Hyvin suunniteltu jätehuolto näkyy roskattomuutena ja kannustaa kävijöitä käyttämään tapahtuma-alueelle järjestettyä jätehuoltoa. Tapahtuman turvallisuuden ja viihtyvyyden kannalta siisteys on ehdottoman tärkeää. Roskainen tapahtuma-alue ei ole houkutteleva ja kävijöille jää tapahtumasta ikävä muistikuva.

Yleisötilaisuuden järjestäjän on huolehdittava, että tapahtuma-alue ja sen välitön läheisyys pysyvät yleisilmeeltään siistinä koko tapahtuman.

Yleisötilaisuudessa syntyvät jätevedet tulee johtaa jätevesiviemäriin tai kerätä tiiviiseen umpisäiliöön ja kuljettaa käsiteltäväksi jäteveden puhdistamolle.

Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty

Jätehuollon järjestämisestä on hyvä laatia jätehuoltosuunnitelma mikäli kyseessä on tapahtuma, jossa syntyy runsaasti roskaa ja jätettä. Hyvä suunnitelma palvelee nimenomaan tapahtuman järjestäjää, joten valmista kaavaketta ei ole olemassa. Jokainen tapahtuma on erilainen, jolloin jokainen jätehuoltosuunnitelmakin on omanlaisensa.

Suunnitelmassa on hyvä olla kirjattuna ainakin seuraavat asiat:

  • Tapahtuman ja tapahtuma-alueen ja mahdollisten leirintäalueiden lyhyt esittely
  • Jätehuollosta vastaava yhtiö
  • Tapahtuma-alueella toimivien jätehuollosta ja siivouksesta vastaavien määrät (myös talkoolaiset) alueittain
  • Roska-astioiden määrä, sijoituspaikat ja sovitut välityhjennykset (myös mahdollista rakennus- ja purkujätettä varten toimitettavat astiat/ lavat) tapahtuma-alueella ja leirintäalueilla
  • Mahdolliset lajittelupisteet ja niiden sijainti
  • Tapahtuman aikainen siivous alueella ja sen välittömässä läheisyydessä
  • Loppusiivous ja lopputarkastuksen ajankohta
  • Yleisökäymälöiden määrä ja sijoituspaikat
  • Yleisökäymälöiden toimittaja
  • Yleisökäymälöiden huoltoajat
  • Kartta roska-astioiden ja käymälöiden sijoittamisesta