EtusivuYhteystiedot   |   Palaute

Lapua - kotien valtakunta jo vuodesta 1581

Lapua on kasvava, energinen, toimivien palveluiden sekä monipuolisen kulttuurin ja viihtyisän ympäristön kaupunki, jonka maisemassa vaihtelevat joet, peltolakeudet ja Simpsiön vuori.

Lapualta löytyy erinomaisia viihtyisiä asuinympäristöjä. Lapualta on hyvät ja nopeat yhteydet myös maakunnan muihin keskuksiin ja työpaikka-alueille, esim. Seinäjoelle on vain 20 minuutin ajomatka.

Lapuan vapaa-ajanpalveluvarustus on erinomainen. Lapualla sijaitsee läntisen Suomen suurin monirinteinen laskettelukeskus, Simpsiön hiihtokeskus (keskimäärin 80.000 laskettelijaa / vuosi.) Lisätietoja hiihtokeskuksesta sivuilta www.simpsiohiihtokeskus.com. Virkistysuimala Sateenkaari, jäähalli, pesäpallokenttä, eri palloilukenttiä. Erinomaiset muut harrastus- ja yhdistystoiminta- sekä metsästys- ja kalastusmahdollisuudet.

Valtakunnallisesti tunnetun kulttuurikeskus Vanhan Paukun alueella toimivat mm. kirjasto, musiikkiopisto, kansalaisopisto ja lasten kuvataidekoulu. Kulttuurikeskuksen näyttelytiloissa ns. isossa tehtaassa on vaihtuvat taidenäyttelyt ja Lapuan Patruunatehtaan museo. Alueella sijaitsee akateemikko Juha Leiviskän suunnittelema Lapuan Taidemuseo.

Peruskoulujen (14 ala-astetta, yläaste) lisäksi Lapualla toimivat lukio, musiikkiopisto, kansalaisopisto ja Lapuan kristillinen opisto. Moniin ammatteihin voi valmistua Härmänmaan ammatti-instituutista, ammatillisesta oppilaitoksesta. Lapuan yrityskanta on lähes tuhat (1000) yritystä, joista monet ovat suurten kansainvälisten konsernien osia ja toiset perinteisiä perheyrityksiä.

Lapua tunnetaan myös maakunnan hengellisen elämän keskuksena; Suomen suurimmat urut ovat Lapuan tuomiokirkossa, jossa pidetään kansainvälinen urkufestivaali joka toinen vuosi.

Lapuan asukasluku on ollut koko vuosikymmenen kasvussa. Lapua pystyy tarjoamaan asukkailleen paitsi erinomaiset vapaa-ajanpalvelut ja peruspalvelut, myös turvallisen asuinympäristön. Lapualla kodin arvo säilyy.

Tilastot
Perustettu

Maapinta-ala
Väkiluku
Työttömyysaste
Veroprosentti
 
kirkkopitäjä v. 1581
kaupunki v. 1977
737,5 km2, vesipinta-ala 13,6 km2
14 247 (2009)
6,2 % ( 30.6.2006)
19,5
 

Etäisyys Seinäjoelta
Välimatka: 26 km
Ajoaika: 19 min


Kuntakohtaiset yhteystiedot
www.lapua.fi

Seinäjoki
Alajärvi
Alavus
Evijärvi
Ilmajoki
Isojoki
Jalasjärvi
Karijoki
Kauhajoki
Kauhava
Kuortane
Kurikka
Lappajärvi
Lapua
Soini
Teuva
Töysä
Vimpeli
Ähtäri