjäte omaan roskikseen

Muistathan, että oman kodin kotitalousjäte ei kuulu katu- ja puistoroskiksiin tai noudettaviin jätesäkkeihin, vaan ne kuuluvat kiinteistösi roskikseen tai lajittelupisteeseen. Älä laita säkkeihin ja roskiksiin myöskään sähkölaitteita, lääkkeitä ja vaarallisia jätteitä, kuten akkuja ja jäteöljyjä. Vanhoja huonekaluja tai muuta kierrätykseen kuuluvaa tavaraa ei noudeta, vaan ne kuuluvat jäteasemille tai kierrätyskeskukseen.

Postaa someen

Postaa kuvia siivouskökästänne somekanaviisi ja tägää niihin Seinäjoen kaupunki. Jaamme niitä kaupungin somekanavissa. Voit käyttää mm. aihetunnisteita #MiljoonaRoskapussiaSeinäjoki #MiljoonaRoskapussia #Seinäjoki #AvaruudenPääkaupunki.  

Kampanjastartti Ylen suorassa lähetyksessä

Tähän mennessä siivoustalkoihin on ilmoittautunut 174 kuntaa sekä useita järjestöjä ja yhteisöjä. Matka kohti miljoonaa roskapussia startattiin suorassa lähetyksessä 13.4. klo 20 Yle TV1:ssä ja Yle Areenassa. Tulos julkistetaan Yle TV1:ssä ja Yle Areenassa 14.6. klo 20.

Miljoona roskapussia -kampanjan tunnus. Piirretty muovipussi, jossa silmät ja Ylen logo.