+
Tulosta
Etusivu

Kartanoalue

Östermyran kartanoalueella on nähtävissä vielä muistomerkkejä alueen teollisesta historiasta.

Vuonna 1798 perustetun rautaruukin alkuajoista muistuttavat kartanon päärakennus ja Punatulkut, jotka ovat valmistuneet kartanon työväestön asunnoiksi.

Propeeri oli 1800-luvulla toimineen ruutitehtaan laboratorio. Tehtaan muista rakennuksista on jäljellä ruutivarasto, joka muutettiin kirkoksi 150 vuotta sitten ja tuotantolaitosten raunioita läheisellä puistoalueella.

Kartanon mallimaatila-ajasta kertovat puolestaan sadalle lehmälle rakennettu kivinavetta ja meijerirakennus, jossa aloitti maakunnan ensimmäinen meijeri.

Punatulkuissa voi tutustua mm. maalaisapteekkiiin, käsityöläisverstaisiin ja pehtorintupaan.

Kartanoalueen kartta (pdf, 0.34 Mt)

Törnävän kartanon päärakennus on nykyään Seinäjoen kaupungin edustustila, jota ei vuokrata yksityistilaisuuksiin. Kartano on avoinna yleisölle kaksi kertaa vuodessa, Östermyra-päivillä elokuussa ja kansainvälisenä matkailuoppaiden päivänä 21. helmikuuta. Kartanon puutarha ja luonnonkaunis ympäristö on kaikille avoin ja suosittu ulkoilualue.

Punatulkku

Östermyran kartano kivinavetta. Kivinavetassa


Etelä-Pohjanmaan maakuntamuseo
Törnävän museoalue
Törnäväntie 23, 60200 Seinäjoki
p. 06 416 2648
epmaakuntamuseoseinajoki.fi
www.seinajoki.fi/museo