+
Tulosta
Etusivu
Etusivu » Kulttuuri ja liikunta » Ajankohtaista » Tiedotteet » 2018 » Helmikuu » Sukupolvet kohtaavat Lumimaailmassa Peräseinäjoella

Sukupolvet kohtaavat Lumimaailmassa Peräseinäjoella

28.2.2018, klo 8:59

Seinäjoen varhaiskasvatuksen Lumimaailma-yhteisötaideteos muuttaa maaliskuun ajaksi Koivukaaren palvelukeskukseen.

Lumimaailma-näyttelyn avajaiset pidetään Koivukaaren palvelukeskuksessa, Peräseinäjoella 7.3.2018 klo 13. Näyttelyn avaa kuvataideopettaja Virpi Timonen ja avajaisohjelmasta vastaa Onnimannin ja Peukalopotin päiväkotien lapset. Lumimaailma-näyttely on avoinna 7.3.–4.4.2018.

Aurinkoisista pakkaspäivistä ja kimaltelevasta lumesta päästään nauttimaan näyttelyn myötä myös sisällä. Ikkunoista tulviva auringonvalo saa Lumimaailman eri vivahteet kauniisti esiin. "Nyt on upea ajankohta viedä Lumimaailma-näyttely lastenkulttuurin parista ikäihmisten luokse", sanoo kulttuuriohjaaja Elina Muotio.

Viime vuonna Seinäjoen varhaiskasvatuksen 4-vuotiaat lapset olivat mukana toteuttamassa Lumimaailma-teosta. Lumimaailma lähti liikkeelle teoksen suunnittelijan taiteilija Virpi Timosen ajatuksesta. Lumimaailmaa tehtiin niin päiväkodeissa, perhepäivähoidossa kuin ryhmäpäiväkodeissa. Kaiken kaikkiaan mukana oli 575 lasta. Nämä pienet taiteilijat valmistivat kasvattajiensa kanssa maalista ja liimasta pehmeän seoksen, jota oli mukava ja helppo liu`uttaa alustalla. Maalikerroksia sai lisätä niin paljon kuin halusi. Lumimaailmaa maalattiin siveltimillä, palettiveitsillä ja lusikoilla. Sen jälkeen lisättiin kerroksia, kasattiin kinoksia, jätettiin jälkiä ja rakennettiin kasoja. Kasojen joukosta saattoi löytää pieniä kimaltavia asioita. "Mahtavaa, että sukupolvet pääsevät kohtaamaan Lumimaailmassa", Virpi Timonen iloitsee.

Suomen talvista luontoa kuvaavat teokset ovat olleet aiemmin esillä Seinäjoen taidehallilla, Seinäjoen kaupunginteatterissa sekä Seinäjoki-salissa.

Lumimaailma-näyttelyn Koivukaaren palvelukeskuksessa järjestävät Seinäjoen kaupungin kulttuuri- ja ikääntyneiden palvelut, Koivukaaren palvelukeskuksen Apila-koti ja palveluasunnot sekä Seinäjoen ammattikorkeakoulun tapahtumatuotannon opiskelijat Anna Toiva ja Siina Mutikainen.


Lue kommentointisäännöt ennen viestin kirjoittamista. Viestejä päivitetään ma─pe klo 8─15.45. Kaikki viestit tarkistetaan ennen julkaisua. Kommentteihin ei vastata.

Minkä värinen on mansikka?

Kommentit

Ei kommentteja