+
Tulosta
Etusivu
Etusivu » Tapahtumat » Kuvasuunnistus

Takaisin hakutuloksiin

Kuvasuunnistus

ma 2.7.2018 – su 22.7.2018 klo 23:00

Kuvasuunnistuksen rastikartta (pdf, 1.79 Mt)

Seinäjoen kaupungin järjestämä kuvasuunnistus alkaa maanantaina 2.7. Kuvasuunnistus on leikkimielinen kisa, jossa on tarkoitus liikkua lihasvoimin ja löytää rasteja omaa paikallistuntemustaan hyödyntämällä. Kaupungissa on piilotettuna kuvarasteja kolmen viikon ajan aina 22.7. saakka, joita voi käydä etsimässä silloin, kun itselle parhaiten sopii.

Ideana on, että rastilappujen lisäksi myös suunnistuskartta koostuu ainoastaan kuvista. Rastikartassa on kuva kustakin rastista niin, että myös sen lähiympäristöä näkyy. Suunnistajan on tarkoitus tunnistaa paikka paikallistuntemuksensa avulla. Tunnistamalla paikan oikein löytää rastin, jonka toisella puolella on kuva jostakin asiasta tai esineestä.

Kirjaa ylös, mitä kunkin rastin takana olevassa kuvassa on ja palauta vastauksesi viimeistään maanantaina 23.7. sähköpostitse osoitteeseen maiju.ratala@seinajoki.fi yhteystietojesi kera. Kirjoita sähköpostin aiheeksi "Kuvasuunnistuksen vastaukset". Vastauksensa palauttaneiden kesken arvotaan muutama yllätyspalkinto viikolla 30 ja voittajiin otetaan henkilökohtaisesti yhteyttä. Kaikkia rasteja ei tarvitse tunnistaa voidakseen osallistua arvontaan, 8/10 oikein tunnistettua riittää.

Ei muuta kuin suunnistamaan – pyörällä, kävellen tai vaikka potkulaudalla, yksin tai yhdessä!

Jos epäilet, että rasti on kadonnut tai sille on tehty ilkivaltaa, ilmoitathan siitä ystävällisesti aiemmin mainittuun sähköpostiosoitteeseen. Kuvasuunnistuksella on myös oma Facebook-tapahtumansa, jonka kautta kadonneesta rastista voi ilmoittaa.

Lisätietoa: korkeakouluharjoittelija Maiju Ratala, Seinäjoen kaupunki, elinvoima ja kilpailukyky, maiju.ratala@seinajoki.fi

Aika:

ma 2.7.2018 – su 22.7.2018 klo 23:00

Tapahtumapaikka ja osoite: -
Järjestäjä: Seinäjoen kaupunki
Internet: https://www.facebook.com/events/1978303512482852/

Lue kommentointisäännöt ennen viestin kirjoittamista. Viestejä päivitetään ma─pe klo 8─15.45. Kaikki viestit tarkistetaan ennen julkaisua. Kommentteihin ei vastata.

Minkä värinen on aurinko?

Kommentit

Ei kommentteja