Sosiaali- ja terveysturvan päivät elokuussa 2013 Seinäjoella
Sosiaali- ja terveysalan valtakunnallinen suurtapahtuma Sosiaali- ja terveysturvan päivät kokosi Hämeenlinnan Verkatehtaalle 500 sosiaali- ja terveysalan ammattilaista ja luottamushenkilöä kunnista, järjestöistä, valtionhallinnosta ja yrityksistä. Päivien teemana oli sosiaalisesti kestävät ratkaisut.
Joka toinen vuosi eri puolilla Suomea järjestettävillä Sosiaali- ja terveysturvan päivillä pohditaan sosiaali- ja terveyspolitiikan ajankohtaisia kysymyksiä, mietitään ratkaisuvaihtoehtoja eri näkökulmista ja käydään yhteiskunnallista arvokeskustelua.
Tänä vuonna teemana oli kestävän kehityksen kolmas ulottuvuus, taloudellisen ja ekologisen kestävyyden varjoon usein jäävä sosiaalinen kestävyys. Seminaareissa pohdittiin hyvän työelämän kaarta, ihmisten osallisuutta heitä itseään koskevissa asioissa, työn ja sosiaaliturvan yhteensovittamista sekä innovaatioita hyvinvoinnin lähteenä.
Vuonna 2013 Sosiaali- ja terveysturvan päivät järjestetään Seinäjoella.




