+
Tulosta
Etusivu
Etusivu » Varhaiskasvatus ja koulutus » Perusopetus » Alakoulut » Topparlan koulu » Ajankohtaista » Tiedotteet » 2014 » Elokuu » Seinäjoen lyseolle kansainvälinen yrittäjyyskasvatuksen laatupalkinto

Seinäjoen lyseolle kansainvälinen yrittäjyyskasvatuksen laatupalkinto

8.8.2014, klo 13:12

Englantilainen Warwickin yliopisto on myöntänyt yrittäjyyskasvatuksen laatupalkinnon heinäkuussa Seinäjoen lyseolle. Palkinto oli ensimmäinen yläkoululle myönnetty palkinto Suomessa. Suomen ensimmäisen laatupalkinnon samainen yliopisto myönsi Seinäjoen Alakylän koululle syksyllä 2013.

Oppilaiden mukanaolo koulun yrittäjyyskasvatuksessa oli Warwickin yliopiston mielestä uraa uurtavaa ja erityismaininnan arvoinen. Koulun lähtökohtana on tehdä yrittäjyyskasvatusta oppilaiden hyväksi. Aktiivinen oppilaskuntatoiminta, yrittäjyyskurssi ja yhteistyö mm. Seinäjoen Yrittäjien ja Seinäjoen elävän musiikin yhdistys Selmu ry:n kanssa nousivat koulun auditoinnin yhteydessä voimakkaasti esille. Oppilaat ovat olleet vahvasti edustettuina laatupalkinnon hakuprosessissa, joka oli heidän mielestään mielenkiintoinen ja erilaista kuin normaali koulutyö.

Yrittäjyyskasvatuksen laatutodistus on voimassa kolme vuotta. Seinäjoen Lyseo jatkaa laatutyön tekemistä ja kehittämistä edelleen.

Lisätietoja:
rehtori Kaisa Isotalo, p. 040 7748282, kaisa.isotalo@edu.seinajoki.fi
perusopetusjohtaja Jari Jaskari, p. 044 4181 270


Lue kommentointisäännöt ennen viestin kirjoittamista. Viestejä päivitetään ma─pe klo 8─15.45. Kaikki viestit tarkistetaan ennen julkaisua. Kommentteihin ei vastata.

Minkä värinen on mansikka?

Kommentit

Ei kommentteja