Tarinoita taiteesta

TÄLLE SIVULLE LISÄTÄÄN PIKKUHILJAA TIETOA KARTANON TAIDE-ESINEISTÄ

Osa tällä sivulla olevasta tiedosta on poimittu www.porstuakirjastot.fi-sivustolta, kirjoittajana Tellervo Lahti.

Muusa-kipsiveistos

Suomalaisen kuvanveiston merkittävin nimi oli 1920-luvun puolivälistä 1950-luvun loppuun akateemikko, professori Wäinö Aaltonen. Yksi hänen tunnetuimmista teoksistaan on Paavo Nurmen juoksijapatsas: tämän patsaan tuntee melkein jokainen suomalainen.

Muusa on Wäinö Aaltosen vuosien 1918-1920 aikana luoma kipsiveistos. Sitä käytettiin eri taideteosten pohjana, ja se oli jo itsessään taideteos. Kipsiveistoksen pohjalta tehtyjä muunnelmia löytyy esimerkiksi Ateneumin kokoelmasta ja Eduskuntatalosta. Seinäjokinen sahanomistaja Israel Yritys hankki alkuperäisen kipsimallin  vuonna 1932 kotiinsa. Hänen poikansa Onni Yritys lahjoitti kipsiveistoksen Seinäjoen kaupungille vuonna 1977 ja se sijoitettiin Törnävän kartanoon. Jalustoineen Muusa on yli kahteen metriin yltävä komea kartanon salinvartija

Kipsiveistos valettiin pronssiin Seinäjoen kaupungin toimesta vuonna 1979 ja tämä pronssipatsas on nähtävillä kaupungintalolla kaupunginhallituksen huoneessa.

Gustaf August ja Mathilda Wasastjerna kehystetyt kuvat

Mathildan salongista löytyvät kehystettyinä kartanon viimeisen patruunan ja patrunessan kuvat. Mathilda Wasastjerna (f. Donner), visiittikorttivalokuva sekä Gustaf August Wasastjerna, visiittikorttivalokuva. Visiittikortti (carte-de-visite) eli käyntikorttikuva oli yleisin valokuvan käyttöformaatti Suomessa ja ne yleistyivät 1860-luvulta alkaen. Pienen kokonsa puolesta visiittikortteja saattoi kantaa mukana esimerkiksi lompakossa ja jättää sen ”käyntikorttina” vierailuilla. Kuvat liimattiin kovalle korttipahvipohjalle ja niitä jaettiin lähipiirille, mielitietyille ja tallennettiin albumeihin.

Nämä kuvat ovat kopioita Vaasassa sijaitsevan Falanderin talossa olevista kuvista.

Kartanon kaakeliuunit

Kartanolta löytyy kuusi kaakeliuunia. Kauniit ja historialliset kaakeliuunit näyttävät siltä, kun ne olisivat kuuluneet kartanolle alusta alkaen, mutta todellisuudessa uunit on siirretty kartanolle eri rautatieasemilta, kun asemilta on loppunut toiminta ja rakennuksia on purettu/uusittu. Kahteen uuniin on täydennetty osia muualta. Uskomattoman upeat kaakeliuunit on haluttu pelastaa ja siirtää sellaiseen paikkaan, jossa niiden kauneus pääsee oikeuksiinsa. Kaakeliuunit ovat todellisia historian sulattamoja!

Alakerta:

• Flyygelisalin ja punaisen ruokasalin kaakeliuunit ovat Töysän Tuurin rautatieasemalta
• Sinisen salin (isännänhuone) kaakeliuuni on Kurikan Lohiluoman rautatieasemalta
• Vihreän huoneen kaakeliuuni on Nurmon rautatieasemalta

Yläkerta:

• Salin kaakeliuuni on Nurmon rautatieasemalta ja sitä on täydennetty vanhan keskussairaalan kappelin kaakeliuunin osilla
• Venäläisen huoneen uuni on koottu Töysän Tuurin rautatieaseman ja Kanteleentalon kaakeliuuneista

Kartanon kaappikellot

Könnin kello

Kartanon Könnin kellon on valmistanut Könnin suvun kolmannen polven kellomestari Salomon Könni-Pohto todennäköisesti 1830-1840 vaiheilla. Kellon on seitsenviisarinen n.s. kalenterikello, joka on varustettu repeteerinöörillä (= kansankielessä ”kusinaru”). Tämän tyyppistä kelloa kutsutaan myös propeerikelloksi. Kalenterikello käy viikon samalla vedolla ja näyttää sekunnit, minuutit, tunnit, viikon päivien nimet, kuukausien nimet, kuukauden päivät ja kuun eri vaiheet.

Könnin kellon tie Törnävän kartanoon menee näin: Yrjö Könni oli saanut kellon testamentilla haltuunsa. Omassa testamentissaan hän määräsi, että jollei kumpikaan hänen tyttäristään halua lunastaa kelloa, on sitä tarjottava Seinäjoen Säästöpankin toimitusjohtaja Jussi Joupille, joka kuului Könnin sukuun. Jussi Jouppi sai päättää, ostaako kellon joko itselleen tai Säästöpankille, siinä tarkoituksessa, että kello jää Etelä-Pohjanmaalle ja nimenomaan Seinäjoelle (tämä oli Yrjö Könnin tahto, sillä Ilmajoen Säästöpankilla oli jo vastaavanlainen kello). Tyttäret tekivät tarjouksen Jussi Joupille, joka katsoi kellon kuuluvan julkisiin tiloihin nähtävillä olevaksi ja esitti tarjouksen pankin hallitukselle, joka antoi hänelle luvan ostaa kellon pankille. Ajan kuluessa kello on jäänyt Seinäjoen kaupungin hoitoon ja Törnävän kartanossa säilytettäväksi.

Kaappikello

Kaappikellon arvioidaan olevan 1800-luvulta. Kellon koneistolle on esitetty kaksi mahdollista tekijää: joko koneisto on Könnin tekemä tai paikallisen pelttarin Jaskari Nurmon (katso lisätietoa Nurmon pelttarit). Kellon on maalannut taidemaalari Iivari Honkola.

Eteläpohjalainen Israel Yritys oli paikallinen vaikuttajahahmo, joka tunnettaan Seinäjoen kauppalan ja maalaiskunnan teollistajana, monipuolisena kehittäjänä ja kunnallispoliitikkona. Kello päätyi hänelle talokaupan mukana vuonna 1917: hän osti silloin Antus -nimisen mökin, mikä oli sijainnut sahan konttorirakennuksen paikalla.

Seinäjoen kaupunki on ostanut kellon Pirkko Yritykseltä vuonna 1992 ja sijoittanut sen Törnävän kartanoon.