Seinäjoella järjestetään vuosittain useita suuria ja valtakunnallisesti merkittäviä tapahtumia, joissa kaupunki toimii yhtenä kumppanina ja mahdollistajana. Seinäjoen kaupunki haluaa vahvistaa rooliaan tapahtumakaupunkina ja selkeyttää tapahtumille myönnettäviä tapahtuma-avustuksia.

Elinvoiman ja kilpailukyvyn toimiala on laatinut tapahtuma-avustuksista periaatteet, jotka elinvoimalautakunta ja Seinäjoen kaupunginhallitus ovat hyväksyneet.

Yleisötapahtumille suunnatut tapahtuma-avustusmäärärahat vahvistetaan vuosittain talousarviossa. Avustuspäätökset tekee elinvoimalautakunta. Elinvoimalautakunta tarkistaa arviointikriteerit ja tekee tarvittavat muutokset vuosittain.

Myöntämisperusteet

Seinäjoen kaupungin tapahtuma-avustus on harkinnanvarainen julkinen avustus, joka on tarkoitettu vakiintuneille festivaaleille ja tapahtumille, jotka aktivoivat ihmisiä osallistumaan, ovat ammattimaisesti toteutettuja sekä kansainvälisesti, valtakunnallisesti tai alueellisesti katsottuna merkittäviä.

Yleisömäärältään pieniin, paikallisiin tapahtumiin suunnatut avustusmuodot löydät täältä.

Festivaali tai tapahtuma katsotaan vakiintuneeksi kun se on toiminut vähintään kolme (3) vuotta ja tapahtuman järjestäjällä on potentiaalia ja kykyä kehittää sitä edelleen. Myös yksittäisille tapahtumille voidaan myöntää avustus, mikäli niiden merkittävyys katsotaan erityisen suureksi.

Tapahtuma-avustusta hakevan on oltava rekisteröitynyt yhdistys tai yritys. Avustusta myönnettäessä summassa otetaan huomioon tapahtuman/ hakijatahon kaupungilta hakemat muut avustukset ja erikseen sovitut yhteistyösopimukset.

Tämän lisäksi huomiota kiinnitetään tapahtumatoiminnan suunnitelmallisuuteen, tapahtuman taloudelliseen tilanteeseen, hakijan riittävään omaan rahoitusosuuteen sekä tapahtumalle myönnettyyn muuhun rahoitukseen. Tapahtuman talouden tulee olla tasapainossa ja kirjanpidon asianmukaisesti hoidettu.

Harkinnassa otetaan huomioon myös edellisinä vuosina tapahtumalle myönnettyjen avustusten käyttökohteet, toimenpiteiden toteutus ja vaikuttavuuden ja käytön raportointi. 

Tapahtuma-avustus voidaan myöntää vuoden aikana samaan tapahtumaan vain kerran. Tapahtuma-avustusta ei myönnetä jälkikäteen eli hakemus täytyy olla lautakunnan käsiteltävänä ennen tapahtuman ajankohtaa.

Arviointikriteerit

Tapahtuma-avustusta hakenutta tapahtumaa arvioidaan seuraavista näkökulmista:

  • Tapahtumalla on positiivinen vaikutus alueen imagoon ja se tuo kaupungille erityistä näkyvyyttä niin paikallisesti, valtakunnallisesti kuin kansainvälisestikin.
  • Tapahtuma vahvistaa kaupungin vetovoimaisuutta ja elinvoimaisuutta sekä tukee Seinäjoen kaupunkistrategian valintoja.
  • Tapahtuma huomioi eri kohderyhmät ja pyrkii aktiivisesti tavoittamaan uutta yleisöä ja edistää kuntalaisten osallisuutta laaja-alaisesti.
  • Tapahtuma huomioi toiminnassaan fyysisen, sosiaalisen ja taloudellisen saavutettavuuden.
  • Tapahtuma on vastuullinen, huomioi toiminnassaan kestävän kehityksen periaatteet ja turvallisuusvaatimukset.
  • Paikallinen, valtakunnallinen ja kansainvälinen verkostoituminen ja yhteistyö katsotaan tapahtumatoiminnan vahvuudeksi.
  • Tapahtuma on alueelle elinkeinopoliittisesti merkittävä.

Laaja-alaiset yhteistyösopimukset tapahtumajärjestäjien kanssa

Tapahtumajärjestäjien kanssa voidaan laatia yhteistyösopimus, joka tapahtuma-avustuksen ohella sisältää myös sopimuksen muusta tapahtumajärjestäjän ja Seinäjoen kaupungin välisestä yhteistyöstä. Tämä yhteistyö voi sisältää mm. markkinointiyhteistyötä, tapahtumalippujen hankintaa, kaupungin työsuoritteita sekä tilojen ja alueiden käyttöä tapahtumassa.

Tapahtumajärjestäjän kanssa tehtävän laaja-alaisen yhteistyösopimuksen hyväksyy kaupunginhallitus. Sopimuksen valmistelusta vastaa elinvoiman ja kilpailukyvyn toimiala, joka tekee valmistelun yhteistyössä muiden, ao. yhteistyösopimuksen toteuttamiseen liittyvien toimialojen kanssa. Yhteistyösopimusta varten pyritään määrittämään sekä kaupungin suorat rahalliset panostukset että myös kaupungin työsuoritteiden sekä tilojen käytöstä aiheutuvat kustannukset.