+
Tulosta
Etusivu

Alakylän koulu

TURVALLINEN, VÄLITTÄVÄ JA KANNUSTAVA ALAKYLÄN KOULU

Olemme noin 300 oppilaan peruskoulu Seinäjoella, Etelä-Pohjanmaalla. Koulumme painopisteialueina ovat vastuullinen koulunkäynti, yrittäjyyskasvatus sekä tieto- ja viestintäteknologian oppimiskäyttö. Alakylän koulu on saanut syksyllä 2013 ensimmäisenä suomalaisena kouluna YRITTÄJYYSKASVATUKSEN LAATULEIMAN.

Alakylän koulu on ollut rakentamassa YRITTÄJYYSKASVATUKSEN MITTARISTOA yhtenä partnerikouluna Lappeenrannan teknillisen yliopiston kanssa. Kyseessä on opettajille tarkoitettu ilmainen itsearviointityökalu. Mittariston avulla voit arvioida sekä kehittää omaa ja oppilaitoksesi yrittäjyyskasvatusta. Mittaristo on maksuton, helppokäyttöinen ja nopea.

Olemme myös mukana The Entrepreneurial School -yrittäjyyskasvatuksen kehittämishankkeessa, jonka aikana koulutetaan 4000 opettajaa ympäri Eurooppaa.

Alakylän koulu on valittu OECDn neljän parhaan yrittäjyyskasvatuskäytänteen tekijän joukkoon kesäkuussa 2014 tehdyssä arvioinnissa.

Linkki OECDn sivuille

AJANKOHTAISTA

Koulun tiedotus tapahtuu pääosin Helmen kautta

Linkki Boksiin

TES-hankkeen kotisivu

Alakylän koulu osallistuu vuosina 2013-2015 suoraan Euroopan komission alla olevaan yrittäjyyskasvatuksen TES-hankkeeseen.
Hankkeen aikana jaetaan parhaita yrittäjyyskasvatuksen käytänteitä eri kouluissa ja kouluasteilla sekä koulutetaan yli 4000 opettajaa ympäri Eurooppaa näihin yrittäjyyskasvatuksen menetelmiin ja sisältöihin.

Lisätietoa Yrittäjyyskasvatuksen laatuleimasta, Warwickin yliopisto

Alakylän koulun saavutti ensimmäisenä suomalaisena peruskouluna Yrittäjyyskasvatuksen laatuleiman, ´The National Standard for Enterprise Education´ vuonna 2013. Laatuleiman myönsi Warwickin yliopisto Englannista. Laatuleima on tarkoitus laajentaa koko Eurooppaan, jota jokainen oppilaitos voi hakea itselleen.

Yrittäjyyskasvatuksen mittaristo™

Alakylän koulu on ollut mukana kehittämässä ilmaista opetuksen kehittämistyökalua, joka perustuu opettajan, rehtorin tai opettajaksi opiskelevan omaan itsearviontiin.


Alakylän koulu

Suupohjantie 89

60320 Seinäjoki

Rehtori Sanna Kontio p. 06 416 2732, 044 418 1667

sanna.kontioseinajoki.fi