SEINÄJOEN KAUPUNGIN KULTTUURIPALKINTO SEKÄ VUODEN URHEILIJA 2010
Seinäjoen kaupungin itsenäisyyspäivän juhlassa 6.12.2010 luovutettiin Seinäjoen kaupungin kulttuuripalkinto sekä palkittiin vuoden 2010 urheilija.
Kulttuurilautakunnan valtuuttama työryhmä valitsi vuoden 2010 kulttuuripalkinnon saajaksi Seinäjoen Oppaat ry:n.
Seinäjoen kaupunki on kehittynyt strategiansa mukaisesti vetovoimaiseksi kasvukeskukseksi. Seinäjoki on tänä päivänä kaupunkitapahtumien ja elämysten sykkivä keskus, jossa arvostetaan kulttuuria vetovoimatekijänä ja viihtyvyyden lisääjänä. Seinäjoen kaupunkiin on muuttanut ja on muuttamassa vuosittain satoja uusia asukkaita, jotka kaipaavat monipuolista tietoa Seinäjoen historiasta, sen kulttuurista ja merkittävistä rakennuksista. Erilaisiin tapahtumiin, kokouksiin ja seminaareihin saapuvat vieraat ovat kiinnostuneita isäntäkaupungin vahvuuksista ja menneisyydestä.
Tässä työssä Seinäjoen oppaat ry jäsenineen ovat olleet tärkeässä asemassa. Oppaat ovat jakaneet ja jakavat tietoa, jonka saaminen muuten olisi vaikeasti saavutettavissa. Jatkuvasti itseään kouluttavat yhdistyksen jäsenet opastavat ja esittelevät kotikaupunkiaan kiitettävällä tavalla. Seinäjoella toimii myös opasosayhdistys Ylistaron oppaat.
Erityisesti on mainittava Seinäjoen Oppaat ry:n rooli Aalto-keskuksen esittelyssä niin kotimaisille kuin kansainvälisillekin vieraille. Oppaiden toiminnan myötä Aaltokeskuksen kansainvälinen tunnettavuus on lisääntynyt ja sen merkitys Seinäjoen kaupungin imago-tekijänä korostunut.
Seinäjoen Oppaat ry:n jäsenet, itseään koko ajan kouluttavat oppaat, tekevät arvokasta vapaaehtoisuustyötä kotikaupunkinsa hyväksi.
Liikuntalautakunta valitsi vuoden 2010 urheilijaksi keihäänheittäjä Tero Pitkämäen (Seinäjoen Seudun Urheilijat). Tero Pitkämäki on jo aikaisemmin valittu vuoden urheilijaksi v. 2007 ja 2009. Merkittävin saavutus hänellä oli EM-pronssi Barcelonassa.
7.12.2010 09:06



