+
Tulosta
Etusivu

Päiväkotilapset ja esikoululaiset

Ruokapalveluhenkilöstön ammattilaiset huolehtivat päiväkotilasten ravinnonsaannista hoitopäivän aikana. Päivähoidossa tarjottu ruoka suunnitellaan suositusten mukaisesti ja vaihtelevuus turvataan kuuden viikon kiertävän ruokalistan avulla. Elintarvikkeet valitaan monipuolisesti niin, että lapsi tottuu eri makuihin ja raaka-aineisiin. Elintarvikkeiden valinnassa pääpaino on vähäsuolaisuudessa ja vähärasvaisuudessa. Pehmeän rasvan käyttöä suositaan ja lapsille tarjotaan kasviksia monipuolisesti joka aterialla.

Aterioiden toteuttamisessa pyritään huomioimaan kunkin ikäryhmän erityispiirteet. 1-vuotiaat saavat tarvittaessa erilaista ja/ tai erirakenteista ruokaa kuin esikouluikäiset.

Erityisruokavalioita valmistetaan päiväkodeissa vain terveydellisistä tai uskonnollisista syistä. Vanhempien on toimitettava ajantasaiset lääkärin tai terveydenhoitajan lausunnot lasten ruokavaliosta. Vaikeiden allergialasten ollessa kyseessä, toivotaan vanhempien olevan yhteydessä keittiöhenkilökuntaan. Eettisiin syihin perustuvista ruokavalioista tarvitaan päiväkotijohtajan lausunto. Alle 1-vuotiaat lapset voivat saada äidinmaidonkorviketta tavallisen maidon sijaan, mutta mahdolliset KELA-korvattavat tuotteet on vanhempien hankittava itse ja toimitettava päiväkotiin.

Päiväkotien ruokalistat löytyvät sivun reunasta ryhmittäin.

Ryhmä 1: Hyllykallion päiväkoti, Marttilan päiväkoti, Metsäkulman päiväkoti, Pappilantien päiväkoti, Simunan päiväkoti, Tenavakodin päiväkoti, Väinölän päiväkoti, Ylisen päiväkoti sekä Yrityksen päiväkoti

Ryhmä 2: Haapaluoman vakakeskus,Honkakylän vakakeskus, Huhtalan päiväkoti, Joupin päiväkoti, Katajalaakson päiväkoti, Kertunlaakson päiväkoti, Keski-Nurmon päiväkoti, Keskuspuiston päiväkoti, Kultavuoren päiväkoti, Kärjen päiväkoti, Lintuviidan päiväkoti, Pajuluoman päiväkoti, Päiväkoti Peukalopotti ja Onnimanni, Pikkumetsän päiväkoti, Rekitien päiväkoti, Satulinnan päiväkoti, Tanelinrannan päiväkoti sekä Tikkuvuoren päiväkoti.

Tutustu varhaiskasvatuksen ruokailusuositukseen:
Terveyttä ja iloa ruoasta - varhaiskasvatuksen ruokailusuositus
Tutustu imeväis- ja leikki-ikäisten lasten, odottavien ja imettävien äitien ravitsemussuosituksiin:

Syödään yhdessä - ruokasuositukset lapsiperheille

Ruokalistat:

Ryhmä 1 (pdf, 0.06 Mt) Ryhmä 2 (pdf, 0.09 Mt)

Me tarjoamme lähiruokaa.
Toimittajiamme ovat mm.
Atria, Valio, Tukkutalo Heinonen, Fazer, Lapuan leipä, Kurikan Kotipirtti


Seinäjoen kaupunki

Ruokapalvelut


Käyntiosoite:

Yhdistelmäväylä 1, 2. krs

60100 Seinäjoki


p. 044 418 1181

etunimi.sukunimi@seinajoki.fi

Postiosoite:

Seinäjoen kaupunki

Ruokapalvelut

PL 215

60101 Seinäjoki