Pohjalaisia nykykirjailijoita Nanny Rantamäki


	Nanny Rantamäki (o.s. Flinkkilä) on syntynyt Peräseinäjoella 18.8.1918 ja kuollut Kurikassa 26.9.2005. Hän asui Kurikassa, jossa hän toimi peruskoulun luokanopettajana. Puoliso Kaarle Rantamäki on kuollut.
	Ketterästi keikkuen. Koulujuhlien liikuntaohjelmisto. 1962. Titterituura I. Terveys- ja tapakasvatussatuja. 1963. Vippeli. Saturomaani. 1965. Seikkailu Sinisessä Kylässä. Saturomaani. 1968. Titterituura II. Terveys- ja tapakasvatussatuja. 1971. Koppervinkin Santtu. Nuorisoromaani. 1975. Marikin ärräkesä. Lastenromaani. 1980. Ruska-Heikin taikakopteri. Saturomaani. 1983. Harakan tossut. Luovan toiminnan virikekirja. 1986. Kanarouva Kaakerros. Nukkenäytelmäkokoelma. 1989. Titterituura III. Tapakasvatuksen toimintakansio. 1993. Kuin paikatut puut. Lottaromaani. 1995. Satumaan säpinäkesä. 5-osainen satunäytelmäkäsikirjoitus. 1998. Osuudet antologioissa: Tuhkasta nousi Lappi. 1981. Isänmaan asialla. 1992. Pääskyjen sadetanssi. 1988. Etsi Nanny Rantamäen teoksia Seitti-kirjastoista
	Olin opettamassa liikuntaa Suomen Alaluokkien Liiton kurssikeskuksessa Lahden Jalkarannassa 1950-luvulla. Opetin myös koulujuhlien liikuntaohjelmia, koska niistä oli tuolloin pulaa. Kurssin osanottajien kehotuksesta kokosin liikuntaohjelmistokirjan, jonka Arvi A. Karisto julkaisi. Olin tuolloin opettajana Hämeenlinnassa. Siitä se alkoi. Tein AAK:lle vielä myöhemmin kaksi lasten satukirjaa. Olen lukenut lapsesta lähtien paljon. Kun lisäksi olen saanut synnyinlahjana luovan mielikuvituksen, olen saanut elää useilla paikkakunnilla, sota-ajat kenttäsairaalassa lääkintälottana, kokea myös sodan aiheuttamat jälkivaikeudet, aiheita ja ituja on liikaakin. Kirjoittamisen tekniikkaakin olen opiskellut melko paljon. Kirjoittamaan tosin oppii vain kirjoittamalla, oppii tekemään tuota raskasta työtä yksinäisyydessä. Joskus se käy voimillekin, mutta työn valmistuminen ja kustantajalle saaminen auttaa kokemaan sittenkin työn iloa ja yrittämään vähän ajan kuluttua taas uudelleen. Nyt eläkeiässä kirjoittaminen on minulle terapiaa. Onneksi nyt on aikaa, josta aikaisemmin oli ainainen pula… Kirjoitan ensimmäisen version aina käsin ja useimmiten yöllä. Minulla on vielä manuaalinen kirjoituskone, koska se mielestäni auttaa käsien ja aivojen koordinaatiota! Se on tosin hidasta, kädet "kuluvat" ja paperia menee paljon, mutta juuri tuo hidastelu ja useaan kertaan kypsyttely auttaa lopullisen työn kehkeytymistä. Ajan myös paljon autoa. Käytän rauhallisia ja luontoa sivuavia reittejä. Moni kiperä juonen pulma on noilla matkoilla auennut. Myös unet ja musiikki merkitsevät minulle kirjoitustyössäni paljon. Runoja kirjoittaessani hiljainen taustamusiikki soi aina. Haluan kirjailijantyössäni välittää lukijoilleni myönteisyyttä, vaikeuksista selviämisen uskoa, rohkeutta, rakkauden parantavaa kokemista. Myös isänmaanrakkaus, luonnonsuojelu ovat useissa kirjoissani taustalla. Erikoisesti haluaisin taistella kauniin äidinkielemme säilymisestä murretta unohtamatta.
	Mielikirjailijani ovat vaihdelleet ikäkausien mukaan. Lapsena sadut, nuorena tyttöromaanit, historia ja runot olivat kiinnostukseni kohteina. Seminaariopiskelussa 30-luvulla korostettiin paljon Juhani Ahon tuotantoa. Ihastuin siihen itsekin niin, että olen myöhemmin saanut karsia hänen monisanaista helskyttelyään. Koko suomenkielinen kirjailijakaarti toki käytiin tuolloin läpi. Runoilijoista Saima Harmaja, Edith Södergran, Aale Tynni sekä Uuno Kailas ja Kaarlo Sarkia tulivat läheisiksi. Toki kansainväliset klassikot ovat myös aina minua kiinnostaneet. Kun aloin kirjoittaa tosissani, tuli Eeva Joenpellosta hyvin läheinen. Olen tutkinut hänen koko tuotantonsa. Pidän myöskin Sven Delblancin romaaneista. Olen hänenkin tuotantonsa oppimismielessä lukenut tarkkaan. Musiikin suhteen olen lähes kaikkiruokainen. Voimistelun ja kansantanhujen säestys, tanssimusiikkikin, ovat olleet työssäni liikunnanopettajana pakollisia. Koska en enää soita pianoa, sillä jouduin asunto-olosuhteiden pakosta sen myymään, kuuntelen hyvää musiikkia ja käyn konserteissakin. Myös rytmimusiikki on kiinnostavaa. Raskaasta "rokista" en pidä. Minun sukupolveni mielisäveltäjä oli Oskar Merikanto, mutta myös Schubert, Strauss-veljekset valsseineen, Brahms Unkarilaisine tansseineen, Smetanan Moldau, monet elokuvien saksalaisperäiset hitit… Voi niitä oli niin paljon… tangoakin… Nykyisin rakkaimpia sävellyksiäni ovat Tschaikowskin Pianokonsertto N:o 1 b-molli, koska se liittyy romaanini keskeiseen kohtaamiseen. Romaanissani on mielimusiikkiani paljonkin. Beethovenin Kuutamosonaattiin liittyy muistoja niin sodan kuin rauhankin päiviltä. Luopumisen kauteeni liittyy Albinonin Adagio, koska kaikki rakkaat ihmiseni on saateltu tuonpuoleiseen sen sävelten saattelemana. Tämä musiikki aina hiljentää minut. Mutta jos joskus nykyisin pääsen pianon ääreen, soitan vaistomaisesti Voi niitä aikoja, jopa La Cumparsitakin koskettimilta lehahtaa lentoon. Liekö tämä siksi, että nuo kaksi ovat sellaisia sävellyksiä, jotka enää osaan soittaa ilman nuotteja! En toki kavahda sinfoniamusiikkiakaan ja toki Cats-musikaalin Memory sekä Borgy ja Bess'in Summertime saavat kyyneleni vuotamaan… Tietenkin suosikkielokuviani nuoruusaikoina olivat Sumujen silta ja Tuulen viemää. Nykyisin en käy elokuvissa, koska sinne ei voi mennä yksin. Toki TV-sarjoina vanhoja hyviä suomalaisia elokuvia saa ihailla: Niskavuori, Pohjantähti, Kiven tuotanto alkuperäisenä, Juha… Mitään suosikkia minulla ei tällä hetkellä ole, koska kirjoittaminen vie niin paljon aikaani. Myrskyluodon Maijaa katsellessani olen kylläkin kokenut elämyksen! Olen ollut herkkä lapsi. Pelkäsin ukkosta, pelkäsin kotini ja naapuritalon välillä tien varressa olevaa mustaa riihtä. Juoksin sen ohi hämärissä aina "henkikurkussa". Myös hukkumista ja vettä pelkäsin, sillä niillä kumpaisellakin meitä lapsia peloteltiin. En koe soutuveneessä itseäni turvalliseksi vieläkään. Olen kokenut lääkintälottana rintamalla kolme sotaa, siksi vapaa isänmaa on minulle erittäin tärkeä. Läheiset ihmissuhteet, terveys, usko Jumalan johdatukseen. Siksi elän avoimin mielin hänen kämmenellään toivoen, että tulevat sukupolvet saisivat elää hyviä rauhan vuosia. Nuorison kohdalla toivon, että se saisi kokea enemmän huolenpitoa, sillä vain rakkaus voi muuttaa ihmisen.
	Mitä Etelä-Pohjanmaa ja eteläpohjalaisuus minulle merkitsevät? Vasta silloin kun on asunut useilla Suomen paikkakunnilla Lappia myöten, osaa antaa arvoa eteläpohjalaisille juurilleen. Tänne palaa kuin kotiin.

	Tiedot 17.12.2009 © Seinäjoen kaupunginkirjasto-maakuntakirjasto