Löytöretki Seinäjoelle voi alkaa
Seinäjoen kaupunki on 50 vuoden kynnyksellä suurempi, kauniimpi ja jännittävämpi kuin koskaan. Tästä todistaa kaupungin toimeksiannosta tehty uudenlainen kuva- ja opaskirja, Löytöretki Seinäjoelle.
Kirja jatkaa ansiokasta Seinäjoki-kuvateos-sarjaa, joista edellinen on ilmestynyt vuonna1999. Nykyinen kirja on järjestyksessä jo kuudes. Tällä kertaa tekijöiden mielessä on ollut erityisesti jokainen Seinäjoen 56.000 asukkaasta. Kirjasta haluttiin ajassa kiinni oleva, helppolukuinen ja kotikaupungin kolkkiin tutustumaan houkutteleva opus, jonka voi sujauttaa vaikka reppuun. Kuvateoksesta löytyy retkikohteita, nykypäivää, historiaa ja huumoria. Kirjan toivotaan kuuluvan jokaisen seinäjokelaisen kirjahyllyyn, ja siksi sen hinta on mahdollisimman edullinen, vain 12 euroa.
Seinäjokea tutkitaan kirjassa kymmenien paikallisten opastuksella. He vievät lukijan elämysmatkailemaan, geokätköilemään, kalastamaan, avantouimaan, hankihiihtämään, rauhanturvatyöhön, teatterin puvustamoon ja rokkaamaan.
Löytöretki Seinäjoelle katsoo tuttuja paikkoja uusin silmin, sukeltaa historiaan ja tulevaisuuteen, vie kaupungin reunoille ja keskipisteeseen. Seinäjoen pohjoisimmalla asukkaalla Unto Salolla on peräti 108 kilometrin ajomatka Untamalasta Sammattiin, eteläisimmän Rajalan pariskunnan luo. Seinäjoen maantieteellinen keskipiste löytyy Routakallion ja Kärjen väliseltä Sileäkalliolta, läheltä Kasperi-Kivistön laavua.
Löytöretki Seinäjoelle syventyy arkkitehtuuriin, elinkeinotoimintaan, urheiluun, soihin ja koskiin. Seinäjoen alueelta löytyi maan korkeimpiin kuuluvia voimalaputouksia ja viisi erilaista golfkenttää. Myös tekojärviä on viisi, enemmän kuin minkään muun kunnan alueella. Nykyisen Seinäjoen alueella on järjestetty Herättäjäjuhlat useammin kuin missään muualla, 16 kertaa.
Kirjan ensimmäisen ja viimeisen aukeamien karttoihin on merkitty yli 150 paikkaa, jotka tarjoavat yhden avaimen ekologiseen lähimatkailuun. Kartalta löytyvät muun muassa Seinäjoen kymmenen korkeinta vuorta. Sisäsivujen kartalle on nimetty leikkimielinen englanninkielinen käännös sadalle paikannimelle.
Kirjaa varten koottiin lista elokuvista, jotka liittyvät tavalla tai toisella Seinäjokeen. Kirjan sivuilla on myös runsaasti lukuvinkkejä, joiden avulla voi jatkaa syventymistä eri teemoihin, vaikka Vale-Jaakon salaisuuteen, murhamies Matti Haapojan tarinaan tai Seinäjoen erikoiseen geologiaan.
***
Kirjan kirjoittivat Markku Kulmala ja Anssi Orrenmaa. Pääosan kuvista otti Juha Harju. Taitosta vastaavat Mainostoimisto Aada Oy:n Sari Mantila ja Mari Viljanmaa. Työtä ohjasi kaupungin kirjatoimikunta, puheenjohtajanaan Markus Aaltonen.
Löytöretki Seinäjoelle. 96 sivua, 175 kuvaa. Ovh 12 euroa.
Mistä sitä saa?
Kirjaa voi ostaa mm. Seinäjoen kirjakaupoista, Etelä-Pohjanmaan Maakuntamuseosta, Nurmon, Ylistaron ja Peräseinäjoen palvelutoimistoista ja Seinäjoki-infosta kaupungintalolta.
HYVÄ JOULULAHJAVINKKI!




