+
Tulosta
Etusivu
Etusivu » Varhaiskasvatus ja koulutus » Perusopetus » Alakoulut » Pruukin yhtenäiskoulu

Pruukin yhtenäiskoulu

Koulun taustaa

Pruukin yhtenäiskoulu aloitti toimintansa 12.8.2015 Seinäjoen Törnävän kaupunginosassa Törnäväntie 26:ssa ns. entisessä Tekussa. Uudisrakennuksena koulun tontille rakennettiin uusi liikuntasali. Koulu on kasvanut joka vuosi, ja lukuvuoden 2017-2018 alussa koulu alkaa toimia ns. täysillä.

Lukuvuonna 2017-2018 Pruukin yhtenäiskoulu antaa opetusta perusopetuksen vuosiluokilla 5.-9. Koulussa toimii kaksi rinnakkaisluokkaa vuosiluokilla viisi ja kuusi. Seitsemännellä, kahdeksannella ja yhdeksännellä vuosiluokalla rinnakkaisluokkia on neljä. Koulussa toimii lisäksi kolme pienluokkaa, joista yksi vuosiluokilla 5-6 ja kaksi pienluokkaa vuosiluokilla 7-9.

Oppilaita koulussa on 10.8.2017 alkaen n. 350 ja opettajia 30 ja koulunkäynninohjaajia kahdeksan.Koulu rakentaa oppilaille yhtenäistä oppimispolkua, joka huomioi oppilaiden kehitystason. Pruukin yhtenäiskoulun oppilaat tulevat Törnävän (neljänneltä) ja Kärjen (kuudennelta) alakouluista. Koulumme tarjoaa yhtenäisen ympäristön oppia ja kasvaa, koska toimintakulttuurimme perustuu yhteisiin arvoihin ja samoihin pelisääntöihin.

Koulussa tapahtuu

- NÄLKÄPÄIVÄ-keräys pe 15.9., ruokana on makkarakeitto, osa ruokailun kustannuksista maksetaan suoraan keräykseen
- Seiskaluokkien sirkuspajat pe 15.9.2017, jotka ovat osa seiskaluokkalaisten ryhmäyttämistä
- #BeActive -teematiikko vk 39 koululla, erilaista liikunnallista toimintaa pitkin viikkoa eurooppalaisen liikuntaviikon kunniaksi
- ti 10.10. Monilukutaito -päivä: teemme yhdessä erikseen lukutehtäviä erilaisista teksteistä
- vk 42 syyslomaa koko viikko
- ti 24.10. klo 18-20 vanhempaintoimikunnan tapaaminen koululla
- vk 44 ysiluokkalaisten TET-viikko
- vk 44 KOULURUUAN VUOSIKYMMENET -teemaviikko - SEINÄJOEN OPETUSTOIMEN JA RAVINTOKESKUKSEN kanssa yhteistyössä tehtävä SUOMI 100v. -tapahtuma

MENU
ma Vanhan ajan lihakastike, Perunat, Punajuuri
ti
Maitoliemiperunat, Lauantaimakkara, Leipä, Ruismarjapuuro
ke
Kaalilaatikko/pata, Puolukka
to
Kalakeitto, Karjalanpiirakka, Marjakiisseli
pe
Makkara, Muusi, Kiinankaali-appelsiinisalaatti

- ti 7.11. Sibelius -konsertti Törnäväsalissa, solistina toimii oopperalaulaja Tiina-Maija Koskela
- pe 10.11. ensimmäinen jakso päättyy
- ma 13.11. toinen jakso alkaa
- to 23.11. kasiluokkalaiset Helsingissä Taidetestaajat -hankkeen matkalla
- pe 1.12. kasiluokkalaiset Seinäjoen kaupunginteatterissa
- ti 5.12. koulun SUOMI 100v. Itsenäisyysjuhla, johon kutsutaan oppilaiden isovanhemmat (päivätilaisuus)
- ke 6.12. itsenäisyyspäivä -vapaa

päivitetty 9.10.2017 klo 12:32


Pruukin koulu ehdolla Euroopan liikuttavimmaksi kouluksi


Kolme suomalaista koulua on ehdolla Euroopan komission #BeActive -palkinnon saajaksi. Ehdolla ovat Polvijärven yläaste, Pruukin koulu Seinäjoelta sekä Pohjankylän koulu Kalajoelta.

http://www.cimo.fi/ajankohtaista/101/1/suomalaiskoulut_ehdolla_euroopan_liikuttavimmaksi_kouluksi


Koulun tiedotuskanavat

Huomaa ajoissa

Huomaa ajoissa -oppaasta löydät vihjeitä vanhemmille, miten havaita ja puuttua nuorten päihteiden käyttöön. Opas aukeaa kuvaa klikkaamalla.

Pruukin lukuvuosi tiedote 17-18

Lukuvuositiedotteesta löytyvät kaikki keskeisimmät koulun tiedot tiivistetysti.


Pruukin yhtenäiskoulu

Törnäväntie 26, 60200 Seinäjoki

Rehtori Marko Varamäki

p. 0504901000

marko.varamakiseinajoki.fi