+
Tulosta
Etusivu

5. luokat

Vitosten kinopäivät BioMarilynissä sekä Matin-Tuvalla lokakuussa 28.-30.10.

Vitosten kinopäivät tarjoaa pääsääntöisesti 5-luokille mahdollisuuden kotimaiseen elokuvaelämykseen ”Lomasankarit”-leffan parissa. Elokuvan ennakkonäytöksiin kouluille tarjotaan kolmea eri näytösaikavaihtoehtoa, josta luokkakohtaisesti jokainen saa valita mieleisensä. Elokuviin saa tulla myös muita luokka-asteita riippuen koulukohtaisesta tilanteesta. Kokonaisuuteen liittyy ennakkomateriaalia, jota käydään kouluissa opettajan kanssa läpi. Opetusmateriaalia elokuvan käsittelyyn on tarjolla myös elokuvan pohtimiseen jälkikäteen. Lomasankarit on kotimainen seikkailuelokuva, joka on omassa genressään ainutlaatuinen Suomessa.

Keväällä VITOSVIDIOOTTI -työpaja käsittää videon/stillkuvan ja äänimaiseman yhdistämistä audiovisuaaliseksi kokonaisuudeksi. Työpaja pyrkii innostamaan oppilaita luovaan tabletin ja kännykän käyttöön sekä opastaa tarvittavien apuvälineiden ja ohjelmien hallintaan. Työpajassa harjoitellaan videon tekemisen perustaitoja, kuten kuvaamista, leikkaamista, äänen ja musiikin käsittelyä sekä ohjelmien julkaisemista verkossa.


Seinäjoen kaupunki

Kulttuuripalvelut

PL 215

60101 Seinäjoki

kulttuuriseinajoki.fi
p. 06 416 2111 (vaihde)

***

Kulttuuri jättää jäljen!