Ehkäisevän päihdetyön viikko näkyy oppilaitoksissa

Neljä nuorta nuuska-aiheisella ständillä Seinäjoen yhteiskoulun aulassa.
Ella, Reetta, Minea ja Laura Seinäjoen lukiosta kävivät Seinäjoen yhteiskoululla juttelemassa muille nuorille nuuskan käytön haitoista. He ovat itsekin entisiä yhteiskoulun oppilaita.

Tällä viikolla, 8.-14.11.2021, vietetään Ehkäisevän päihdetyön viikkoa. EPT-viikko on valtakunnallinen, tunnettu kampanja, jonka teemana on tänä vuonna kannabiksen käyttö nuorten keskuudessa. Viikon aikana halutaan kannustaa avoimeen keskusteluun kannabiksesta ja kannabikseen liittyvistä huolista, mutta myös muista päihteistä.

Seinäjoella viikko näkyy yläkouluissa ja toisen asteen oppilaitoksissa. Yläkouluissa teemana on nuuska ja toisella asteella kannabis. Yläkouluilla kiertää nuorten pitämä ständi, jossa jaetaan tietoa nuuskan aiheuttamista haitoista.

– Halusimme tänä vuonna kertoa yläkouluikäisille nuorille erityisesti nuuskan haitoista, koska monilla nuorilla on niistä väärä käsitys, kertoo Yhteiskoulun rehtori Jari Noponen.

Toisella asteella kaupungin ja seurakunnan nuorisotyöntekijät ottavat kannabiksen käytön puheeksi omissa tilaisuuksissaan, joita järjestävät oppilaitoksissa. EPT-viikon teemat ovat esillä myös nuorisotilojen toiminnassa.

Valtakunnallisen kampanjan toteuttaa Ehkäisevän päihdetyön järjestöverkosto, johon kuuluu 58 ehkäisevää työtä tekevää valtakunnallista sosiaali- ja terveysalan kattojärjestöä.

Lisätietoja

Henna Rantasaari, hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen koordinaattori vs. henna.rantasaari@seinajoki.fi, 050 354 9311
Jari Noponen, rehtori, jari.noponen@seinajoki.fi, 040 774 8377