+
Tulosta
Etusivu
Etusivu » Tiedotteet » 2017 » Lokakuu » Talousarvio ennustaa parempia aikoja

Talousarvio ennustaa parempia aikoja

13.10.2017, klo 10:43

Seinäjoen kasvu näkyy investoinneissa. Veroprosentit pysyvät entisellään.

Yksi suurimmista rakennusinvestoinneista on kaupungintalon ja virastotalon peruskorjaus.

Seinäjoen kaupungin talous kääntyi viime vuoden aikana parempaan suuntaan. Kaupungin ja kaupunkikonsernin vuoden 2016 tilinpäätökset olivat selkeästi ylijäämäisiä.

Vuoden 2017 osalta yhdeksän kuukauden tilanne on viime vuotta parempi, mikä ennustaa kuluvalle vuodelle budjetoitua oleellisesti parempaa ylijäämäistä tilinpäätöstä. Tilinpäätösennusteen mukaan vuosikate nousee yli 20 miljoonan euron. Kate jää kuitenkin 4,5 miljoonaa euroa tavoitetta pienemmäksi.

Tasapainoinen talousarvioehdotus on saavutettu palvelut turvaavalla, mutta kohtuullisen tiukalla käyttötalouden budjetoinnilla. Tasapainottamiseen ei liity henkilöstöön kohdistuvia leikkauksia, mikä varmistaa hyvien palvelujen tuottamisen.

Talousarvion valmistelussa on lähdetty siitä, ettei kaupunkilaisten verotus nouse. Tuloveroprosentti pysyy ensi vuonna 21 %:ssa.


Investoinnit


Kaupungin kasvu edellyttää investointeja uudis- ja korjausrakentamiseen. Kokonaisinvestointien määrä on 37,6 miljoonaa euroa. Rakennusinvestointeja Seinäjoki tekee 15,2 miljoonalla eurolla.


Vuosikate kattaa nettoinvestoinneista 57 prosenttia, mikä velkaannuttaa kaupunkia edelleen. Talousarvioehdotuksessa nettovelkaantuminen on 11 miljoonaa euroa. Talouden tasapainottamiseen liittyvä työ jatkuu edelleen ja yksi keskeisin tavoite on velkaantumisen taittaminen.



Strategia uudistetaan

Syksyn aikana laaditaan kaupungin uusi strategia, joka tulee valtuuston hyväksyttäväksi ensi vuoden alkupuolella. Strategiassa näkyy uuden kunnan rooli maakunta- ja soteteuudistuksen jälkeen.

Myönteisiä merkkejä

Seinäjoen asukasluku jatkaa kasvuaan. Arvioiden mukaan seinäjokelaisia on vuoden lopussa 63 400. Vuoden aikana (8/2016-8/2017) Seinäjoki sai 638 uutta asukasta.

Työttömyys on kääntynyt laskuun. Elokuussa työttömiä oli 9,3 prosenttia (8/2016 10,6 %).

Suomen talous on selvässä nousussa. BKT:n kasvu jatkuu myös seuraavina vuosina mutta hivenen hidastuen.

Hyvä talouskasvu ei kuitenkaan ratkaise julkisen talouden ongelmia. Työttömyysaste pysyy melko korkeana, minkä vuoksi kuntien osaltaan rahoittamat työmarkkinatukimenot laskevat hyvin hitaasti. Lisäksi väestön ikärakenteen muutos lisää hoito- ja hoivapalvelujen tarvetta ja siten kuntatalouden menopaineita.

Talousarvioehdotus on kaupunginhallituksen käsittelyssä 6.11. ja valtuustossa 13.11.

Talousehdotus 2018 (pdf, 1.67 Mt)


Lue kommentointisäännöt ennen viestin kirjoittamista. Viestejä päivitetään ma─pe klo 8─15.45. Kaikki viestit tarkistetaan ennen julkaisua. Kommentteihin ei vastata.

Minkä värinen on aurinko?

Kommentit

Ei kommentteja