+
Tulosta
Etusivu

Kielitivoli

(hanke päättyi 31.12.2013)

Kielitivoli oli Opetushallituksen rahoittama kaksivaiheinen hanke, jonka tavoitteena oli tarjota nykyistä useammalle oppilaalle realistinen mahdollisuus opiskella englannin lisäksi muitakin vieraita kieliä mahdollisuuksien mukaan jo perusopetuksen alaluokilla. Seinäjoen hanketta hallinnoitiin Tampereelta. Koordinaattoreina toimivat viime vaiheessa Tuulikki Zouiter ja Ari Puumala.
Toimenpiteitä hankkeen avulla:
- saksalaisia ja ranskalaisia elokuvia A2-kielten lukijoille (sekä elokuvateatterissa että kouluille ostettuja DVD-elokuvia)
- maistatuksiin materiaalia sekä opettajille että oppilaille
- 3. luokkien Kieli-iltaan materiaalia ja rahoitusta
- Stipendejä ja palkintoja A2-saksan, ranskan ja espanjan lukijoille
- Inssinajo Autobahnilla -tapahtuman järjestäminen yhdessä Goethe Instituutin kanssa
- Materiaalia käytettäväksi kaupungin kouluille A2- saksan, ranskan ja espanjan opetuksessa
- yläkouluilla saksalaisten opettajien vierailuja, vierailuja Helsingin saksalaiseen ja ranskalaiseen kouluun
- koulutusta opettajille: maistatuskoulutusta, musiikin käyttö kieltenopetuksessa, FolkDC-koulutus, tulevan opetussuunnitelman tarkastelua kieltenopetuksen näkökulmasta


Seinäjoen kaupunki
Sivistyskeskus
Käyntiosoite: Kirkkokatu 6, 60100 Seinäjoki
Postiosoite: PL 215, 60101 Seinäjoki