+
Tulosta
Etusivu
Etusivu » Tiedotteet » 2019 » Heinäkuu » Kaupunkilaisia kannustetaan mukaan lasten hyvinvoinnin edistämiseen

Kaupunkilaisia kannustetaan mukaan lasten hyvinvoinnin edistämiseen

8.7.2019, klo 16:00

Seinäjoen kaupunkistrategia linjaa lasten ja perheiden hyvinvoinnin edistämisen ja elämänlaadun parantamisen yhdeksi kärkitavoitteista. Healthy Kids of Seinäjoki -toimintamalli kokoaa kaikki kaupunkilaiset mukaan yhteiseen kehittämistyöhön, jonka tavoitteena on vahvistaa Seinäjokea lapsiystävällisenä kaupunkina.

Seinäjoen kaupungin hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen yksikössä työskentelevä hankejohtaja Julia Sillanpää kertoo, että Seinäjoella tehdään jo nyt paljon. Kaupungin eri toimialojen lisäksi järjestöt, liikuntaseurat, yritykset ja asukasyhdistykset ovat aktivoituneet ilahduttavasti kehittämään omia ratkaisujaan lasten hyvinvoinnin lisäämiseksi.

- Erinomainen oivallus oli esimerkiksi Kasperi-Kivistö-seuran kehittelemä kesälounaspassi, jolla helpotetaan loma-ajan ruokailun järjestämistä perheissä. Haluamme kannustaa myös kaupunkilaisia miettimään miten he omassa arjessaan voisivat osallistua lasten hyvinvoinnin edistämiseen. Vaikuttamismahdollisuuksia on rajattomasti.

Perheillä on merkittävä rooli lasten terveyden ja hyvinvoinnin edistämisessä. Esimerkiksi liikunta- ja ruokailutottumukset opitaan jo varhaislapsuudessa. Perheet ovat oman arkensa parhaita asiantuntijoita, minkä vuoksi perheiden sitouttaminen mukaan kehittämistyöhön on ensiarvoisen tärkeää.

Seinäjoen Keskustorilla järjestetään torstaina 11.7.2019 klo 10-14 Onni kasvaa Seinäjoella -kesätempaus, jossa lapsiperheitä innostetaan liikkumaan ja leikkimään yhdessä sekä valmistamaan terveellisiä välipaloja. Kaikille avoimessa tapahtumassa kerätään lasten mielipiteitä terveellisestä ja turvallisesta arjesta sekä arvotaan tuotepalkintoja. Tapahtuman järjestävät yhteistyössä Seinäjoen kaupunki, Lihavuus laskuun -hanke ja Seinäjoen Koriat Martat.



Lue kommentointisäännöt ennen viestin kirjoittamista. Viestejä päivitetään ma─pe klo 8─15.45. Kaikki viestit tarkistetaan ennen julkaisua. Kommentteihin ei vastata.

Minkä värinen on mansikka?

Kommentit

Ei kommentteja