+
Tulosta
Etusivu

Oppilaskunta ja tukioppilaat

Koulumme oppilaskunnan hallitus toimii sidosryhmänä oppilaiden ja opettajien välillä. Oppilaskunnan hallitus järjestää erilaista toimintaa oppilaiden koulutyön piristykseksi. Hallituksen tehtävänä on myös valvoa oppilaiden etuja ja pyrkiä osaltaan kehittämään koulun toimintaa. Oppilaskunnan hallitus tekee aloitteita ja toimii oppilaiden äänenkantajana erilaisissa koulutyötä koskevissa asioissa.

Oppilaskunnan hallitus kokoontuu vähintään kahdesti kuukaudessa. Muina päivinä hallitus kokoontuu vapaamuotoisesti hoitamaan erilaisiin hankkeisiin liittyviä asioita. Oppilaskunnan hallitus työskentelee tiiviissä yhteistyössä tukioppilaiden kanssa, joiden erityinen tehtävä on tukea seitsemäsluokkalaisia yläkoulun opiskelussa.

Oppilailla on edustus koulun ruokalatoimikunnassa ja Lyskessä. Oppilaskunnan hallitus ja tukioppilaat vastaavat myös monenlaisesta yritysyhteistyöstä. Oppilailla on yhteistyösopimukset Torikeskuksen, Seinäjoki-Nurmo yrittäjäyhdistyksen, sanomalehti Ilkan ja Selmu ry:n kanssa.