+
Tulosta
Etusivu
Etusivu » Kulttuuri ja liikunta » Kulttuuripalvelut » Ajankohtaista » Tiedotteet » 2017 » Heinäkuu » Spelileiri yhdistää jälleen kansanmusiikin ja sirkuksen

Spelileiri yhdistää jälleen kansanmusiikin ja sirkuksen

31.7.2017, klo 10:07

Lastenkulttuurikeskus Louhimo järjestää elokuun ensimmäisellä viikolla 31.7.–3.8.2017 pohjoismaista kansanmusiikkia ja sirkustoimintaa yhdistävän Spelileirin alakouluikäisille.

Kolmatta kertaa järjestettävä leiri toteutuu tänä vuonna nelipäiväisenä Törnävän vanhalla sairaala-alueella osana Törnävän kulttuurikuuta. Leirillä osallistujat pääsevät soittamaan yhtyeissä, tutustumaan sirkusvälineisiin sekä elektronisen musiikin tekemiseen. Osallistujat voivat kokeilla itselleen uusia soittimia tai vahvistaa olemassa olevia soittotaitojaan kansanmusiikkiohjaajien johdolla. Sirkustoiminnassa kokeillaan minkälaisen yhtyeen sirkusryhmä voi muodostaa.

Spelileiri huipentuu yhteiseen, kaikille avoimeen konserttiin to 3.8. klo 16.00 Seurala-rakennuksessa.

Kansanmusiikki jatkuu koko viikonlopun ajan Ilmajoella kun Eteläpohjalaiset Spelit spelataan 4.–6.8. Etelä-Pohjanmaan Opistolla. Spelitapahtuman ohjelmassa on mm. kansantanssia, pelimanniesityksiä, konsertteja sekä Murrelaulu-kilpailu. Tapahtuman järjestää Eteläpohjalaiset Spelit Kansanmusiikkiyhdistys ry.


Lue kommentointisäännöt ennen viestin kirjoittamista. Viestejä päivitetään ma─pe klo 8─15.45. Kaikki viestit tarkistetaan ennen julkaisua. Kommentteihin ei vastata.

Minkä värinen on mansikka?

Kommentit

Ei kommentteja