Lehdistötiedote 25.1.2010
Kirjastojen lainaus nousi Seinäjoella vuonna 2009
Seinäjoen kaupungin kirjaston toimipisteistä annettiin vuonna 2009 yhteensä
1 117 560 lainaa. Tämä ylittää vuodelle asetetut tavoitteet reilusti. Lainamäärä kasvoi melkein jokaisessa kirjaston toimipisteessä. Esimerkiksi pääkirjastolla nousu oli 3,8%. Suhteessa eniten lainamäärä kuitenkin kasvoi pienessä Hyllykallion kirjastossa, jossa kasvu oli peräti 11,3 %.
Kirjaston kävijämäärissä sen sijaan oli hienoista laskua. Yhteensä kävijöitä oli kaupungin kirjastojen toimipisteissä 424 762. Tästä pääkirjaston kävijämäärä oli 238 672, mikä on vajaa 1,9% edellisvuotta vähemmän.
Tilastot vuodelta 2009 osoittavat myös, että kirjaston verkkopalvelut ovat vuosi vuodelta suositummat. Viime vuonna Seitti-verkkopalvelua käytettiin 917 390 kertaa, kun luku edellisvuonna oli 875 012. Yhä useampi asiakas siis käyttää kirjaston palveluja kotoa tietokoneelta käsin. Esimerkiksi lainojen uusiminen tai varausten tekeminen tällä tavoin on vuosi vuodelta yleisempää.
Vuonna 2009 koko kirjastotoimeen hankittiin kaikkiaan 37 300 aineistoyksikköä, joista 21 770 oli kirjoja. Kirjojen lisäksi hankittiin äänikirjoja, nuotteja, lehtiä, kielikursseja, karttoja, dvd-levyjä, cd-levyjä ja cd-rom-levyjä. Samaan aikaan huonokuntoisena tai vanhentuneena kirjastojen kokoelmista poistettiin 34 400 aineistoyksikköä. Kaikkiaan kaupunginkirjaston kokoelmat ovat noin 550 000 yksikköä.
Lainaustoiminnan ja fyysisen sekä verkon välityksellä tapahtuvan tietopalvelun lisäksi kirjastojen arkeen kuului myös vuonna 2009 monenlaisia tapahtumia. Esimerkiksi näyttelyt, kirjailijaesiintymiset, kirjavinkkipiirit, luennot, runotapahtumat ja satutuokiot ovat kirjastojen normaalia toimintaa tänä päivänä. Vuonna 2009 Seinäjoella panostettiin erityisesti nuoriin, kun pääkirjastossa ja Peräseinäjoen alueella toteutettiin nuorisolle suunnattuja genreiltoja ja nuorten kirjastoryhmä Säätiö aloitti toimintansa.
Suurimpien toimipisteiden laina- ja kävijämäärät 2009
| lainat | kävijät | |
| Pääkirjasto | 625 843 | 238 672 |
| Nurmon kirjasto | 148 047 | 63 420 |
| Hyllykallion kirjasto | 68 645 | 26 054 |
| Ylistaron kirjasto | 54 670 | 19 908 |
| Peräseinäjoen kirjasto | 45 142 | 14 868 |
| Sepe-kirjastoauto | 120 267 | 26 602 |
| Ykä-kirjastoauto | 20 428 | 14 497 |
Lisätietoja: Mervi Heikkilä, 044-754 1621, mervi.heikkila(at)seinajoki.fi





