+
Tulosta
Etusivu
Etusivu » Varhaiskasvatus ja koulutus » Perusopetus » Alakoulut » Haapaluoman varhaiskasvatuskeskus

Haapaluoman varhaiskasvatuskeskus

Haapaluoman varhaiskasvatuskeskus toimii kokonaisuutena, jossa lapset ovat iältään 0 - 9 -vuotiaita. 0-2 -luokan oppilaat ovat Toivolanrannan yhtenäiskoulun oppilaita ja he siirtyvätkin kolmannesta luokasta lähtien opiskelemaan Toivolanrantaan. Varhaiskasvastuskeskuksen henkilökuntaan kuuluvat luokanopettaja, lastentarhanopettaja, koulunkäynninohjaaja sekä kaksi hoitajaa. Erinomaisena taustatukena arjessamme ovat myös Toivolanrannan koulun rehtori sekä päivähoidon aluepäällikkö.

Keskuksessa jokainen aikuinen vastaa toiminnan suunnittelusta ja toteuttamisesta. Keskuksen lapsia opetetaan, ohjataan ja hoidetaan yhteisvastuullisesti koko henkilökunnan kesken. Yhteistä toimintaa pyritään ulkoilujen lisäksi järjestämään joka viikolle. Aamut aloitetaan aina yhdessä, kerran viikossa toimimme yhdessä pidempään ja kaksi kertaa viikossa halukkaat ulkoilevat yhdessä ohjatussa liikuntatuokiossa.

Varhaiskasvatuskeskuksen yhteiset oppimismenetelmät ovat toiminnallisia: leikki, liikkuminen, tutkiminen ja taiteellinen ilmaisu. Oppimisen ja kasvattamisen suunnittelu lähtee liikkeelle kunkin lapsen yksilöllisistä ominaisuuksista. Pieni yhteisömme, innostava ympäristömme ja ammattitaitoinen henkilöstömme antavat tälle suunnittelutyölle loistavat puitteet.


Seinäjoen kaupunki
Sivistyskeskus
Käyntiosoite: Kirkkokatu 6, 60100 Seinäjoki
Postiosoite: PL 215, 60101 Seinäjoki

p. 06 416 2171
f. 06 416 2175
sivistyskeskus@seinajoki.fi