+
Tulosta
Etusivu

Valinnaisainetarjotin

Elokuvakurssi

Perehdytään elokuvien tekemiseen: lavasteiden tekeminen, kokoaminen, esittäminen, yrittäminen, elokuvien esittäminen yleisölle.


Liikuntakurssi

Liikunnan positiivisten kokemuksien vahvistaminen, liikunnallisen elämäntavan tukeminen ja oppiminen, miellyttävät kokemukset ja elämykset liikunnan parissa.


Koululehti

Tutustuminen lehden tekoon. Harjoitellaan lehden tekoa tietotekniikkaa apuna käyttäen, erityyppisten lehtijuttujen suunnitteleminen ja toteuttaminen. Harjoitellaan lehden markkinointia ja myyntiä.


Englannin kurssi

Käytännön englanninkielen vahvistaminen ja puhumisen rohkaiseminen.


Kädentaitokurssi/TS

Käsityö- ja askartelutaitojen kehittäminen, oman luovuuden harjoittaminen.


Kädentaitokurssi/TN

Kädentyöntaitojen kehittäminen ja suunnittelu perehtyen erilaisiin kovien materiaalien työstötapoihin.


Fantasiaa omasta kynästä

Harjoitellaan pidempien tarinoiden kirjoittamista, työstetään tekstiä julkaisukelpoiseksi. Oman kirjoitustaidon kehittäminen, mielikuvituksen kahleiden pirstominen.


Sadut ennen ja nykyään, meillä ja muualla

Tutustutaan erilaisiin satuihin - kuunnellaan, luetaan, keksitään, kirjoitetaan, esitetään.


Musisointikurssi

Itsensä ilmaiseminen musiikin keinoin. Valmistetaan ja esitetään esityksiä, musiikilliset positiiviset kokemukset, omien taitojen vahvistaminen.


Koulukuoro

Harjoitellaan erilaisia ja erityylisiä kuorolauluja, lauletaan yhdessä! Valmistetaan esityksiä.


Shakkimestarikurssi

Opetellaan shakin siirrot. Pelataan kurssilaisten kesken mestaruuskilpailut.


Rentoutumiskurssi

Rauhoittumis- ja rentoutumisharjoituksia erilaisin keinoin: värittäen, musiikkia kuunnellen, taiteen avulla, hieronta- ja venyttelyharjoituksia.


Kuviskurssi

Kolmiulotteisuuden kuvaaminen eri keinoin, oman taiteellisen ilmaisun kehittäminen, taiteellisen kiinnostuksen vahvistaminen, taiteellisen vapauden kokeminen.


Ilmaisutaitokurssi

Harjoitellaan itseilmaisua ja vuorovaikutustaitoja. Suunnitellaan ja toteutetaan pieniä esityksiä.


Pajuluoman koulu
Suunnistajanreitti 1
60200 Seinäjoki
Koulun puhelin (06) 4166466

Koulunjohtaja Jouni Viita, (06) 4166465, 040-746 9072