+
Tulosta
Etusivu

Märkärupi


Märkärupi kotihoito-ohje


Märkärupi on ihon pinnallinen bakteeri-infektio (stafylococcus aureus tai A-ryhmän streptokokki), joka esiintyy yleisimmin kasvojen iholla, mutta voi esiintyä myös muilla ihoalueilla. Tauti on yleinen lapsilla ja nuorilla. Märkärupi tarttuu erittäin helposti lapsesta toiseen, harvemmin aikuiseen.

Oireet:

Tavallisesti kasvojen alueella olevaa kutiavaa ihottumaa. Ihottumaa voi olla suupielen tai sierainaukon kohdalla. Ihottuma-alue koostuu pienistä rakkuloista, jotka rikkoutuessaan erittävät ihon pinnalle märkää. Rakkulan pohja kuivuu kellertäväksi karstaksi tai ruveksi. Rakkulat ja ruvet leviävät parissa päivässä laajalle alueelle. Lähellä olevat imusolmukkeet saattavat aristaa. Laaja-alaisessa märkäruvessa on lisäksi kuumetta. Märkäruvesta saattaa lähteä tummanpunainen aristava juova, imusuonitulehdus kohti lähintä imusolmuketta. Vastasyntyneillä infektio voi olla hengenvaarallinen.

Itsehoito:

Pienialaisessa märkäruvessa (alle kuusi neliösenttimetriä) riittää paikallishoito antibioottivoiteella, jota laitetaan kahdesti päivässä saippuapesun jälkeen noin viikon ajan. Jos märkärupi uusiutuu on infektion lähde yleensä muualla. Esim. muiden perheenjäsenten nenässä tai lemmikkieläimen korvissa. Silloin hoidetaan samalla tavoin paikallishoidolla antibioottivoiteella.

Lääkärissä käyntiä suositellaan:

Jos märkärupi leviää yli kuuden neliösenttimetrin alueelle. Hoitona on antibioottivoiteen lisäksi 7 – 10 vrk kestävä suun kautta annetta antibioottikuuri.

Hoidosta poissaoloaika:

Antibioottikuurin aloittamisesta 24h:n kuluttua voi mennä päivähoitoon. Antibioottivoidetta käytettäessä 48h:n kuluttua käytön aloittamisesta voi mennä hoitoon. Lapsen vointi ja terveydentila kokonaisuudessaan otetaan huomioon päivähoitoon palaamisessa.

Lähteet:
Märkärupi 27.9.2011; ihotautien erikoislääkäri Matti Hannuksela. Lääkärikirja Duodecim.
Hoitoon liittyvien infektioiden torjunta-kirja, 6. painos 2010; V-J Anttila, S Hellsten, A Rantala, M Routamaa, H Syrjälä ja R Vuento. Kuntaliitto.
Infektioriskin vähentäminen päivähoidossa. Sosiaali- ja terveysministeriön oppaita 2005:28. Sosiaali- ja terveysministeriö 2005.


Seinäjoen kaupunki
Varhaiskasvatus
Koulukatu 20 B
60100 Seinäjoki

p. 06 416 2111 (vaihde)
f. 06 416 2506 (kaupungintalon info)
varhaiskasvatusseinajoki.fi