Keski-Nurmon, Veneskosken ja Kouran yleiskaavoitustyö käynnistyi
Seinäjoen kaupunki on käynnistänyt mittavan yleiskaavoitustyön Keski-Nurmossa, Veneskoskella sekä Kourassa. Yleiskaavan laadinnassa kaupungin yhteistyötahona on arkkitehtitoimisto A-konsultit, joka valittiin tehtävään tarjouskilpailun perusteella. Yleiskaavatyötä toteutetaan kaikille alueille yhteisenä mutta kuitenkin niin, että kullekin alueelle tehdään oma osayleiskaava. Koko alueen kattavalla tarkastelulla mahdollistetaan yleiskaavatyön tehokas eteneminen. Aluekohtaiset yleiskaavat taas tukevat kunkin alueen erityispiirteiden huomioimista.
Kaupungin tavoitteena on edetä yleiskaavoituksessa ripeästi ja niin, että alueelle asetettu rakennuskielto voidaan kaavan tultua hyväksytyksi päättää. Tavoitteena on, että kaikki osayleiskaavat valmistuvat syksyn 2012 ja syksyn 2013 välisenä aikana. Ennen osayleiskaavan hyväksyntää ja osana yleiskaavan valmistelua järjestetään alueen asukkaille, yrittäjille ja muille osallisille useita kuulemistilaisuuksia.
Tehtävä on haasteellinen myös A-konsulteille. A-konsulteilla projektia johtavan Staffan Lodeniuksen mukaan suunnittelutehtävä on harvinaisen kiinnostava. – Suunnittelu koskee Suomen elinvoimaisinta maaseutua aivan kaupungin keskustan tuntumassa. Alue houkuttelee uusia asukkaita ja yrittäjiä, mutta tarjoaa samalla poikkeavia toimintoja golfkentästä tehdasyhdyskuntaan ja uudesta koulukeskuksesta maatilatalouden suuryksikköihin. Kaavoituksen kannalta haasteellista on uuden rakennuslain mahdollistama kyläkaavoitus, joka antaa kunnalle joustavat mahdollisuudet myöntää rakennuslupia. Uudet käytännöt edellyttävät myös hyvää vuorovaikutusta ja läheistä yhteistyötä alueen asukkaiden ja toimijoiden kanssa.
Lisätietoja: Seinäjoen kaupunki Erkki Välimäki p. 040 774 8331 ja A-konsultit Staffan Lodenius p. 050 596 5421
Seinäjoki 15.3.2011
Kaupunginkanslia




