Kirjavinkkipiirissä 14.4.11 vinkatut kirjat
Dorrenstein, Renate
Lainaa vain
WSOY 2011
Suomessa vähemmän käännettyä hollantilaista nykykirjallisuutta, ei tavallinen tarina, mutta kuitenkin sittenkin ihan tavallinen. Viihdyttävä ja hauska.
Honkasalo, Laura
Kotikutoista – itsetekemisen ihanuudesta
Kirjapaja 2011
Kirjaa lukiessa ymmärtää, että kaikkea pystyy itse tekemään, jos vain on tarpeeksi halua ja harrastusta sekä varsinkin aikaa. Aikaahan taas löytyy, jos on sitä harrasta halua.
Sandbacka, Carola
Sodan jaloissa
Tammi 2010
Sotatarina, mutta myös sukutarina. Hyvin kirjoitettu kuvaus raskaista talvisodan päivistä, joissa edelliset sukupolvet joutuivat elämään.
Vainio, Anneli
Kastanjavuorten kylä
Kirjapaja 2010
Lämpimiä tuokiokuvia Ranskasta, puutarhanhoidosta, viininviljelystä, taiteesta ja talojen kunnostamisesta.
Väisänen, Hannu
Apupata
Otava 2011
Tunnetun kuvataiteilijan ja kirjailijan elämästä Ranskan maaseudulla hauskasti ja oivaltavasti kertova tarinakokoelma.
Abulhawa, Susan
Jeninin aamut
LIKE 2011
Palestiinalaisen Amalin ja hänen perheensä tarina kuuden vuosikymmenen ajalta. Vahva kertomus väkivallan ja sodan varjostamasta elämästä, mutta myös pienen tytön onnellisista aamuhetkistä isän sylissä Jeninin pakolaisleirillä.
Lintunen, Maritta
Mozartin hiukset
WSOY 2011
Maritta Lintunen on taitava novellisti, joka alan ammattilaisena raottaa lukijoille ovea musiikin maailmaan. Monessa novelleista on kyse hullaantumisesta, kohde vaihtelee Mozartista ja Sibeliuksesta tanssiorkesteri Valioon.
Nummi, Markus
Karkkipäivä
Otava 2010
Markus Nummen Karkkipäivää lukiessa pelkää tarinan olevan totta. Nummi tuntee tämän ajan ilmiöt ja sen, miten lapsia laiminlyödään eri syistä. Kirjailija yhdistää eri kertojien näkökulmat hienosti, mikä tuo kertomukseen syvyyttä ja inhimillisyyttä.
Munro, Alice
Liian paljon onnea
Tammi 2010
Alice Munro on palkittu ja kiitetty novellisti. Uudessa kokoelmassa on kaikkiaan kymmenen tarinaa, jotka kertovat mm. perheväkivallasta ja lasten julmuudesta. Niminovelli perustuu venäläisen matemaatikon, Sofja Kovalevskajan, elämäntarinaan.
Nyt vasta näen
toim. Riitta Kylänpää, valokuvat Kaisa Rautaheimo
Otava 2009
Kauniissa kirjassa pääsee ääneen kaikkiaan 14 tunnettua suomalaista, joiden tarinat ovat samaan aikaan yksilöllisiä kehityskertomuksia ja eräänlaisia ajankuvia. Myös valokuvat ovat puhuttelevia.
Salmela, Alexandra
27 eli kuolema tekee taitelijan
Teos 2010
Salmela ei voittanut Finlandiaa, mutta esikoiskirjapalkinnon hän sai tarinallaan Angiesta, joka haluaa tulla kuuluisaksi ja kuolla ennen 28. syntymäpäiväänsä. Oivaltavassa ja ironisessa teoksessa on monta kertojaa, joista yksi on Herra Possu -niminen pehmoeläin.
Carpelan, Bo ja Sammallahti, Pentti
Staden/ Kaupunki: runoja ja kuvia Helsingistä
Opus 2006
Valokuvat ja runot vangitsevat pienen, ohikiitävän tilanteen tai tunnelman. Vuoden 2006 kauneimmaksi kirjaksi valitun opuksen parissa voi viihtyä pitkään, sillä runoista on mukana käännökset myös ruotsiksi, englanniksi ja ranskaksi.
Sinervo, Helena
Väärän lajin laulut
WSOY 2010
Sinervo voitti kokoelmallaan Tanssiva karhu -palkinnon. Runot eivät avaudu helposti, mutta niiden kielestä ja rytmistä voi nauttia, vaikka ei jokaista viittausta ymmärtäisikään.
Kirjavinkkipiirissä 24.3.11 vinkatut kirjat
Valérie Tong Cuong: Pariisissa, sattumalta
Kuusi toisilleen tuntematonta ihmistä tapaa Pariisissa, ja elämä mullistuu.
Muriel Barbery: Siilin eleganssi
Elämää pariisilaisessa hienostokerrostalossa ryyditettynä filosofialla ja taiteella.
Eric-Emmanuel Schmitt: Herra Ibrahim ja Koraanin kukkaset
Tarina juutalaisen pojan ja muslimimiehen ystävyydestä Pariisin laitakaupungilla.
Anne Swärd: Viimeiseen hengenvetoon
1970-luvun Ruotsiin sijoittuva tarina Lon ja häntä 6 vuotta vanhemman Lukasin epätavallisesta suhteesta ja kasvamisesta aikuisuuteen.
Andrea Maria Schenkel: Hiljainen kylä
Karmiva murhamysteeri 1950-luvun Saksassa.
Tommy Tabermann: Yllytyshullun päiväkirja
Tabermann päätti loppuvuodesta 2006 lähteä ehdolle eduskuntavaaleihin. Tämä kirja kertoo runomuodossa ajasta tämän päätöksen ja vaalipäivän välillä.
Nadeem Aslam: Elävältä haudatut
Rankka, mutta kaunis kuvaus Afganistanista ja siitä miten ihmiset selviävät sodan keskellä.
Miina Supinen: Apatosauruksen maa
Aikuisten satukirja, jossa tapahtumat ja ihmiset ovat juuri niin outoja, että voi olettaa, että jossain ne ovat totta.
Hanna Tuuri: Vihreän saaren puutarhoissa
Kirjassa päästään vierailemaan Irlannin hienoimmissa puutarhoissa sekä kuullaan tarinoita kasvien historiasta. Kirjassa on Hanna Tuurin hieno piirroskuvitus.
Ben Rice: Pobby ja Dingan
8-vuotiaan Kellyannen mielikuvitusystävät Pobby ja Dingan katoavat ja Kellyanne sairastuu surusta. Onnistuuko hänen veljensä löytämään heidät ajoissa, niin että sisko parantuu?
Émile Bravo: Kultakutri ja seitsemän kääpiökarhua
Hupaisa lasten sarjakuva, jossa tutut satuhahmot seikkailevat iloisessa sekamelskassa.
Anni Nykänen: Mummo
Sarjakuvan Mummo on savo-karjalainen ikinuori: käy Facebookissa, kirjoittaa muotiblogia ja kahlitsee itsensä potkukelkan kanssa kiinni sepelin levittäjän autoon. Toisaalta hän kuitenkin pitäytyy perinteissä: kutoo kiikkustuolissa, omistaa vain mustavalkoisen television, ja keittää kahvit pannulla.
Kirjavinkkipiirissä 24.2.11 vinkatut kirjat
Adorjan, Johanna: Rakkaudessa erottamattomat, 2010
Tarina kertoo kirjailijan isovanhemmista, jotka päätyivät itsemurhaan, vaikka selvisivät holokaustista. Kirja on merkillinen tarina pariskunnasta, jotka teitittelivät toisiaan kuolemaansa saakka. Ja rakastivat.
Ahava, Selja: Eksyneen muistikirja 2010
Muistisairaan Annan maailma on rakentunut sanojen ja sanalistojen varaan. Sairaalan nykyhetkestä hänen mielensä matkustaa onnellisiin ja surullisiin, sirpalemaisiin muistoihin.
Jalonen, Olli: Poikakirja, 2010
Hieno kurkistus 60-luvun kansakoulumaailmaan ja pienen pojan elämään. Olli filosofoi kaikkea näkemäänsä ja oppimaansa.
Teemu Kupiainen, Stefan Bremer: Viulunsoittaja kadulla, 2010
Teemu Kupiainen on alttoviulisti, ja kirja koostuu hänen päiväkirjamerkinnöistään katusoittomatkoilta Kiinaan, Intiaan, Marokkoon ja Ranskaan.
Nevanlinna, Tuomas: Hjalmar, 2010
Hjalmar Jansson on köyhä pankkivirkailija ja poikamies. Hän on oman elämänsä luuseri, jonka maailmassa muistot ja nykyhetki kohtaavat ristiriitaisesti.
Paavilainen, Ulla-Maija: Kylmä kamari, 2010
17-vuotiaan Elinan kesä koostuu maatalon töistä ja poislähtöhaaveista. Muuttaako kesä Elinan ja hänen perheensä elämää vai jatkuuko kaikki ennallaan?
Rimminen, Mikko: Nenäpäivä, 2010
Hellyttävä tarina yksinäisyydestä ja ihmisrakkaudesta. Seuraa kaipaava Irma ryhtyy kulkemaan ovelta ovelle esiintyen kyselytutkijana ja solmiutuu mukaan monien ihmisten elämän koukeroihin.
Roca,Paco: Ryppyjä, 2010
Ryppyjä-sarjakuvassa käsitellään vanhuutta ja mielen hajoamista.
Sarjakuvan hahmoja voisi pitää koomisina, mutta yksityiskohtaiset kuvat toimivat toisin. Realistisuudellaan ne kuvaavat hyvin muistin katoamista.
Rohas, Eeva: Keltaiset tyypit, 2010
Novellien usein karulta tuntuvassa maailmassa elävät henkilöt eivät osaa tehdä ratkaisuja ja ajautuvat siksi pelottavilta ja vaarallisiltakin tuntuviin tilanteisiin.
Varis, Tuula- Liina: Muotokuvamaalarin tytär, 2010
Tuula-Liina Varis kuvaa novelleissaan eri sukupolvien välisiä suhteita. Iäkkäiden ihmisten pyrkimykset elää omaa elämäänsä kariutuvat usein ympäristön asettamiin rajoihin ja kahleisiin.
Kirjavinkkipiirissä 11.11.2010 vinkatut kirjat
Rämö, Matti: Rengasrikkoja Saharassa, 2009, ja Polkupyörällä Intiassa, 2010
Tapahtumarikkaita pyöräretkiä Euroopassa, Aasiassa ja Afrikassa.
Harstad, Johan: Buzz Aldrin. Taviksena olemisen taito, 2007
Hilpeänhaikea kasvutarina kolmikymppisestä Mattiaksesta, joka on ikuinen kakkonen omasta tahdostaan. Mitä tapahtuu, kun hän löytää itsensä eräänä aamuna Färsaarilta?
Sinisalo, Johanna: Sankarit, 2003
Kalevalan tutut tarinat sijoitettuna nykymaailmaan yllättävällä tavalla. Sopii myös Kalevalaan tutustumattomille.
Sjón: Skugga-Baldur, 2005
Maaginen tarina, joka ottaa vaikutteita islantilaisesta kansanperinteestä. Teos tasapainottelee runon ja proosan rajamailla.
Coupland, Douglas: Eleanor Rigby, 2007
Mielenkiintoinen tarina nykyihmisen yksinäisyydestä
Rhodes, Dan: Kulta, 2008
Miuki Woodward vierailee vuosittain pienessä walesilaisessa kylässä. Hän ei ole aiemmin jättänyt jälkeä itsestään kylään, mutta tämä loma on erilainen. Miukin itsensä toteuttamisella on suuria vaikutuksia sekä hänen itsensä, että kyläläisten elämän.
Ramsland, Morten: Koiranpää, 2007
Tragikoominen kolmen sukupolven tarina erikoisesta Erikssonin perheestä Norjassa ja Tanskassa.
Dominguez, Carlos Maria: Paperitalo, 2006
Kiehtova tarina kirjallisuuden voimasta ja kirjojen vaikutuksesta ihmisen elämään.
Bakhtiari, Marjaneh: Toista maata, 2010
Monipolvinen tarina iranilaissyntyisestä Abbasin perheestä, monikulttuurisuudesta ja ulkopuolisuudesta.
Kyrö, Tuomas: Mielensäpahoittaja, 2010
Mielensäpahoittaja on 80-vuotias oikeamielinen mies, joka ottaa kantaa maailman menoon hykerryttävän hauskoissa novelleissa, joista yhtä lukuun ottamatta kaikki alkavat sanoilla kyllä minä niin mieleni pahoitin.
Kristin Steinsdóttir: Omaa tietä, 2010
Tarina leskeksi jääneestä islantilaisesta naisesta, joka elää yksinäisyydessä omasta tahdostaan.
Rakastaa, ei rakasta. Pohjoismaisia novelleja nuorille. 2010
Novelliantologia, johon on koottu tekstejä kaikista Pohjoismaista. Kirja ilmestyy yhtä aikaa kahdeksalla pohjoismaisella kielellä.
Kirjavinkkipiirissä 14.10.2010 vinkatut kirjat
Susanna Alakoski: Hyvää vangkilaa toivoo Jenna. Schildts 2010
Sosiaalialalla työskentelevä sisko ei kykene suojautumaan huolelta, surulta, sääliltä ja häpeältä yrittäessään pysyä narkomaaniveljensä rinnalla.
Tahmima Anam: Kulta-aika. Basam Books 2010
Palkittu esikoiskirjailija kuvaa Bangladeshin vuonna 1971 käytyä itsenäisyyssotaa
kahden aktivistinuoren äidin näkökulmasta.
Paolo Giordano: Alkulukujen yksinäisyys. WSOY 2010
Hiukkasfyysikko kirjoitti hienon teoksen lapsena vaurioituneista Alicesta ja Mattiasta, jotka eivät löydä lohtua edes toisistaan.
Pekka Hakala: Suuri ja sekava Venäjä. HS Kirjat 2008
Helsingin Sanomien juttusarja Neuvostoliiton raunioille uudelleensyntyneestä Venäjästä, Jokaisesta vuodesta oma lukunsa alkaen vuodesta 1991 ja päättyen vuoden 2008 maaliskuuhun.
Paula Havaste: Kaksi rakkautta. Gummerus 2010
Kirja rakkaudesta ja nuoren naisen kasvusta sotavuosien aikana perheenäidiksi, vastuunsa kantavaksi naiseksi.
Hullu akka – Kertomuksia naiseuden pimeältä puolelta. LIKE 2010
Mia Malmin toimittamassa, ravistelevassa ja ajatuksia herättävässä teoksessa on naiseutta käsitteleviä tekstejä kaikkiaan 23 kirjoittajalta.
Juha Itkonen: Seitsemäntoista. Otava 2010
Kirja on kuin laatikko täynnä käsikirjoituksia, lehtileikkeitä ja kirjeitä. Lukijalle jää mieluinen tehtävä: kaiken tuon sulattelu ja totuusarvon määrittely eri kertojien versioille.
Matti Yrjänä Joensuu: Harjunpää ja rautahuone. Otava 2010
Poliisin työ on murhetta ja tuskaa, itkettää…
Harjunpää ja rautahuone on Matti-Yrjänä Joensuun hieno ja vaikuttava kirja, ei mitään murhaviihdettä.
Anna-Lena Lauren: Hulluja nuo venäläiset. Teos 2009
Venäläisen ihmisen sielunmaisemaan sukeltava, venäläisyydestä kertova teos. Kirja on ymmärtävä, hymyilevä; suosittelen kaikille, jotka haluavat oppia tuntemaan naapuriaan. Viehättävä ja hyväntuulinen kirja.
Brian McGilloway: Rajamailla. Blue Moon 2010
Poliisiromaani Irlannin tasavallan ja Pohjois-Irlannin rajalta. Rajamailla on kertomus intohimosta, vilpillisyydestä, salaliitosta, ahneudesta, petoksesta ja kostosta. Uusi tuttavuus, ei aikaisemmin suomennettu ja jatkoa on luvassa.
Pää auki – Säkeitä nuorille. LK-kirjat 2010
Tuula Korolainen ja Riitta Tulusto ovat koonneet vanhoja ja uusia tekstejä
kauniiseen runoteokseensa. Virpi Talvitien taitava kuvitus syventää elämystä.
Carl-Henning Wijkmark: Saapuva yö. Basam Books 2009
Kertomus kuolevan ihmisen viimeisistä viikoista on valoisa merkillisellä, mutta hienolla tavalla.
Esa Vilenius: Kaiken maailman loput. Tammi 2007
Kirja kyseenalaistaa kaikki mahdolliset väitteet ihmisen mahtavuudesta, luonto on aina häntä mahtavampi. Miten maailmanlopusta voi selvitä? Ei mitenkään; kysymys on maailmanlopun pelon hallinnasta, ihmisen suhteesta maailmaan ja omaan elämäänsä.
Mutta miksi hämähäkkiä ei saa tappaa?
Kirjavinkkipiirissä 16.9.2010 vinkatut kirjat
Anne Enright: Valvojaiset. Otava 2010.
Tarina irlantilaisperheen haudatuista muistoista ja niiden taakasta, joka siirtyy sukupolvien päähän.
Katja Kallio: Syntikirja. Otava 2009.
Syntikirja kertoo rakastamisesta ja rakastamien vaikeudesta. Joskus on synti se, että rakastaa, joskus taas se, ettei rakasta tarpeeksi.
Saara Kesävuori: Tarvitse minua. Tammi 2010.
Romaani ihmisen voimasta ja kyvystä selvitä tuskallisten kokemusten jälkeen uuteen elämään ja löytää oma ”perhe”.
Yasmina Khadra: Attentaatti. WSOY 2008.
Yasmina Khadra: Bagdadin kutsu. WSOY 2007.
Yasimina Khadra: Kabulin pääskyset. WSOY 2009.
Ns. terroristitrilogia, jonka tapaukset sijoittuvat nykypäivän Afganistaniin, Israeliin ja Irakiin. Kirjailija korostaa kulttuurien välistä ymmärtämättömyyttä ja siitä johtuvaa tuhoisaa käyttäytymistä.
Merete Mazzarella: Ei kaipuuta, ei surua. Tammi 2009.
Päivä Zacharias Topeliuksen elämässä. Teos kuvaa yhden päivän tapahtumia. Suurmieskin oli tavallinen, elävä ja tunteva ihminen.
Merete Mazzarella: Matkalla puoleen hintaan. Tammi 2010.
Eläkkeellä olemisen taidosta. Kirja sisältää havaintoja ennen eläkkeelle jäämistä ja sen jälkeen. Teeman ympärille on punottu pohdintoja elämän suurista kysymyksistä.
Mikko Rimminen: Pussikaljaromaani. Teos 2004.
Kaverukset Marsalkka, Lihi ja Henninen seikkailevat ja sanailevat vuorokauden ajan kotikulmillaan Kalliossa.
Mikko Rimminen: Nenäpäivä. Teos 2010.
Hellyttävä tarina yksinäisyydestä ja ihmisrakkaudesta. Seuraa kaipaava Irma ryhtyy kulkemaan ovelta ovelle esiintyen kyselytutkijana.
Anja Snellman: Parvekejumalat. Otava 2010.
Somaliperheen tytär ja islamilaisuuteen kääntynyt opiskelijatyttö haluaisivat elää toisin kuin heidän ympäristönsä odottaa.
Petri Tamminen: Muita hyviä ominaisuuksia. Otava 2010.
Kirja koostuu 23 pakinamaisesta tilannekuvauksesta, jotka kertovat miehenä olemisesta ja ujon miehen elämästä.
Kirjojen saatavuuden voit tarkistaa Seitti-verkkopalvelusta
Kirjavinkkipiirissä 15.4.2010 vinkatut kirjat
Anu Silfverberg: Kung Po. Avain 2008.
Kirja ystävyydestä, erosta ja perheestä.
Mikä ihmeen uussuomalainen? Teos 2009.
Novelliantologia, johon on koottu kirjoituksia usean eri kulttuurin vaikutuspiirissä eläviltä kirjoittajilta.
Zinaida Lindén: Nuorallatanssija. Gummerus 2009.
Novellikokoelma kahden eri kulttuurin välillä tasapainottelevista ihmisistä.
Yousif Abu al Fawz: Taikalintu. Like 2000.
Irakilaissyntyisen kirjailijan novellikokoelma pakolaisuudesta.
Petina Gappah: Tanssimestari ja muita tarinoita Zimbabwesta. Tammi 2009.
Hieno mustan huumorin sävyttämä novellikokoelma elämästä Zimbabwessa.
Gaile Parkin: Kigalin kakkukauppa. Tammi 2009.
Värikkäitä täytekakkuja ja ihmissuhdekiemuroita tämän päivän Ruandassa.
Nyytäjä, Outi:
Maailman laidalta : kertomuksia Bretagnesta. Tammi 2002.
Heinäpaali roihuaa : näkyjä ja näkemyksiä Bretagnesta. Teos 2004.
Anna-lehden kolumneihin perustuvia herkullisia, hauskoja ja hyvin kirjoitettuja juttuja elämästä ranskalaisessa pikkukylässä.
Lintunen, Martti: Karttapallolla pyörien. 2008
Hienosti kuvitettuja tarinoita eri puolilta maailmaa.
Itkonen, Jukka: Sorsa norsun räätälinä. 2008
Klassikkosatuja kirjoitettuna uudelleen nykypäivän maailmaan.
Tuuri, Antti: Suuri pieni maa : kertomuksia Islannista. 1993
Antti Tuuri kertoo neljästä matkastaan Islantiin.
Tynni, Aale: Vieraana vihreällä saarella. 1954
Aale Tynni lähti Irlantiin kirjailijakokoukseen, mutta vietti siellä aikaa useamman viikon ja kertoo kirjassaan matkastaan, mutta myös Irlannin myyteistä ja historiasta.
Synge, J.M.: Aransaaret. 2009
Elämää Irlannin länsipuolella sijaitsevilla Aran-saarilla 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa.
Hawes, Annie:
Extra virgin : elämää Ligurian oliivilehdoissa. 2001
Kypsää poimittavaksi. 2003
Calabrian perintö. 2007
Elämää Italian maaseudulla Englannista sinne muuttaneen naimattoman naisen silmin.




