+
Tulosta
Etusivu
Etusivu » Kulttuuri ja liikunta » Kulttuuripalvelut » Ajankohtaista » Tiedotteet » 2018 » Joulukuu » Taidekahvila ikäihmisille ja nuorille Simunanrannan palvelukeskuksessa

Taidekahvila ikäihmisille ja nuorille Simunanrannan palvelukeskuksessa

10.12.2018, klo 11:11

Meidän tarinoitamme –taidekahvila kokoaa yhteen ikäihmiset ja nuoret Simunanrannan palvelukeskuksessa 11.12.2018.

Taidekahvilassa Seinäjoen lukion opiskelijat, sekä Simunanrannan palvelukeskuksen asukkaat pääsevät kertomaan omaa tarinaansa esimerkiksi synnyinseudustaan, harrastuksistaan ja vaikka nuoruudestaan. Tarinat voivat olla mitä vain, jolloin toteutuskin on vapaa. Yhdessä piirretään ja maalataan tarinoiden pohjalta, sekä nautitaan joulutorttukahvit. Kahvilan järjestää Taidehalli ja kulttuurituottajaharjoittelija Katariina Puro yhteistyössä Seinäjoen lukion ja Simunanrannan palvelukeskuksen kanssa.


Taidekahvila linkittyy Seinäjoen taidehallilla esillä olevaan Meidän tarinoitamme –näyttelyyn, jossa esillä on yhdeksän nuoren eteläpohjalaisen taiteilija- kilpailu finalistien teoksia. Näyttely on esillä 17.2.2019 asti. Taiteilijat ovat saaneet tehdä sellaisia teoksia kuin haluavat ja esillä olevien teostensa kautta taiteilijat kertovat kukin omaa tarinaansa. Tätä ajatusta lähdettiin laajentamaan: Haluamme kuulla lisää ainutlaatuisia tarinoita!

Lisätiedot Katariina Puro
044 418 1807
katariina.puroseinajoki.fi


Lue kommentointisäännöt ennen viestin kirjoittamista. Viestejä päivitetään ma─pe klo 8─15.45. Kaikki viestit tarkistetaan ennen julkaisua. Kommentteihin ei vastata.

Mikä kulkuväline kulkee raiteilla?

Kommentit

Ei kommentteja