+
Tulosta
Etusivu
Etusivu » Työpaikat » 2018 » Syyskuu » Lastensuojelun sosiaalityöntekijän sijaisuus

Lastensuojelun sosiaalityöntekijän sijaisuus

27.9.2018, klo 14:21

Seinäjoen kaupungin sosiaali- ja terveyskeskuksessa on uudelleen haettavana lastensuojelun sosiaalityöntekijän määräaikainen sijaisuus

Etsimme osaavan joukkoomme vaativasta mutta palkitsevasta työstä kiinnostuneita ammattilaisia tai sellaiseksi pyrkiviä. Lastensuojelun avohuollon työ toteutetaan tiimimallissa, jossa esimiestyö, perheterapeuttinen työote ja tiimikoordinaattori ovat käytössä. Virka alkaa mahdollisimman pian.

Erittäin vaativa tehtävänkuva on huomioitu palkkauksessa. Kelpoisuusehdot täyttävälle sosiaalityöntekijälle maksetaan tehtäväkohtaista palkkaa 3520 euroa kuukaudessa (3200 euroa + tva 10 %) ja vuoden sitoutumisehdon ja lisäkoulutuksen jälkeen vielä sata euroa lisää. Ryhmätyönohjaus on säännöllistä ja henkilöstölle on tarjota kouluttautumismahdollisuuksia. Etätyömahdollisuutta voi käyttää.

Olemme esittäneet tulevan vuoden talousarvioon uusia sosiaalityöntekijöiden virkoja osaamistamme vahvistamaan. Pyrimme myös vahvistamaan lastensuojelun lähiesimiestyötä.
Seinäjoen kaupungissa lapsiperheille on vanhemmuuden ja läheisverkoston tueksi järjestettävissä monenlaista palvelua ja toimintaa. Sosiaalihuollon ja lastensuojelun tarpeisiin kyetään lisäksi monialaisessa yhteistyössä järjestämään vaativiakin palveluja.

Sosiaalityön opiskelijoiden hakemukset otetaan huomioon sosiaalihuollon ammattihenkilölain määräysten mukaisesti. Maisteritutkinnon loppuun saattamista voidaan tukea palkallisella opintovapaalla.

Pätevyysvaatimuksena virkaan on sosiaalihuollon ammattihenkilöistä annetun lain (817/2015) mukainen sosiaalityöntekijän kelpoisuus.

Viransijaisuuteen valitun on ennen työn vastaanottamista esitettävä hyväksyttävä työterveyshoitajan todistus terveydentilastaan sekä rikosrekisterilain (504/2002) tarkoittama rekisteriote. Virkasuhteessa noudatetaan neljän kuukauden koeaikaa.

Hakemukset KuntaRekryn kautta (työavain 198605), haku päättyy 26.10.2018.

Lisätietoja antaa lastensuojelun johtaja Janne Pajaniemi. Yhteystiedot p. 06 416 6601, 040 774 8700



Lue kommentointisäännöt ennen viestin kirjoittamista. Viestejä päivitetään ma─pe klo 8─15.45. Kaikki viestit tarkistetaan ennen julkaisua. Kommentteihin ei vastata.

Minkä värinen on mustikka?

Kommentit

Ei kommentteja