+
Tulosta
Etusivu
Etusivu » Kulttuuri ja liikunta » Museopalvelut » Tutkimus ja hankkeet

Tutkimus ja hankkeet

Etelä-Pohjanmaan maakuntamuseossa on ollut viimeisen kymmenen vuoden aikana erilaisia tutkimus-, tallennus-, julkaisu- ja kehittämishankkeita. Niitä on toteutettu sekä osana museon perustoimintoja että ulkopuolisella rahoituksella. Museo on saanut avustuksia muun muassa Museovirastosta, Opetus- ja kulttuuriministeriöstä, Vastuun Naiset ry:ltä, Pohjanmaan Proviisorikerholta ja Etelä-Pohjanmaan kotiseutu- ja museoyhdistykseltä.

Hankkeissa on esimerkiksi innostuttu talonpoikaisesta elämästä, Östermyran ruukin historiasta sekä Seinäjoen ja Etelä-Pohjanmaan maakunnan kulttuuriympäristöistä, tutkittu Pohjanmaan porvariverkostoja, luotu yhteyksiä urheilumaailmaan ja veistetty urheilujoukkueita hirsistä tai tutkailtu museoapteekin prosesseja. Hankkeisiin pääset tutustumaan valikoiden kautta.


Etelä-Pohjanmaan maakuntamuseo
Törnävän museoalue
Törnäväntie 23, 60100 Seinäjoki
p. 06 416 2648
epmaakuntamuseoseinajoki.fi
www.seinajoki.fi/museo