Kaarina Toijanniemi


Olen syntynyt Lapualla 13.12.1931 ja olen koko ikäni asunut siellä. Koulutukseltani olen liikunnanjohtaja, mutta olen toiminut palkanlaskijana Lapuan Patruunatehtaalla 32 vuotta ja 10 vuotta sanomalehtikirjeenvaihtajana Ilkassa.
Olen naimisissa ja meillä on kaksi tytärtä, molemmat nyt jo oman perheensä perustaneita. Lastenlapsia on kolme.
Olen harrastanut vähän kaikenlaista kristillisen tyttökerhon johtamisesta kilpajuoksuun. Mutta varsinaisia harrastuksiani ovat kirjallisuus, liikunta, teatteri, historia, kotiseututyö ja yhteiskunnalliset asiat.


Ne isoot asiat. Murrepakinoita. 1986.
Vilhelmiina. Romaani. 1987.
Muutosten aika. Romaani. 1988.
Tuomaan tie. Romaani. 1989.
Simpsiöltä nousee savu. Romaani. 1990.
Äitinsä tytär. Romaani. 1992.
Karoonyskää. Murrepakinoita. 1997.
Johannyttoki Lapuan murteella. Murresanakirja. 1998.

Osuudet antologioissa:
Suomen kansan uudet runot.
Vieraskirja.
Savujen sytyttäjä.
Virkiä ei väsy.

Murrepakinoita Lapuan paikallisradiossa viikoittain kahden vuoden ajan.

Etsi Kaarina Toijanniemen teokset Seitti-kirjastoista

 

Aloitin runoilla 9-vuotiaana, aikuisena kirjoitin aluksi lyhyttä proosaa, lähinnä novelleja. Mutta kirjailijana aloitin romaaneilla. Murrepakinoita olen kirjoittanut siinä sivussa kymmenen vuoden ajan syystä, että hallitsen Lapuan murteen ja olen velvollinen tallettamaan sitä.
Olen kai vanhanaikainen kirjailija, sillä kirjoitan tekstit systemaattisesti alusta loppuun. Varsinaista kohderyhmää minulla ei ole, yleensä kirjoitan aikuisille ihmisille ja haluan tähdentää heille uskallusta elää täysillä.


Mielikirjailijani on luonnollisesti Aleksis Kivi, mutta hänen rinnallaan myös Aila Meriluoto, Eeva-Liisa Manner, Arto ja Erno Paasilinna.
Sytyn ennen kaikkea Sibeliuksen musiikista, mutta Mozart ja Schubert sävähdyttävät myös.
Elokuvia en ole pitkään aikaan nähnyt, mutta elämäkertaelokuvat miellyttävät.

Lapsena olin hyvin ujo. Pelkäsin ennen kaikkea omituisia ihmisiä. Mutta lapsena sattui myös yhtä ja toista hauskaa. Kerran setäni oli leikillään palkkaavinaan minua, alle kouluikäistä, kanapiiakseen. Lupasi maksaa palkankin etukäteen, johon minä: "Eihän mulla takakättä ookkaan".

Inhoan teeskentelyä ja liehittelyä. Niinpä tärkeintä elämässä onkin minulle olla oma itsensä.

Olen siis synnynnäinen eteläpohjalainen ja elämäni siellä elänyt. Niinpä maakunta ja eteläpohjalaisuus merkitseekin minulle koko elämänpiiriä.
paluu etusivullepaluu etusivulle
Tiedot 17.12.2009 © Seinäjoen kaupunginkirjasto-maakuntakirjasto