+
Tulosta
Etusivu

Poikkeustila

Poikkeustila on Seinäjoen kaupungin kulttuuripalveluiden ja paikallisten taide- ja kulttuuritoimijoiden yhteistyönä syntynyt monimuotoinen tapahtuma-alusta, jonka tavoitteena on tuoda taidetta ja kulttuuria yllättäviin paikkoihin. Tempausten avulla halutaan innostaa niin kaupunkilaisia kuin kaupunginosayhdistyksiä piristämään omaa asuinaluettaan ja kaupunkikeskustaa erilaisilla tempauksilla.

Kauppatorin mökin positiivinen poikkeustila

Poikkeustila valtasi tammikuussa Seinäjoen kauppatorilla sijaitsevan mökin. Ensimmäisenä nähtiin vaatetusalan artenomi, puvustaja Maarit Honkosen toteuttama kesämökki-lavastus, jota katsellessa oli mahdollista haaveilla tulevasta kesästä ja mökkitunnelmasta. Honkonen suunnitteli muutaman neliön kokoiseen mökkiin perinteikkään suomalaisen kesämökin, joka toi valoa ja lämpöä tammikuun pimeyteen. Lavastus toteutettiin kokonaan kierrätysmateriaaleista yhteistyössä SPR Seinäjoen kanssa.

Ystävänpäivänä 14.2. mökki muuntautui sanataiteen alustaksi. Torimökin äärellä kuultiin ja luettiin Arto Juurakon rakkausaiheisia runoja. Runot soivat mökin äärellä äänitallenteelta, jossa niitä lausuvat Pohjanmaan lausujat ry:n sanataiteilijat Armi Vartiala ja Taina Hakalahti. Mökin oli somistanut teeman mukaisesti Seinäjoen ammattikorkeakoulun visuaalisen tuotannon opiskelija Maiju Mäkelä.

Maaliskuussa torimökissä vietettiin elokuvan juhlaa. Seinäjoen Elokuvakerho Raina ry:n Torikino-elokuvanäytöksissä tutustuttiin lyhytelokuviin ja musiikkivideoihin. Mökissä nähtiin mm. opiskelijoiden tuottamia lyhytelokuvia, musiikkivideoita sekä CLIP Lyhytelokuvakilpailun vuoden 2016 finalistielokuvia. Elokuvia näytettiin maaliskuun aikana myös Peräseinäjoella sekä Kourassa.

Seinäjoki Art & Design Week

Poikkeustila oli mukana myös Seinäjoki Art & Design Weekin ohjelmassa 19.–23.4.2017. Taide- ja kulttuuritoimijoiden yhteistyönä syntynyt Törmää taiteeseen esitteli erilaisia pysyviä ja tilapäisiä taideteoksia kaupungissa.


Seinäjoen kaupunki

Kulttuuripalvelut

PL 215

60101 Seinäjoki

kulttuuriseinajoki.fi
p. 06 416 2111 (vaihde)

***

Kulttuuri jättää jäljen!