+
Tulosta
Etusivu
Etusivu » Blogit » Erkin kaupunkiblogi » 2018 » Tammikuu » Sadonkorjuu vuosi 2018

Blogit

Sadonkorjuu vuosi 2018

01.01.2018, klo 07:57

Kaupunki muuttuu ja uudistuu, mutta muutoksen merkitys avautuu usein vasta vuosien ja vuosikymmenten jälkeen. Seinäjoen vuoteen 2018 sisältyy tapahtumia, joissa korjataan pitkän kehityskulun satoa

Suomen maailmanlaajuisesti kuuluisimman arkkitehdin Alvar Aallon ainoan kokonaisuudessaan toteutuneen hallinto- ja kulttuurikeskuksen eli tuttavallisemmin Aalto -keskuksen peruskorjaus valmistuu tämän vuoden aikana. Kaupungintalon, virastotalon ja jo valmistuneen Aallon kirjaston peruskorjausta on vuodesta ja vuosikymmenestä siirretty muiden kaupunkia velvoittavien investointien tieltä. Mutta nyt peruskorjaus toteutuu ja monumentaalinen Aalto -keskus avautuu arvoisessaan kunnossa.

Viimeistään peruskorjauksen myötä Aalto -keskus ansaitsee, ei vain kaikkien kaupunkilaisten arvostuksen, vaan arvostuksen yhtenä maailmanlaajuisesti arvokkaana maailmanperintökohteena.

Seinäjoki on vuosikymmenien ajan toiminut aktiivisesti yliopisto- ja korkeakoulutoimintojen edistämiseksi. Vaikka omaa yliopistoa ei kaupunkiin saatu, on Seinäjoelle syntynyt ainutlaatuinen ja toimiva korkeakoulumalli. Korkeakoulutoiminnan sydämeksi on tällä vuosituhannella rakentunut Framin kampusalue, johon niin Seinäjoen ammattikorkeakoulun, Seinäjoen yliopistokeskuksen eri yliopistojen kuin myös Etelä-Pohjanmaan Korkeakouluyhdistyksen toiminnot ovat sijoittuneet. Kun Seinäjoen ammattikorkeakoulun rakenteilla olevat uudisrakennukset valmistuvat, on ammattikorkeakoulun opetustoiminta keskittynyt kokonaisuudessaan kampukselle.

Yli Seinäjoen kulkevalta Matinkujan sillalta avautuu näkymä, joka kertoo sekä uskottavasta että myös toimivasta ja kauniista korkeakoulukampuksesta, meillä Seinäjoella!

Seinäjoki sai kaupunkioikeudet vuonna 1960. jota edelsi Seinäjoen kauppalan ja maalaiskunnan yhdistyminen vuotta aikaisemmin. Kaupunkioikeudet olivat symbolinen avaus Seinäjoen kaupunkikehitykseen, joka edelleen jatkuu. Matka kauppalasta kaupungiksi on pitkä ja sitä tietä Suomen monet kaupungit ovat kulkeneet jo vuosisatoja. Seinäjoella tahto kehittää Seinäjokea kaupunkimaisemmaksi on koko ajan vahvistunut ja samalla synnyttänyt odotusta ja tuskaakin kaupungistumisen hitaista askelista.

Tänä vuonna otetaan historiallinen askel kohti kaupunkimaisempaa Seinäjokea kun Keskustori ympäristöineen valmistuu. Keskustorista tulee kaupungin sydän ja kohtaamispaikka, paikka mistä Seinäjoki avautuu niin asukkaille kuin kaupungissa vieraileville.

Pitkien kehityskulkujen sadonkorjuun vuosia vietetään myös tulevina vuosina. Seuraava vuosikymmenien odotuksen toteutuma liittyy Seinäjoen asema-alueeseen. Vielä tulee vuosi, jolloin keskustan ja Pohjan kaupunginosan yhdistää radan alittava tunneli, joka asemalla avautuu osaksi keskustaa rakentuneeseen asema-alueeseen.

Jokainen meistä voi tuoda esille omat näkemyksensä Seinäjoen tulevaisuudesta. Seinäjoen kaupunki tekee kaupunkistrategiaa ja sen tekemiseen pääsee osallistumaan strategian verkkosivulla http://strategia.elamaniseinajoki.fi


Lue kommentointisäännöt ennen viestin kirjoittamista. Viestejä päivitetään ma─pe klo 8─15.45. Kaikki viestit tarkistetaan ennen julkaisua. Kommentteihin ei vastata.

Mikä kulkuväline kulkee raiteilla?

Kommentit