+
Tulosta
Etusivu
Etusivu » Seinäjoen kaupunki » Osallistu ja vaikuta » Ravintola- ja Siivouspäivät

Ravintola- ja Siivouspäivät

Ravintolapäivät

Ravintolapäiviä vietetään lauantaina 21.5. ja sunnuntaina 21.8.2016

Tapahtumapäivänä kuka tahansa voi avata oman ravintolan, kahvilan, kioskin, katukeittiön tai muun kekseliään ruokapaikan. Talvisin suosittuja paikkoja ovat kodit, toimistot, työhuoneet ja tunnelmalliset sisäpihat. Konsepteissa vain mielikuvitus on rajana!

Toimi näin

Aloita suunnittelu ajoissa, kerää porukka ja ryhdy toimeen! Varsinaisia
lupia, ilmoituksia tai hygieniaosaamistodistuksia ei tarvita. Osallistujan
on kuitenkin huomioitava seuraavat seikat:

Esteettömyys

Yleistä jalankulkua, liikennettä, alueen tapahtumia tai muuta alueen käyttöä ei saa estää.

Siisteys

Toimija pitää tapahtumapaikan ja sen lähiympäristön siistinä tapahtuman aikana sekä vie kaikki roskat ja muut jätteet omalla kustannuksellaan pois tapahtumapaikalta välittömästi tapahtuman jälkeen.

Turvallisuus

Toiminnan tulisi olla vähäriskistä. Vähäriskisenä elintarvikkeiden valmistuksena pidetään esimerkiksi leipomista ja voileipien tai kuumennettujen ruokien valmistusta. Käytettävien raaka-aineiden on oltava tuoreita ja hyvälaatuisia. Helposti pilaantuvien elintarvikkeiden käsittelyssä on huomioitava oikeat säilytys- ja tarjoilulämpötilat. On muistettava, että ravintolan pitäjällä on aina vastuu tarjoilemiensa elintarvikkeiden turvallisuudesta.


Lisää ravintolasi kartalle www.restaurantday.org
Tsekkaa esimerkkejä aiemmilta vuosilta blog.restaurantday.org

Muistilistaksi siis: kylmä kylmänä, kuuma kuumana, kädet puhtaina ja jätteet lajitteluun. Mukavaa tapahtumaa!


Lisätietoja:
Ravintolapäivä
Eviran ulkomyyntiohjeet


Siivouspäivät

Siivouspäivä on kierrätyksen, vanhojen tavaroiden ystävien ja kaupunkikulttuurin uusi juhlapäivä. Siivouspäivä muuttaa kaupungit isoiksi kirpputoreiksi ja markkinoiksi, joille kuka tahansa voi tuoda ylimääräiset tavaransa myytäväksi tai annettavaksi.

Vuonna 2016 siivouspäivät järjestetään

lauantaina 28.5.2016 klo 10-17
lauantaina 27.8. klo 10-17

Seinäjoen kaupungin ohjeet:

1. Jokainen kirpputorin pitäjä on vastuussa omasta kirpputoristaan. Kaikkien myyjien tulee rekisteröityä ja ilmoittaa myyntipaikasta Siivouspaiva.com -sivustolla -> kohdassa Myyntipaikat. Sivu aukeaa merkinnöille huhtikuussa.
2. Myyntipaikkojen tulee sijaita ensisijaisesti kovilla pinnoilla, kuten kiveyksillä, asfaltilla tai hiekkakäytävillä. Jos myyntipaikka sijoitetaan nurmikoille, tulee huolehtia siitä että nurmikot eivät vahingoitu. Myyntipaikalla ei saa käyttää raskaita, maahan painuvia pöytä-/tuolirakenteita.
3. Siivouspäivä ei ole tarkoitettu ammattimaisesti kirpputoritoimintaa harjoittaville yrittäjille eikä uuden tavaran kauppiaille.
4. Autolla ei saa ajaa puistoihin eikä muille nurmialueille.
5. Puihin ei saa ripustaa mitään.
6. Myyntipaikkoja ei saa pystyttää parkkipaikoille.
7. Kerro suunnittelemastasi myyntipaikasta niille, joille kirppiksestäsi voi aiheutua päänvaivaa. Infoa naapureita ja kysy lupa etukäteen taloyhtiöltä tai lähikauppiaaltasi.
8. Yleistä jalankulkua, liikennettä, alueen tapahtumia tai muuta alueen käyttöä ei saa estää! Valitse siis myyntipaikka joka ei haittaa ketään.
9. Myyjä vastaa kaupungille ja kolmannelle osapuolelle myyntipaikasta mahdollisesti aiheutuvasta vahingosta ja haitasta.
10. Siisteys! Toimija pitää tapahtumapaikan ja sen lähiympäristön siistinä tapahtuman aikana sekä vie kaikki roskat ja muut jätteet omalla kustannuksellaan pois tapahtumapaikalta välittömästi tapahtuman jälkeen.
11. Kerro siivouspäivien kirppiksestä kavereillesi, sosiaalisessa mediassa sekä levitä tietoa lähiympäristöösi.


Lisätietoja ja kartta myyntipaikoista Siivouspäivän sivuilla

Liity myös FB-yhteisöön www.facebook.com/siivouspaiva

Julisteet

Juliste A3 (pdf, 0.35 Mt) MainospohjaA4 keltainen (pdf, 0.02 Mt) MainospohjaA4 sininen (pdf, 0.02 Mt) MainospohjaA4 mustavalk (pdf, 0.02 Mt)