+
Tulosta
Etusivu

Kivinavetta

Kartanon entisen Kivinavetan alakerrassa on perusnäyttely Mihinä me ollahan? ja yläkerran Vinttigalleriassa on vaihtuvien näyttelyiden tila, jossa näyttelyiden teemat vaihtuvat vuosittain.

Mihinä me ollahan? -teemanäyttely esittelee Seinäjoen ja Etelä-Pohjanmaan historiaa ja nykyisyyttä kymmenen aihekokonaisuuden avulla. Näyttelyssä määritellään maakunnan maantieteelliset rajat ja kerrotaan eteläpohjalaisesta kulttuurimaisemasta. Esiin nostetaan eteläpohjalainen ihminen sekä hänen ajatteluunsa ja toimintaansa vaikuttaneita yhteiskunnallisia, poliittisia, maanpuolustuksellisia ja uskonnollisia ilmiöitä. Näyttelyn muita teemoja ovat maakunnan maatalous ja sen kehittyminen, sairaanhoitolaitokset sekä elinkeinoelämä ja teollisuus.

Näyttelyssä kerrotaan Seinäjoen kaupungin kehittymiseen vaikuttaneista tekijöistä. Näitä ovat esimerkiksi Östermyran rautaruukin, ruutitehtaan ja kartanomaatilan toiminta, samoin kuin rautatien tulo Seinäjoelle. Valokuvien avulla kerrotaan Seinäjoen kaupunkikuvan ja kaupankäynnin muuttumisesta ja kehittymisestä. Näyttely esittelee myös kaupungin kouluelämää Östermyran ruukinkoulusta nykyiseen koulutustarjontaan.

Kivinavetan näyttelyt avoinna

1.9.–31.5.
ke 12–18, to, pe, su 12–16

1.6.–31.8.
ke–pe 12–19, la–su 12–17


Etelä-Pohjanmaan maakuntamuseo
Törnävän museoalue
Törnäväntie 23, 60200 Seinäjoki
p. 06 416 2648
epmaakuntamuseoseinajoki.fi
www.seinajoki.fi/museo