+
Tulosta
Etusivu

Luontomuseon historiaa

Luontomuseo aloitti linja-autoaseman väestönsuojatilassa vuonna 1976.

Seinäjoen luontomuseo avattiin 18.5.1976 Seinäjoen matkakeskuksen eli linja-autoaseman väestönsuojelutiloissa. Sen perustajina olivat Etelä-Pohjanmaan luonnonsuojeluyhdistys ja paikalliset luonnonsuojeluihmiset. Tiloja yhdistyksen kokoelmille oli yritetty saada jo 1970-luvun alusta saakka. Sen puolesta olivat puhuneet niin luonnonsuojelijat kuin esimerkiksi Törnävän koulun rehtori Jalo Liinamaa.

Suunnitelmat näyttelytiloiksi olivat kaupunginarkkitehti Riia Hakolan käsialaa. Luontomuseolla oli käytössä neljä huonetta linja-autoaseman kellarissa. Esillä oli lintujen, kalojen ja nisäkkäiden lisäksi mm. kallo- ja luustopreparaatteja. Kokoelmat palvelivat etenkin lintujen tunnistamista. Yhdessä huoneessa kerrottiin myös kallioperästä kartoin ja kuvin. Esillä oli mm. hiomattomia korukiviä. Suohuoneessa kuvattiin suo-ekosysteemiä.

Alkuaikojen toimeliaimpia tekijöitä olivat mm. Raimo Kapanen, Aatto Laitakari, Raija Keränen ja Ossi Polari. Myös Esko Lahti ja Jouko Uola olivat antaneet asiantuntemuksensa museon käyttöön.

Museoyhdistys sai luontomuseon perintönä luonnonsuojeluyhdistykseltä.

Luontomuseo siirtyi Etelä-Pohjanmaan museoyhdistyksen hoitoon luonnonsuojeluyhdistykseltä vuoden 1979 alusta. Siitä tuli Etelä-Pohjanmaan museon luonnontieteellinen osasto. Luonnonsuojeluyhdistys luovutti museoyhdistykselle museotoiminnan lisäksi osan kokoelmistaan.

Samoihin aikoihin museota alettiin siirtää Upankadulla sijaitsevan talouskoulun alakertaan, Taidehallin yhteyteen. Näin museon tilat kasvoivat 200 neliöstä 324 neliömetriin. Luontomuseo toimi Seinäjoen Taidehallissa vuodesta 1981 vuoteen 2003

Etelä-Pohjanmaan maakuntamuseon luonnontieteellisen osaston esillä olevat kokoelmat koostuivat Suomesta tavattavista eläin-, kasvi- ja kivilajeista. Museo siirtyi Seinäjoen kaupungille Etelä-Pohjanmaan maakuntamuseon kunnallistamisen yhteydessä vuonna 1984.

Kokoelmat olivat kasvaneet 1980-luvun alkuun tultaessa merkittävästi. Lintuja oli 233, nisäkkäitä 40 ja kaloja 40 sekä lisäksi monipuolinen geologinen yksikkö. Oulun yliopistosta oli lainassa 52 lintua ja 10 nisäkästä. Museossa oli myös runsaasti geologisia näytteitä sekä laaja mineraalien opetuskokoelma.

Luontomuseon kokoaminen ja rakentaminen oli pääsääntöisesti yksityisten henkilöiden varassa. Aktiivisimpia toimijoita olivat mm. Ossi Polari, Irja Solukko, Raija Keränen ja Raimo Kapanen.

Kokoelmat saatiin lahjoituksina. Rovasti Lauri Lehtolan jalokivi-, malmi- ja mineraalikokoelmat olivat erityisen laajat. Niihin kuului mm. sitriinejä, turmaliineja, ruusukvartseja ja spektroliittejä. Lauri Lehtolan ideana oli kerätä sekä raaka- että hiottu versio. Lehtolan mukaan mineraali- ja kivikokoelmien arvo liittyi sekä kallioperän erikoisuuksien tallentamiseen että mineraali- ja kiviainesten etsintään, tunnistamiseen ja hyödyntämiseen. Kemiallisen koostumuksen mukaan ryhmiteltyjä mineraalinäytteitä oli 125 kappaletta ja lajiteltuja kivilajeja 75 näytettä.

Näyttelyyn lainattiin aineistoa myös Oulun yliopiston luonnontieteellisistä kokoelmista. Suurimman osan lintukokoelmista oli lahjoittanut Suomenselän Lintutieteellinen yhdistys. Kalakokoelma oli erityisen kattava ja ammattitaidolla preparoitu. Mittava perhoskokoelma saatiin luontomuseoon lahjoituksena vuonna 1988. Veli-Matti Mukkulan kokoelmaan kuului yli 2 000 perhosta ja 700 eri lajia, ja sen keräsi alun perin turkulainen Raimo Soini.

Luontomuseon kokoelmiin oli saatu myös esihistoriallista aineistoa, tertiäärikauden kotiloita Gotlannista, 50 000 vuotta vanha turvemöykky ja 6 000 vuotta vanha simpukkakerrostuma Seinäjoelta.

Simpukkakerrostuma löytyi, kun Seinäjoen uudelle vedenpuhdistamolle kaivettuun perustuksia vuonna 1978. Kaivajan huomio kiinnittyi 3-4 metrin syvyydessä oleviin tummiin juoviin. Raimo Kapanen ja Ossi Polari kutsuttiin paikalle, ja he totesivat kyseessä olevan ikivanhoja sinisimpukkakerrostumia. Tämä kertoo siitä, että Pohjanlahden rantaviiva lainehti 2000 - 1800 eaa. Seinäjoki-Kauhava-Lapua -linjalla. Löytöpaikka oli suistoaluetta, johon sisämaan joet laskivat.

Taidehallista siirryttiin Törnävälle 10 vuotta sitten. Luontomuseo päätettiin siirtää pois Taidehallista vuonna 2003, koska taidenäyttelyille tarvittiin lisätilaa.

Maakuntamuseon ja Etelä-Pohjanmaan kotiseutu- ja museoyhdistys liittyivät Geologian tutkimuskeskuksen maakunnalliseen geomatkailuhankkeeseen vuonna 2003. Tämän yhteydessä luontomuseolle laadittiin näyttely- ja toimintasuunnitelma. Seinäjoen geomatkailun teemaksi päätettiin valita suomalmi ja Östermyran rauta, perinteiset luontoaiheet todettiin vetovoimaltaan pienemmäksi ja näin eläin- ja kivikokoelmat päätettiin varastoida.

Geomatkailuhanketta isännöi Åbo Akademin Vaasan yksikkö. Näyttelysuunnitelman perustan muodosti suomalmin synty ja sen jalostaminen, Seinäjoen ja maakunnan geologinen maaperä sekä dioraamoihin sijoitettavat linnut. Geologian puolen näyttelysuunnittelusta vastasi Geologian tutkimuskeskus, kasviston ja eläimistön osalta asiantuntijoiksi oli ajateltu Luonnontieteellistä keskusmuseota.

Geonäyttely päätettiin sijoittaa Törnävän museoalueen meijeriin, jossa olivat aiemmin olleet museon kokoelmien vastaanottotilat ja varastoja sekä tekninen verstas. Meijerissä tehtiin tilamuutoksia, ja se kunnostettiin sisältä ja ulkoa vuosien 2005 -2007 aikana.

Geonäyttely avattiin syyskuussa 2007. Näyttely kertoo Etelä-Pohjanmaan kallio- ja maaperän kehittymisen vaiheista sekä hyödyntämisestä. Käsikirjoituksesta ja suunnittelusta vastasi Geologian tutkimuskeskuksen geologit Markku Hytönen ja Tapani Tervo.

Keidas valmistui vaiheittain. Luontonäyttelyn avaaminen oli monivuotisen, vaiheittaisen työn tulos, ja se toteutettiin muun museotyön ohessa museon vuosittaisten käyttötalouden määrärahojen turvin. Kokonaiskustannukset olivat noin 35 000 euroa.

Hannu Tuomiston näyttelykäsikirjoitus valmistui syksyllä 2008, jonka pohjalta laadittiin näyttely- ja valaistussuunnitelma. Alkuun mietittiin erilaisia dioraamoja ja aidoilla luonnonmateriaaleilla toteutettua elämyspolkua, mutta lopulta päädyttiin nykyiseen vitriini-kuvaratkaisuun käytettävissä oleva tilan, näyttelyaineiston ja geologisen näyttelyn visuaalisen ilmeen perusteella.

Visuaalisesta suunnittelusta vastasi museotoimenjohtaja Susanna Tyrväinen, ja näyttelyn viimeisteli amanuenssi-museolehtori Kirsi Hänninen. Rakentamisen toteuttivat maakuntamuseon museomestari Jussi Pajaniemi ja konservaattori Toomas Mäelt yhdessä muun henkilökunnan kanssa.

Keitaan matka matkakeskuksen kellarista kartanon meijeriin kesti melkein 40 vuotta, mutta on jo nyt osoittautunut kävijöitä kiinnostavaksi. Näyttelyn käytettävyyttä tullaan parantamaan vielä museo-opetusaineistoja kehittämällä.