+
Tulosta
Etusivu
Etusivu » Asuminen ja ympäristö » Ajankohtaista » Tiedotteet » 2018 » Helmikuu » Seinäjoen strategia vuosille 2018-2025 hyväksyttiin

Seinäjoen strategia vuosille 2018-2025 hyväksyttiin

20.2.2018, klo 10:20

Kaupunkistrategia on laadinnassa valtuusto, kaupunginhallitus ja kaupungin johtoryhmät vastasivat strategiaprosessista ja keskeisistä linjauksista. Kaupunkilaisia ja yrityksiä osallistettiin kaikille avoimella verkkosivustolla sekä järjestämällä
keskustelutilaisuuksilla.

Kaupunkistrategian keskeinen sisältö:

Alkaneen valtuustokauden aikana kunnan tehtävissä tapahtuu historiallinen muutos sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämisvastuun siirtyessä uudelle maakuntahallinnolle. Samanaikaisesti Suomen alueellisessa kehityksessä on käynnissä voimakas kaupungistuminen ja väestön keskittyminen suurimpiin kaupunkikeskuksiin.

Seinäjoen kaupunkistrategian tavoitteena korostuu kasvu ja tahto kehittyä yhtenä Suomen kasvukeskuksista. Seinäjoen kasvun perustana on asukkaiden ja yritysten luottamus rakentaa omaa tulevaisuuttaan Seinäjoelle.Seinäjoen visiona on olla tekemisen ja onnistumisen kaupunki. Toimintaa ohjaavina arvoina ovat tahto, rohkeus ja vastuullisuus.Seinäjoki haluaa olla Suomen paras paikka yrittää. Itäväylän varsi ja asemalle laajentuva kaupunkikeskusta ovat vetovoimaisia yritystoiminnan alueita. Seinäjoki on ruokakaupunki, jota vahvistaa lisääntyvä elintarvikkeiden vienti ja kehittyvä ruokakulttuuri.Kasvavina yritystoiminnan aloina esille nousevat teknologiateollisuus ja matkailu.

Kaupunkiympäristön parantaminen on edellisen strategian tapaan keskeinen tavoite. Asema-alueen uudistuminen käynnistyy valtuustokaudella. Asema-alueen kehittäminen korostaa Seinäjoen sijaintia Suomen kasvukäytävällä ja laajentuvaa yhteistyötä pääradan suuntaisesti. Kaupunkiympäristö uudistuu Seinäjoen jokivarressa, johon kohdistui myös asukaspalautteessa paljon odotuksia. Nurmon keskusta
on muutoksen kohteena sen kasvaessa yhä tiiviimmäksi osaksi Seinäjoen laajentuvaa kaupunkialuetta.

Kaupunkistrategian yhdeksi keskeiseksi investointilupaukseksi nousevat kevyen liikenteen investoinnit. Aseman ja Pohjan yhdistävä alikulku, Kampusalueen toinen silta sekä Björkenheimintien tiejärjestelyt tuodaan esille toteutettavina investointeina. Asukkaat antoivat erittäin myönteistä palautetta kevyen liikenteen investoineista.

Lasten, nuorten ja perheiden palvelut ovat Seinäjoen tärkein veto- ja pitovoimatekijä. Kaupunkistrategia korostaa palveluiden asukaslähtöistä kehittämistä ja sujuvan arjen tukemista. Strategiaan sisältyy useita toimenpiteitä, joilla Seinäjoki haluaa edistää kaupungin lapsiystävällisyyttä ja ehkäistä syrjäytymiskehitystä.

Strategia korostaa varhaiskasvatuksen ja opetuksen sekä liikunta- ja kulttuuripalveluiden keskeistä merkitystä asukkaiden kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin edistämisessä. Kulttuuri on tärkeässä roolissa kaupunkistrategiassa. Kulttuuriin tehdään merkittäviä investointeja ja kulttuurista näkökulmaa tuodaan vahvasti koko kaupungin toimintaan.

Kaupunkistrategia suuntaa kaupungin alueellista kehittämistä kylä- ja kaupunginosatasolle. Tavoitteena on paikallisen identiteetin vahvistaminen ja yhteisöllisyyden tukeminen. Myös koko kaupungin tasolla halutaan kehittää osallisuutta ja tukea
kaupunkilaisten ja yhteisöjen aktiivisuutta.

Vetovoimatekijöinä strategia nostaa esille tapahtumat ja kulttuurin. Aalto -keskusta haetaan maailmanperintökohteeksi ja tapahtumissa pyritään ympärivuotiseen tarjontaan.

Johtamisessa tavoitteena on jatkaa hyvää ja osallistavaa henkilöstöpolitiikkaa. Konsernijohtamisessa tavoitteena on tukea jatkuvaa uudistamista ja toimialat ylittävää yhteistyötä. Talouden haastavana tavoitteena on vuosikatteen vahvistaminen vastaamaan kaupungin investointitasoa. Tämän tavoitteen saavuttaminen on edellytys kaupungin lainamäärän kasvun pysäyttämiseen.

Kaupunkistrategia (pdf, 1.92 Mt)



Lue kommentointisäännöt ennen viestin kirjoittamista. Viestejä päivitetään ma─pe klo 8─15.45. Kaikki viestit tarkistetaan ennen julkaisua. Kommentteihin ei vastata.

Minkä värinen on puolukka?

Kommentit

Ei kommentteja