+
Tulosta
Etusivu

Uusi Taidehalli 2020

tiedote tammikuu 2019

Seinäjoen taidehalli sulkee ovet Upankadulla

Viimeinen kevät kellarissa –ohjelma juhlistaa mennyttä lähes 40 vuotta

Nykytaiteen näyttelytila Seinäjoen taidehalli on toiminut nykyisissä tiloissaan Upan kaupunginosassa lähes 40 vuoden ajan. Ensimmäinen näyttely kellarikerroksessa sijaitsevissa tiloissa avautui lokakuussa 1980. Nyt ollaan uuden edessä, kun uudistettu Taidehalli avaa vuoden 2020 alkupuolella Kalevan navettaan syntyvässä taidekeskuksessa. Kevät 2019 on viimeinen kevät kellarissa – näyttelytoiminta nykytiloissa päättyy kesäkuun alussa ja Taidehalli hiljentyy valmistelemaan muuttoa. Keväällä juhlistetaan pitkää taivalta Upankadulla ja jätetään jäähyväiset nykyisille tiloille. Viimeinen kevät kellarissa –otsikon alle koottu ohjelma koostuu näyttelyistä, tapahtumista ja historiikin julkaisemisesta


Tammi-helmikuussa esillä ovat Meidän tarinoitamme – nuoria eteläpohjalaisia taiteilijoita ja Uuden Studion Reetta Partasen Perintö. Näyttelyt hyvästellään 17.2. Finissage – näyttelyiden päätösjuhlassa taiteilijatapaamisten, musiikin ja tarjoilun merkeissä.
Jäljet – Seinäjoen taiteilijaseuran jäähyväiset Upankadulle on nykymuotoisen Seinäjoen taidehallin ja Seinäjoen Taiteilijaseuran viimeinen yhteistyöprojekti, nimensä mukaisesti jäähyväisnäyttely nykyisissä tiloissa. Näyttelyssä on mukana 17 taiteilijaseuran taiteilijaa. Näyttelyn kuratoi Anne-Maj Salin. Jäljet on esillä 23.2.-2.6.


Uudessa Studiossa nähdään 23.2. – 28.4. ryhmänäyttely Beröring – Kosketus. Sekin tutkii eräänlaisia jälkiä: maalausta ja sen tekemistä, tutkimista ja kokemusta. Pro Artibus –säätiön tuottaman näyttelyn taiteilijat ovat Ville Andersson, Eeva-Riitta Eerola, Ilari Hautamäki ja Heidi Lampenius. Näyttelyn kuratoivat Mika Hannula & Juha-Heikki Tihinen.


4.5.-2.6. Uudessa Studiossa on viimeistä kertaa esillä Seinäjoen taiteen perusopetuksen, eli taidekoulu Luovaamon kevätnäyttely. Näyttely esittelee Luovaamossa vuoden aikana syntynyttä, ja lisäksi luovaamolaiset ovat ottaneet kantaa jäljet-teemaan.
Kevään muu tarjonta koostuu Jäljet-näyttelyyn liittyvistä Artist Talkeista, opastuksista, työpajoista ja toukokuun tapahtumakuukaudesta. Toukokuussa julkaistaan myös Taidehallin tähänastinen historiikki. Lisäksi Upankadun viimeistä avoinnaolokuukautta juhlitaan erilaisin tapahtumin ja laajennetuin aukioloin. Taidehalli haastaa myös yleisön pohtimaan, millaisia jälkiä Taidehallin toiminta on jättänyt melkein 40 vuoden aikana. Onko Taidehalli jättänyt minuun jälkiä? Entä Seinäjoelle, taiteeseen, yhteisöön, toisiimme?
Seuraa koko kevään monipuolista ohjelmaa nettisivuilta ja some-kanavista ja tule mukaan juhlistamaan viimeistä kevättä kellarissa!
www.seinajoki.fi/taidehalli
www.facebook.com/seinajoentaidehalli/
Instagram: seinajoentaidehalli


p.s. Näyttelytoiminnan tauon aikana Taidehallin tiimi paitsi valmistelee muuttoa ja suunnittelee uutta, mutta myös tuottaa julkiseen taiteeseen painottuvaa ohjelmaa kesän ja syksyn 2019 aikana. Kerromme lisää kevään kuluessa!



tiedote elokuu 2018

Uudistamme toimintaamme ja muutamme uusiin tiloihin!

Seinäjoen taidehalli uudistaa toimintaansa. Alkuvuodesta 2020 konkretisoituva uudistus näkyy ohjelmarakenteen muutoksena, muuttona uusiin tiloihin ja tavoitteena profiloitua lakeuden laidalla sijaitsevana ympäröivästä maaseudusta ja urban-rural -rajapinnasta ammentavana taidetoimijana.

Uusi ohjelma ammentaa maaseudusta

Aiemmin Taidehallin näyttelyohjelma on koostunut nykytaidetta yleisesti ja laajasti käsittelevästä näyttelytarjonnasta. Näyttelyitä on määrällisesti ollut paljon ja tiloja on voinut hakea avoimen haun kautta. Uudistuksen tavoitteena on toteuttaa karsitumpi, mutta sisällöllisesti vahvempi näyttelyohjelma. Karsitumpi näyttelyohjelma mahdollistaa monipuolisen ja elävän tapahtuma- ja työpajatarjonnan, julkiseen taiteeseen panostamisen ja monet muut taideprojektit ympäri kaupunkia.

Muutto vanhaan navettaan

Taidehallin uudet tilat ovat rakentumassa Itikan alueella sijaitsevaan Kalevan Navettana tunnettuun rakennukseen. Vanha navetta tarjoaa mielenkiintoisen viitekehyksen maaseutua käsittelevälle nykytaideohjelmalle. Saman katon alle tulee myös muita toimijoita, joiden kanssa syntyy monia synergiaetuja. Visiona on luoda valtakunnallisesti kiinnostava ja Seinäjoen kulttuuriprofiilia uudistava poikkitaiteellinen, matalan kynnyksen kulttuuritalo.

Kehittämistyö jatkuu

Uudistuksen taustalla on pitkä prosessi, joka alkoi osallistavista taidemuseokeskusteluista v. 2011 ja on jatkunut näyttelyiden tuotantomallia uudistamalla v. 2015 alkaen. Prosessiin ovat liittyneet niin Taidehallin tilakysymykset kuin pohdinnat konseptista ja profiilista. Uudistusta on työstetty Taidehallin omana työnä ja sidosryhmien kanssa keskustellen. Viimeisen vuoden aikana kehittämisen työkaluina ovat lisäksi olleet Maaseututaidemalli-kehittämishanke ja yhteistyö Finnish Art Agencyn kanssa. Tänä vuonna Seinäjoen taidehalli sai Suomen Kulttuurirahaston Museovisio –rahoituksen, jonka tuella uudistustyö jatkuu edelleen.

Tiedotamme uudistustyön vaiheista omilla nettisivuillamme, sosiaalisen media kanavissa ja tulemme järjestämään tilaisuuksia, joissa yleisö pääsee osallistumaan.

Tiedustelut:
Sanna Karimäki-Nuutinen
sanna.karimaki-nuutinenseinajoki.fi
p. 040 774 8560


Seinäjoen taidehalli

Upankatu 3

60100 Seinäjoki

p. 06 416 2390

taidehalliseinajoki.fi

Avoinna: (ma–ti suljettu)

ke 11–19

to 11–17

pe 11–16

la–su 12–16