Ympäristölautakunta ja ympäristönsuojeluviranhaltijat valvovat jätehuoltoa ja ympäristön roskaantumista sekä antavat neuvoja jätteiden käsittelystä.
Jätteenkuljetus
Asumisessa syntyneen sekä ominaisuudeltaan, koostumukseltaan ja määrältään siihen rinnastettavan jätteen jätehuollon järjestäminen kuuluu alueellamme
Lakeuden Etappi Oy:lle. Kaikkien kuntalaisten on kuuluttava järjestettyyn jätteiden kuljetukseen. Vuonna 2007 järjestetty jätteenkuljetus on laajentunut koskemaan myös asumislietteitä.
Vapautuksia järjestetystä jätteen kuljetuksesta ei enää myönnetä, mutta jätteenkuljetuksen poikkeusjärjestelyihin voi hakea lupaa Lakeuden jätelautakunnalta (osoite: PL 20/Ilkantie 17, 60801 Ilmajoki). Poikkeusjärjestelyillä tarkoitetaan esimerkiksi kiinteistöjen yhteistä jäteastiaa tai jäteastian tyhjennysvälin pidennystä. Pidennetty jäteastian tyhjennysväli on taajamassa yli kaksi viikkoa ja haja-asutusalueella yli neljä viikkoa. Myös asumislietteiden omatoiminen käsittely on seuraavin edellytyksin mahdollista:
- hakijan tulee olla aktiiviviljelijä
- liete levitetään hakijan hallinnoimalle pellolle
- käsitellään vain omat lietteet esimerkiksi kalkkistabiloimalla
- käytössä on asianmukainen kalusto (voi olla myös vuokrattu)
- lietteen pH tarkistetaan asianmukaisesti käsittelyn yhteydessä
- ei levitystä kesannolle
Tällaiseen asumisessa syntyvän lietteen omatoimiseen käsittelyyyn siirtymisestä ja siitä luopumisesta on asunnon haltijan tehtävä etukäteen kirjallinen ilmoitus Lakeuden jätelautakunnalle.
Seinäjoella on voimassa Lakeuden jätelautakunnan yleiset jätehuoltomääräykset, joista saa lisätietoa jäteasioista ja lajittelusta. Lakeuden Etappi Oy:n sivuilta löytyvät myös tarkemmat lajitteluohjeet.
Roskaaminen
Roskaaminen on kielletty. Jätelain 72 §:n mukaan ympäristöön ei saa jättää jätettä, hylätä konetta, laitetta, ajoneuvoa, alusta tai muuta esinettä eikä päästää ainetta siten, että siitä voi aiheutua epäsiisteyttä, maiseman rumentumista, viihtyisyyden vähentymistä, ihmisen tai eläimen loukkaantumisen vaaraa tai muuta niihin rinnastettavaa vaaraa tai haittaa (roskaamiskielto). Roskaamisasioissa ympäristölautakunta voi määrätä roskaajan tai muun siivoamiseen velvollisen siivoamaan roskaantuneen alueen.
Puutarhajätteet
Puutarhajätteet (risut ja haravointijätteet) ovat myös jätelaissa tarkoitettua jätettä. Puutarhajätteen voi kompostoida itse tai toimittaa maksutta jäteasemalle tai suoraan Etappiin Ilmajoen Pojanluomalle. Seinäjoki-Nurmon, Ylistaron ja Peräseinäjoen jäteasemien yhteystiedot ja aukioloajat löytyvät
Lakeuden Etapin sivuilta.
Jätehuoltomääräysten mukaan kaava-alueen ulkopuolella saa omalla kiinteistöllä polttaa avopolttona vähäisiä määriä kuivia risuja, oksia, olkia, ruokoja ja kaisloja sekä paine- ja pintakäsittelemätöntä puutavaraa. Polttaminen tapahtuu polttajan omalla vastuulla ja aiheuttamatta savu-, noki ym. haittaa naapurustolle.
Yritysten jätehuoltovalvonta
Seinäjoen ympäristönsuojelu tekee yritysten jätehuollontarkastuksia keskittyen etenkin yrityksiin, joiden toiminnasta syntyy öljy- tai muuta ongelmajätettä. Tarkoituksena tarkastuksilla on ensisijaisesti neuvoa yrittäjiä ja ennaltaehkäistä ympäristövahinkoja.