Festaripakka kohtaa nuoria kesällä ja kannustaa vastuulliseen juhlimiseen

Seinäjoella toteutetaan ehkäisevän päihdetyön Festaripakka-toimintamallia. Mallin avulla pyritään ennaltaehkäisemään nuorten päihteiden käyttöä sekä edistämään vastuullista juhlimista ja turvallista kaupunkiympäristöä. Festaripakassa kaupungin eri toimijat, viranomaiset, järjestöt, paikalliset kaupat ja ravintolat sekä asukkaat toimivat yhteistyössä.
Tänä kesänä panostetaan erityisesti nuorten kohtaamiseen. Festaripakan kesätyöntekijät Ida Mikkanen ja Laura Paloluoma jalkautuvat nuorten pariin kesä- ja heinäkuun aikana eri puolilla kaupunkia. Idan ja Lauran kanssa nuoret voivat jutella matalalla kynnyksellä ja pohtia myös omia päihteisiin ja juhlimiseen liittyviä asenteitaan.
– Toivomme, että nuoret tunnistavat meidät loppukevään kouluvierailuilta ja uskaltavat rohkeasti tulla moikkaamaan ja kertomaan kesäkuulumisiaan. Odotamme innolla nuorten kohtaamista ja ajanviettoa heidän kanssaan, kertovat Mikkanen ja Paloluoma.
Etsimme vapaaehtoisia aikuisia turvaamaan nuorten illanviettoa
Elokuussa juhlitaan Solar Sound -festareilla 12.-13.8.2022. Etsimme vapaaehtoisia aikuisia jalkautumaan festarialueen läheisyyteen ja turvaamaan nuorten illanviettoa. Vapaaehtoiset perehdytetään tehtävään ja jalkautuminen tehdään porukoissa, joissa on aina mukana myös nuorisotyön ammattilaisia. Vapaaehtoiseksi voi nyt ilmoittautua tästä linkistä.
Lisätietoja
Festaripakka-toiminnasta: Henna Rantasaari, hyvinvointipäällikkö, Seinäjoen kaupunki, 050 354 9311, henna.rantasaari@seinajoki.fi
Solar Sound -viikonlopun jalkautumisesta: Jesse Keskinen, Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry, 050 571 4818, jesse.keskinen@ehyt.fi