Thunder Bayn ja Seinäjoen yhteistyö sai uutta virtaa
Seinäjoella vierailee kymmenhenkinen seurue Kanadan ystävyyskaupunki Thunder Baysta pormestari Lynn Petersonin johdolla 13.–18.9.2009. Mukana on myös paikallisen yliopiston ja korkeakoulun johtoa sekä yritysten edustajia.
Vierailu on osoittanut, että Thunder Bay ja Seinäjoki voivat tulevaisuudessa tehdä huomattavan paljon yhteistyötä monella alalla. Sekä Thunder Bay että Seinäjoki ovat juuri päivittäneet ystävyyskaupunkitoiminnan linjauksiaan siten, että jokainen ystävyyskaupunkisuhde arvioidaan vastedes sen tuottaman yhteisen hyödyn kautta – elinkeinoelämän, koulutuksen tai kulttuurivaihdon alalla.
Seurue on tutustunut erittäin kiinnostuneesti mm. Seinäjoen ammattikorkeakouluun, Framin toimintoihin sekä lukuisiin alueen yrityksiin. Vierailu on tuottanut hyviä kontakteja ja konkreettisia suunnitelmia korkeakoulujen yhteistyölle ja opiskelija- sekä opettajavaihdolle, useita yrityskontakteja sekä ajatuksen kaupunkien työntekijävaihdolle. Monia yhdistäviä tekijöitä on löytynyt mm. terveysalan koulutuksessa ja tutkimuksessa, ICT-alalla sekä metsä- ja bioenergia-aloilla. Yhteistyötä tutkitaan myös etäopiskelun ja videoavusteisen opiskelun kehittämisessä.
- Frami on tehnyt vaikutuksen. Se on Seinäjoelta hieno investointi koulutukseen ja yrittämiseen, toteaa Confederation Collegen toimitusjohtaja Brian Campbell.
Pormestari Lynn Peterson puolestaan kiittää Seinäjoen luonnonläheisyyttä.
- Tiet ovat upeassa kunnossa, kaupunki on puistoineen vihreä ja hämmästyttävän moni käyttää polkupyörää työmatkoihinsa, hän kiittelee.
Molempien kaupunkien haasteena on pitää kaupunkien keskustat elävinä ja viihtyisinä.
Kaupungit pitivät keskiviikkona 16.9.2009 virallisen tapaamisen, johon osallistui Seinäjoen kaupungin virkamiesjohto ja luottamushenkilöitä.
Thunder Bay sijaitsee Ontarion provinssissa Lake Superiorin luoteisrannalla. Thunder Bayn asukasluku on n. 110 000, ja huomattava osa kaupungin väestöstä on suomalaistaustaisia. Suurten järvien ympäristö Kanadassa ja Yhdysvalloissa on maailman toiseksi suurin yksittäinen talousalue. Perinteisen metsäteollisuuden sijaan tulevaisuuden painopiste Thunder Bayssä on tutkimus ja kehitys – erityisesti bioenergian, metsäntutkimuksen sekä lääke- ja hoitotieteen aloilla. Thunder Bayn yliopistossa on 7 500 opiskelijaa.
Lisätietoa: www.thunderbay.ca
***

Edessä vas. Leena Riikilä, John Bonfiglio, kaupunginjohtaja Jorma Rasinmäki, pormestari Lynn Peterson ja John Hannam. Takana vas. Barry C. Brooks, David R. Knutson, Laurie Hayes, Brian D. Campbell, James Hayes, Aaro Harjunpää, Richard Pohler ja Harold Heerema.
***
Lisätietoja antavat kaupunginjohtaja Jorma Rasinmäki p. (06) 416 2110 ja apulaiskaupunginjohtaja Harri Jokiranta p. (06) 416 6432.
Seinäjoki 17.9.2009
Kaupunginkanslia




